Matka / Journey.

Miksi merelle? Halu toteuttaa jotain muisteltavaa kiikkutuolissa.Horisontin takana on aina uusia ihmisiä ja kokemuksia, jo matkanteko veneellä sinänsä on Kokemus. Olemme veneilleet parikymmnetä vuotta Suomen ja Itämeren alueella sekä hieman Välimerellä ja Malesian/Thaimaan vesillä. Horisontin taakse kulkeminen tuntuu luontevalta vesitse. Matkallamme ei ole tarkkaa aikataulua eikä ehdottomia päämääriä. Etenemme tuntemustemme ja trooppisten myrskykausien salliman aikataulun mukaan, ison kuvan ollessa " ensin Suomesta etelään trooppisille vesille ja sitten pasaatituulilla länteen ".

Why to oceans ? Desire to complete something to remember when it is time for a rocking chair.  The world behind the horizon involves always new people and experiences, already the cruising by a boat is an Experience itself. We have been boating for 20+ years in the Finnish waters and Baltic Sea as well as some sailing in Mediterranean Sea and in the waters of Thailand/Maleysia. Going beyond horizon sounds natural by a boat. Our journey does not have a fixed schedule nor some predetermined etaps. We will follow our feelings as well as a schedule allowed by tropical storms, the big picture being " first heading south from Finland down to tropical waters and then to west with trade winds". 

25.11.2011 - 15.01.2012 Whangarei, Uusi-Seelanti - Suomi - Whangarei

Joulu ja uusivuosi Suomessa sujuivat kivasti ja nopeasti. Vaikka olimme yli kuukauden Suomessa, niin tuntui, että ohjelmaa oli joka päivälle. Sitä haluaa niin mielellään hoitaa kaikki lääkäri/suuhygienisti etc. asiat kotimaassaan. Lentomatka on vaan turhan pitkä tulla täältä useammin. Ja onhan nyt kesä täällä. Joulukuu oli paikallisten lomakuukausi, mutta vettä oli satanut lähes koko ajan, sattuuhan sitä joskus Suomessakin heinäkuussa.

Mennessä meillä oli koneen vaihto Sanghaissa, joten ne valot tuli nähtyä, eipä sitten juuri muuta nähnytkään. Takaisin tullessa koneen vaihto oli Hong Kongissa. Siellä jouduttiinkin sitten selvittämään muutama tovi, miksei meillä ollut paluulippua Uudesta-Seelannista. Vaikka meillä oli telakalta paperi, että vene on täällä, niin ei oikein meinannut mennä jakeluun. No lopulta asia selvisi ja päästiin koneeseen.

Palattuamme tänne Whangareihin satoi muutamana päivänä, mutta nyt on ollut taas aurinkoista ja lämmintä päivisin. Öisin lämpötila tippuu sinne 13 asteen pintaan.

River Side Marina osoittautui oikein hyväksi telakkapaikaksi. Kaikki asiat, mitkä olivat listalla, saatiin hoidettua. Ja Raymarine laitteetkin saatiin kuntoon, ihmeiden aika ei siis ole ohi.

Nyt olemme takaisin Town Basin Marinassa, samalla paikkaa kuin ennen Suomeen lähtöä. Pientä bunkrausta on tehty veneeseen. Heikin veli Hannu tulee maanantaina ja tiistaina ilmeisesti jatkamme matkaa. Tarkoitus purjehtia täällä pohjois saarella. Great Barrier Islandilla pitää poiketa, siitä onkin 15 vuotta kun siellä ollaan oltu.

Vielä on kesää jäljellä pitänee todeta. Tällänäkymin olemme Uudessa-Seelannissa huhti/toukokuulle. Vie taas oman aikansa ennenkuin on sinut kaikkien köysien kanssa. Purjeet saatiin sentään paikalleen.

1.-24.11.2011 Whangarei, Uusi-Seelanti

Kuukausihan on kohta vierähtänyt täällä Whangareissa. Ja aika paljon ollaan saatu aikaiseksikin. Koko vene on taas pesty sisältä ja ulkoa. Myös sitlooran sivukankaat saatiin pestyä homeesta. Istuintyynyt pesi pesula. Riki kaveri on käynyt, metallimies tehnyt pari pikku juttua, puuseppä aloittanut hommansa, moottorin huolto menossa jne. Kaikki tuntuu sujuvan täällä oikein hyvin ja aikataulussa. Ainoa asia, mikä ei tunnu tokenevan on Raymarinen laitteet. Niitä käytettiin Aucklandissakin, mutta vika ei korjaantunut.

Olemme nyt siirtyneet jo River Side Marinaan. Vene on jo ylhäällä ja huomenna matka Suomeen. Pari joulua on tullut vietettyäkin maailmalla, niin nyt on kiva vaihteeksi viettää joulu Suomessa.

Patikkaretkiä on tehty pari pidempää, Parihaka kukkulalle ja vesiputouksille. Kävelyreitti on todella kaunista ja helppokulkuista, ei tarvitse rämeikössä rämpiä. Lauantai aamuisin ollaan käyty vihannes/hedelmätorilla. Hyvää ruisleipääkin seillä on ollut tarjolla.

Helena ja Juice olivat muutaman päivän meidän vierainamme, heillä oli auto käytössä, joten mekin pääsimme vähän tutustumaan saaren pohjoisosaan. Kävimme mm. Opuassa ja Russellissa, joka on entinen pääkaupunki. Matkalla tapasimme lisää suomalaisia veneilijöitä. Lisäksi kävimme Kiwi Housessa ja näimme kaksi kiwi lintuakin.

Varsinainen tutustuminen saareen alkaa sitten tammikuussa, kun palaamme Suomesta. Ensin ajattelimme veneillä pari kuukautta täällä pohjois saarella ja sitten autoilla etelä saarella. Lämpötilakin on sitten varmaan hivenen korkeampi kuin nyt. Päivisin kyllä tarkenee kun aurinko paistaa, mutta öisin lämpötila saattaa tippua alle kymmenen asteenkin. Lämppäri on taas ollut käytössä pitkästä aikaa.

Pitää muuten mainita vielä, että täällä on harvinaisen fiksut pankkiautomaatit. Kun yritin nostaa tuhat dollaria, niin kone ilmoitti, että what about eight hundred ? Eihän siihen voinut kuin vastata myönteisesti, ettei vaan olisi tiputtanut vielä siitäkin summaa pienemmäksi.

22.-31.10.2011 Nukualofa, Tonga - Whangarei, Uusi-Seelanti

Lauantaiaamuna suuntasimme vielä kaupungille tuhlaamaan viimeiset pangamme. Ruokaa ostettiin ja pari matkamuistoakin taisi tarttua mukaan. Kun palasimme veneelle usea vene oli jo startannut kohti Uutta-Seelantia. Meillekin iski kiire päällensä ja lähdimme matkaan viiden aikaan iltapäivällä. Juuri ehdimme valoisaan aikaan pois riiffialueelta. Arviolta kymmenkunta venettä starttasi silloin lauantaina. Eka vuorokauden aikana VHF:n kautta kuului vielä keskusteluja, mutta sitten kaikki hävisi aavalle merelle. Yhtään venettä ei nähty matkan aikana.

Meillä kesti 7,5 vuorokautta tehdä matkaa. Oli oikein hyvää purjehduskeliä koko matkan ajan. Tuuli tuli sivusta ja oli sellaista 10-20 knotsia. Etenimme 160 mailia vuorokaudessa. Aaltokaan ei ollut mitenkään korkeaa, joten unikin maistoi aika kivasti. Yhden tunankin saimme, sellaisen parikiloisen. Sitä paistelimme parina päivänä. Matkalla ylitimme kauriin kääntöpiirin ja siirryimme myös itäiselle pallonpuoliskolle. Joten taakse oli jäänyt tropiikki vähäksi aikaa. Ja sen kyllä huomasi. Varsinkin öisin oli tosi kylmää ja piti laittaa jo pitkälahkeista päälle. Viimeisenä yönä laitoimme jopa lämppärinkin päälle. Veden lämpötila tippui 15,5 asteeseen ja ilma noin 19 asteeseen. Joten ero oli aika huikea. Toisaalta taas päivä piteni koko ajan. Valoisaa riitti jo kahdeksaan asti illalla. Matkalla poikkesimme myös Minerva reefille. Aika mielenkiintoinen paikka, keskellä aavaa merta. Emme kuitenkaan jääneet sinne, koska tuuli oli niin suotuisaa etenemiselle.

Tullasimme itsemme sisään Marsden Cove Marinassa, Whanrareissa. Terveystarkastaja ei löytänyt meiltä mitään poisotettavaa, ihmetteli asiaa. Me sanoimme, että olemme lukeneet säännöt, mitä maahan saa tuoda. Ennen meitä tullut italialaisvene ei ollut tehnyt niin. Kaveri oli kuulema roudannut sieltä pari jätesäkkiä ruokatavaraa pois. Heillä oli kananmunia, baconia, kanaa ja vaikka mitä. Olivat alkaneet hädissään paistamaan munia ja syömään niitä, ettei tarvinnut kaikkea antaa pois. Viinejäkin heillä oli kai nelisenkymmentä pulloa. Tullikaveri oli myös kiva. Kaikki sujui tosi sutjakkaasti.

Yövyimme Marsden Covessa yhden yön. Rannalla oli ihan hyvä ravintola ja edullinen viinikauppa. Silmiinpistävää oli, että paikalliset asukkaat olivat vitivalkoisia kuin lakanat, pukeutuneet shortseihin. Meillä oli pitkät asusteet niskassa. Olivat varmaan päättäneet, että kesä on tullut. Onhan se kesä jo aika pitkällä, ruusut ja muut kukat kukkivat täyttä päätä, mutta lämpötila lienee siinä kahdenkymmenen asteen paikkeilla.

Eilen siirryimme tänne Whangarei Marinaan. Satama on syvällä joen varressa, ainoastaan nousuvedellä pääsee sisälle. Eilen laskuveden aikaan syvyys näytti tasan yhtä metriä, joten pohjassa oltiin, onneksi on mutapohja. Marieke III oli kanssa jo täällä, Ingvar laittoikin eilen meille oikein hyvät pihvit suppilovahverokastikkeella.

Paikka tuntuu kivalle, kaikki on lähellä kävelymatkan päässä. Aivan upea ruokakauppa, siellähän kesti tuntitolkulla kierrellä, kun tavaraa oli niin paljon. Ja viini on edullista ja hyvää. Ja ravintoloita tuntuu riittävän. Lisäksi täällä on kaikki palvelut, mitä veneilijät tarvitsevat saatavilla. Pelle Petterson tulee tänään jo hakemaan meidän purjeet huoltotarkastukseen. Työlistalla onkin kyllä aikamoinen läjä, mitä pitää tehdä. Mutta onhan meillä aikaa. Loppukuusta olemme ajatelleet nostaa veneen ylös vähäksi aikaa. Pitää saada uudet myrkyt pohjaan ja kyljetkin pitänee vahata.

Pitkästä aikaa huomaa taas, että on länsimaassa. Lämpötila saisi vaan kohota vielä muutaman asteen.

6.10-22.10.2011 Neiafu - Haáfeva - Nomuka Iki - Nukualofa, Tonga

Vaijeripaketti tuli viimein Ruotsista, siis se toinen lähetys, eka on vielä tiellä tuntemattomalla. Uusiseelantilainen purjemaakari auttoi meitä vaihtamaan vaijerit. Työ sujui neljässä tunnissa ja hyvä tuli. Sitten vielä paikallinen sukeltaja kävi putsaamassa veneen pohjan. Valehtelematta veneen nopeus kasvoi solmulla. Joten pääsimme viimeinkin jatkamaan matkaa.

Suuntasimme kohti etelää, kohti Hapai saariryhmää. Nyt onnistuimme bongaamaan valaitakin matkalla ja delfiinejä ja yhden kilpparinkin. Kun lähestyimme Haáfevan lahtea, ihan rannantuntumassa oli kaksi valasta. Ne olivat sellaisen kymmenen metrin päässä meistä pinnalla. Mielellämme annoimme heille etuoikeuden mennä ensin, ovat vaan ne niin julman upeita ja isoja eläimiä. Ankkurissa olivat jo tanskalainen Dana ja suomalais-sveitsiläinen Nicone. Tuuli ja sade vain yltyivät niin kovaksi, että emme heti päässeet rantaan. Seuraavana päivänä, joka oli sunnuntai, teimme sitten Leenan ja Peterin kanssa patikkaretken saaren toiselle puolella olevaan kylään. Kylässä oli n. 100 asukasta, mutta neljä kirkkoa. Laulu raikuikin korvia huumaavasti, näille ihmisille on annettu tuota lauluääntä.

Maanantaina sitten siirryimme parikymmentä mailia eteenpäin, Nomuka Ikin edustalle. Siellähän Dana jo olikin odottamassa. Vesi oli siellä todella kirkasta ja reef suojasi aallokolta. Pari yötä olimme siellä ankkurissa ja nautimme rauhassa olostamme.

Sitten seurasi kymmenen tunnin päiväpurjehdus, oikein ihanteellinen, Nukualofan, joka on Tongan pääkaupunki, edustalle. Paikka on nimeltään Pangaimotu ja täältä on vesitaksi kuljetus kaupunkiin. Rannalla on Big Mamas restaurant, ei ihan kurmee, mutta fish&chips on ihan ok. Eilen siellä oli BBQ, omat grillattavat ja Mama teki salaatin. Meitä oli parikymmentä henkeä mukana. Kivaa oli. Nyt tuntuu, että kaikki veneilijät ovat jo lähtökuopissa ja Uusi-Seelanti ja sääikkuna oli enemmän kuin puheenaihe illan mittaan.

Tsekkasimme itsemme ulos jo eilen. Täällä Nukualofassa tullivirkailija on myös sellainen, joka ei ole käynyt positiivisen ajattelun tai hyvän asiakaspalvelun kursseja, mutta asenteella hänestäkin selvittiin. Eihän siinä auta muu kuin ottaa iisisti. Tänään ajattelimme vielä tehdä ostosmatkan kaupunkiin ja tuhlata viimeiset pangamme. Ajatuksenamme oli lähteä huomenna kohti Whangareita, mutta saimme Samilta viestin, että Uudessa-Seelannissa on ollut maanjäristys, joten pitää vielä seurata tilannetta. Toivottavasti mitään tsunamivaaraa ei ole.

Aikaa Tongalla on vierähtänyt kaksi ja puoli kuukautta, joten pariin otteeseen olemme pidentäneet jo oleskeluaikaammekin. Nyt ainakin on nähty Tongaa riittävästi, sanoisin. Joten uudet haasteet odottavat. Purjehdusmatkaa täältä Whangareihin on vähän toista tuhatta mailia, joten se kestää sellaisen viikon verran. Matkalla on kyllä Minerva reefit, katsotaan stopataanko siellä vai annetaanko vain mennä jos tuuli on suotuisa. Lämpötila muutos ainakin on edessä. Sekä ilman että veden lämpötila tippuu roimasti, onhan se vasta kevät Uudessa-Seelannissa.

16.9-5.10.2011  Neiafu, Vavau, Tonga

Ja täällä ollaan edelleen. Kohtahan sitä tuntee itsensä tongalaiseksi. On jo haettu kuukausi lisää oleskeluaikaa ja hommattu paikallinen prepaid korttikin.Ja Heikki on alkanut jo juoda paikallista olutta, minulle se ei oikein maistu. Olisihan täällä tongan kielikurssejakin, mutta niille ei olla vielä osallistuttu. Toinen lähetys Ruotsista piti tulla toissapäivänä, mutta eipä tullut. Se eka seilaa edelleen jossain Euroopassa. Alkaa tämä odottelu jo tuntua.

Viime viikonloppuna oltiin muutama yö läheisillä ankkurialueilla. Kyllä niissäkin riitti veneitä ihan tarpeeksi, mutta uimassa käytiin.  Valaita yritettiin bongata, mutta ainoastaan yhden Heikki näki ja sekin oli aika kaukana. Minä puusilmä en huomannut sitäkään.

Meinattiin osallistua darts-kisaan, mutta tuntui se pistelaskenta senverran hankalalle, että pitänee ensin opiskella se. Rugbya tulee joka ilta televisiosta, ei siitäkään pelistä oikein saa tolkkua, mutta paikalliset katsoo sitä innoissaan. On täällä vähän sama juttu kuin meillä jääkiekko-ottelu Ruotsia vastaan.

Saatiin Marike III:lta ruotsinkielisiä kirjoja ja oikein itsekin ihmettelen, miten hyvin niitä ymmärtää ja pystyy lukemaan. Kyllä se koulu ruotsi vaan on ollut aika tehokasta. Täällä onkin useampi ruotsalaisvene ja ne olettaa automaattisesti, että puhutaan ruotsia, kun kerran Suomesta ollaan. Heikki sitä praattaakin aika sujuvasti. Tanskalaisten kanssa on vähän hankalampaa.

Elokuvia on katsottu, lähes joka ilta. Niitä riittääkin meillä aikalailla, kun saimme niitä Karibiallla yhdeltä suomalaiselta kaverilta. Muuten ei paljoa tapahdukaan ja laiskuuskin on iskenyt ettei viitsi paljoa tehdä mitään. Toisaalta täällä on nyt ollut aika lämmintäkin ja tuuletonta. Muutamana päivänä on satanut aika rankastikin ja silloin olo on vielä nihkeämpää.

Hyvä asia on, että sveitsiläinen leipomo sai uuninsa korjattua ja nyt saa taas hyvää leipää. Heiltä saa myös hyviä pateita. Joten mikäs meidän on täällä ollessa. Kunhan nyt ennen hurrikaania pääsisi jatkamaan matkaa. Fidzi taitaa jäädä nyt ensi kevääseen.

9,-15.9.2011  Neiafu, Vavau, Tonga

Kohta kolme viikkoa on vierähtänyt täällä Vavaussa. Edelleen odotellaan vantteja Ruotsista. Lähetetystä paketista ei ole tietoakaan, missä menee ja toista lähetystä ei olla vielä edes lähetetty, yritetään löytää nopeampi kulkureitti sille.

Mutta hauskaakin on ollut. Regatan yhteydessä täällä järjestettiin Corn hole tournament. Mekin ilmoittauduttiin, vaikkei edes tiedetty mistä oli kyse. No sehän selvisi paikan päällä. Kyse on pelistä, jossa heitellään herne/papupusseja noin kymmenen metrin päässä olevalle lavalle. Lavassa on pieni reikä ja jos saat pussin sinne uppoamaan, niin kolme pistettä napsahtaa, jos pussi jää lavalle, niin se on yhden pisteen arvoinen. Pelaajia on kaksi kahden hengen joukkuetta toisiaan vastaan. Jos vastustaja saa myös osumia, niin pisteet kumoavat toisensa. Pelataan aina 21:een pisteeseen asti tai jos toinen joukkue ei ole saanut yhtään pistettä ja toisella on jo seitsemän, niin peli ratkeaa siihen. Voittajapari jatkaa ja pelaa jotain toista voittanutta paria vastaan.Osallistujia oli aikamoinen määrä. Eka erässä me saatiin australialainen pari vastaan, voitettiin. Sitten oli joku pariskunta, josta en tiedä mistä olivat, mutta muija otti ihan tosissaan pelin ja syytti minua jopa varastamisesta ja tsekkasi tarkkaan, että pisteet tulivat oikein. Voitettiin. Sitten pelattiin kaksi 7-0 peliä, vastassa oli kaksi miesjoukkuetta. Myös niistä toinen amerikkalinen poikapari oli vähän tosikkoja. Sitten huomattiinkin, että mehän ollaan toinen joukkue loppupelissä. Vastaan saatiin paikalliset kaksi naista, jotka olivat pelanneet tosi hyvin koko ajan. Varsinkin se toinen nakkeli koko ajan suoraan reikään. No ei muuta kuin vähän dopingia lisää ja aloitus. Aluksi pelasimme tosi huonosti, oltiin jo 18- 6 tappiolla, mutta sitten se alkoi. Ja yhtäkkiä meidät kuulutettiin voittajiksi. Olihan se kiva tulla tänne asti voittamaan peli, jonka olemassaolosta ei ollut aiemmin tietoakaan. Vaikka olenkin vaatimaton ihminen, niin pakko sanoa, että minun heitot sujuivat paremmin kuin Heikin. Palkinnoksi saimme illallisen neljälle, jonka sitten nautimme Ingvarin ja Seijan kanssa. Lisäksi palkintojenjaossa antoivat meille sellaiset puusta tehdyt maissintähkät, hakevat vielää paikkaa mihin ne laitetaan

Regatan yhteydessä myös Whangarei satama Uudesta-Seelannista esittäytyi. Varasimme jo laituripaikan. Vielä pitää varata telakkapaikkakin. Sieltä löytyy kyllä kaikki palvelut sitten. Kunhan nyt saataisiin ensin vantit vaihdettua, että ylipäätään pääsisi liikkeelle. Jos meille jää aikaa, koukataan Fidzin kautta, jos aika käy vähiin niin mennään suoraan Whangareihin.

Nyt kun on ollut taas aikaa ja lisää aikaa, niin olemme saaneet putsattua veneen kannen kunnolla, samaten sisällä veneessä nostelimme jopa lattialankut ylös ja putsasimme raoista menneet liat pois.

Aika kuluu silleen pikkuhiljaa, käydään kerran tai pari päivässä rannalla, postissa kyselemässä lähetystä, vihannestorilla ja sitten tietysti syömässä. Täällä olessa emme ole laittaneet kuin kerran ruokaa veneessä, silloin satoi niin kaatamalla, ettei viitsinyt jollaa alas laskea. Vettä tuli vuorokaudessa n. 50 cm. Nyt sitten onkin taas paistanut ihan riittävästi.

27.8-8.9.2011  Neiafu, Vavau, Tonga

Viimein tuuli kääntyi itään ja pääsimme taas matkaan. Tuuli oli aika kovaa 25-30 knotsia ja aika vastaista. Aallokko oli sellaista 3-4 metrin luokkaa, joten niinhän siinä sitten taas kävi, että voin pahoin. Se oli toinen kerta tällä reissulla. Perillä Vavaussa Heikki huomasi, että vasen välivantti oli myös rispaantunut. Ja tarkempi tutkiskelu osoitti, että myös vasemmassa pystyvantissa oli säikeitä irti. Joten sen verran kovaa oli siis merenkäynti ollut. Nyt on tilattu Ruosista uudet vantit, odotellaan vaan milloin tulevat. Osa on jo lähtenyt matkaan 31.8.

Niafun lahdella oli paljon veneitä kun saavuimme. Meiltä meni tovi ennenkuin löysimme vapaan mooringpoijun. Ja useita tuttuja veneitä on taas paikalla.

Kyselimme Fidjin lippua, mutta eihän sitä löytynyt hyllystä. Kertoivat kuitenkin, että yksi paikallinen kaveri tekee lippuja. Niinpä tilasimme häneltä sellaisen. Täytyy sanoa, että se on kyllä eksoottisin ja kallein lippu tähän mennessä, eikä siinä ole ihan kaikkia kuvia, mitä Fidjin lipussa pitäisi olla, mutta sillä nyt mennään .

Matkamuistojakin on taas kertynyt. Yksi tapa, yksi puunaamio ja pöytätabletteja.

Neiafu on aika pieni paikka, n. kuusi tuhatta asukasta, mutta ravintoloita löytyy aika kivasti. Kaupoissa ei ole tuoretavaraa olleenkaan, vaan kaikki on pakastettua. Hintataso on korkeampi kuin Samoalla. Ja paikallinen olut huonoa. Sunnuntaina osallistuimme perinteiselle tongalaiselle lounaalle. Eräs sekatavarakauppias järjesti kodissaan sellaisen. Paikalla oli n. 30 turistia. Kavaa tarjottiin aluksi ja sitten ruokana oli avotulella grillattua porsasta ja kaikki muu, kala, tarot, bread fruitit, jälkiruuat , oli tehty umussa, eli maahankaivetussa kuopassa.

Olemme tuttavustuneet Marieke III:n , Seija ja Ingvar Ruotsista, että Danan, tanskalaisen veneen kanssa. Se on aikamoista kielimongerrusta, kun välillä puhutaan suomea, välillä skånea ja ruotsia ja sitten englantia loppupeleissä, että kaikki ymmärtävät.

Eilen täällä alkoi viikon kestävä regatta. Illalla oli Ovava ravintolassa pizzamaistiaiset ja matka jatkui siitä sitten kuuden kapakan kautta keskustaan. Me jäimme Seijan ja Ingvarin kanssa syömään kunnolla Ovavaan, joten kapakkakierros jäi väliin. Illan teemana oli pukeutua hassusti ja useat miehet olivat pukeutuneet naisiksi. Epäselväksi jäi kuka keräsi eniten ääniä.

Nyt aamusella kävimme Mango baarissa coplimentary aamiaisella. Uusi-Seelantilainen Opua marina tarjosi. Kaikki pöydät olivat täynnä, veneilijät ovat ilmeisesti aina paikalla, kun jotain ilmaista on tarjolla.

Täällä on paljon humpack valaita, tulevat tänne tekemään poikasensa. Heikki on onnistunut näkemäänkin pariin otteeseen, minä olen ollut puusilmä. Täällä järjestetään kyllä valaankatseluretkiäkin, mutta ei olla vielä osallistuttu. Harkitaan, reissu maksaa 125 e per henkilö, ja siihen ei vielä sisälly takuuta, että valaat näyttäytyisivät.

Ja taas kerran tieto, että tongalaiset ovat lihavia, on osoittaunut vääräksi. Kyllä useimmat uusi-seelantilaiset ja australialaiset turistit, joita täällä on paljon, vetävät pidemmän korren. Yhtään tosi lihavaa tongalaista ei olla vielä nähty.

13.- 26.8.2011 Apia, Samoa- Niuatoputapu, Tonga

Lauantai-iltana käytiin vielä syömässä seefood buffet, Heikki teki neljä kierrosta, minä kolme. Paluumatkalla veneelle poikettiin vielä laivaravintolassa iltadrinksuilla. Koska meillä oli vielä hivenen paikallista valuutta, saimme niillä vielä kuusi pulloa olutta mukaan.

Sunnuntaina meillä oli kello viideltä herätys. Puoli seitsemältä alkoi olla jo sen verran valoisaa, että ajattelimme lähteä. Emme kuitenkaan saaneet heti lupaa, koska kaksi laivaa oli tulossa sisään satamaan. Seitsemän maissa sitten pääsimme matkaan. Tuuli oli aluksi aika kevyttä, mutta pääsimme kuitenkin etenemään kivasti.Sitten tuuli tyyntyi niin, että jouduimme ajamaan koneella. Sitten pääsimmekin pitkästäaikaa sivutuuleen ja etenimme 7 solmun vauhtia. Saimme testattua myös uuden tuuliperäsimen, toimi hyvin. Matkalla näimme muutaman delfiinin, muuten oli aika hiljaista.

Tiistai iltapäivällä saavuimme Niuatoputapulle Tongaan. Olimme menettäneet yhden maanantain matkalla. Perillä meitä oli vastassa japanilainen yksinpurjehtija Hama, kanadalainen vene, Lars ja Catharine sekä suomalainen Valentina eli Helinä ja Risto. Sia huhuili VHF:llä ja lupasi hommata meille tullin seuraavalle päivälle. He saapuivatkin puolenpäivän aikaan. Heikki haki heidät jollalla rannasta, yksi mies ja yksi nainen. Lähtiessä mies pyysi meiltä omenan pojalleen, joka oli sairaana.

Samoan jälkeen kyläkuva oli vallan toinen. Aika rähjäisiä pieniä taloja, pellinpalasia ja muuta rojua 2009 tsunamin jäljeltä oli siellä täällä, ei ole ollut kiirettä korjata niitä pois. Ja sikoja ja koiria vaikka kuinka paljon. Illalla menimme Sialle syömään. Meidät oli kutsuttu kello viideksi, mutta kun saavuimme, emäntä oli vielä päiväunilla. Sitten hänen piti vielä lähteä viemään kaloja appivanhemmilleen. No me odotimme. Viimein päästiin asiaan, oli kalaa ja breadfruitia . Me veimme grillattua kanaa ja salaattia. Valentina toi risottoa, kanukit kakkua ja Hama olutta. Sian asunto oli kuten kaikki täällä erittäin alkeellinen, huonekaluja ei ollut ja ruoka syötiin käsin. Siat ja koirat pyörivät jaloissa. Mainittava myös, että Sian omat pojat ja miehen veljet passasivat Siaa koko ajan, rouva ei ahteriaan nostanut. Syötyämme saimme maistaa kavaa. Kolmen kipollisen jälkeen ainut vaikutus oli, että kieli oli turrana, ihan kuin hammaslääkärisää olisi käynyt. Kaippa sillä joku rentouttava vaikutus kaikenkaikkiaan on, tai turruttava. Iltamyöhään vielä kun olimme jo palanneet veneelle, kuului rannasta laulua. Siellä miehet istuivat tsunamin rikkomassa kylähallissa ja joivat kavaa ja lauloivat.

Meidän piti käydä vielä seuraavana päivänä terveysviranomaisen luona, hän halusi hoitaa asiat näin, eikä tulla veneeseen. Hän kirjoitti meille paperin, kyseli onko flunssaa tai muita tauteja. Kuollut torakka lepäsi pöydällä ja itikat ja kärpäset surrasivat ilmassa. Täällä ei tunneta desinfiointiaineita kätellessä, mutta eipä taida olla sikainfluenssaakaan.

Huvittavaa on, kun liikkuu kylillä, niin vastaantulijat pysähtyvät kyselemään, keitä te olette ja mihin olette menossa. Ja lähtiessä aina sanotaan bye.

Saarella on kolme kylää, ja ajattelimme, että menemme jollalla viimeiseen kylään, jossa tulli oli, koska olimme heille velkaa tullauksesta. Ajatus oli hyvä, mutta toteutus huono, koskapa noin tunnin rannassa olon aikana vesi laski niin, että kun saavuimme takaisin jollalle, se kökötti hiekalla. Siinähän meillä oli ainakin tunnin urakka hinata jollaa niin, että saatiin vettä alle. Ja se näkyy nyt kyllä jollan pohjassa. Olimme kuitenkin saaneet velan maksettua, kutsun Vehialle tulla sunnuntaina lounaalle ja tullikaveri lupasi tuoda illalla meille leipää ja kookoksia.

Sunnuntaina sitten menimme Vehian luokse lounaalle. Mukaan tulivat Hama ja brittipariskunta Mike ja Don , jotka olivat saapuneet edellispäivänä. He kiersivät jo toista kertaa palloa ympäri, olivat lähteneet Britannista kymmenen vuotta sitten, eivätkä aikoneet koskaan sinne enää palata. Jännityksellä vähän odotin ruokailua, koska olin huomannut Vehian hiuspehkossa täitä. No ruoka oli ihan ok, tuttua breadfruitia, taroa, possua, kalaa, taron lehdistä tehtyä salaattia, äyriäisiä, hummeria. Perheeseen kuului Vehian lisäksi hänen 10 kk vanha poika, isä, äiti ja neljä sisarusta. Asunto oli kuten Siankin vaatimaton, istuimme lattialla, koska huonekaluja ei ollut. Ja mitään jälkitauteja ei tuntunut tulevan.

Takaisin tultua Vehine ja hänen veljensä halusivat tulla veneisiin tutustumaan. Syykin oli selvä, he halusivat saada kaikkea mahdollista mitä heille nyt vain oli antaa. Hyvin ymmärrettävää, koska saarella ei todellakaan ollut mitään. Rahtialus kävi kerran viikossa, samoin pieni lentokone. Meidän puhelimetkaan eivät siellä toimineet.

Olimme Niuatoputapulla kymmenen vuorokautta. Olisimme halunneet jatkaa matkaa jo aiemmin, mutta tuuli yltyi voimakkaaksi ja oli SE:stä, joka ei ollut hyvä suunta etelään mentäessä. Rahaa ei juuri kulunut muuta kuin viranomaismaksuihin.

5.-12.8.2011 Apia, Samoa

Laivaravintola on nyt sitten testattu, kahteenkin kertaan. Eka kerran jälkeen jäi sellainen vaikutelma, että eihän se nyt niin erikoista ollut. Ainoastaan coctail, jonka otin oli erikoinen, koska siinä oli jäätelöäkin mukana, hyvää. Toisella kerralla fiilis oli parempi, syötiin kunnon pihvit ja täytyy sanoa, että liha oli hyvää vaikkei mitään sisäfilettä ollutkaan. Mainittava vielä, että tarjoilija muisti jopa mitä viiniä oltiin edelliskerralla juotu.

Perjantaina kun läksimme kävelemään kaupungille, tienvarressa oli läjä poliiseja virittelemässä soittopelejään. Jäätiin siihen sitten odottelemaan, mitä tapahtuu. Osoittautui, että Samoan rugby joukkue ohimarssi autojen lavoilla, tilaisuus oli Manu Samoa joukkueen lähtöjuhla rugbyn maailmanmestaruuskilpailuihin Uuteen Seelantiin. Poliisit soittivat edessä. Kulkue päätyi kaupungintalon pihaan ja tilaisuus jopa televisioitiin. Saatettiin muuten nähdä tulevat maailmanmestarit, Samoa kun on hyvä tuossa lajissa. Illalla sitten mentiin Aggie Grey's hotelliin syömään. Siellä oli tarjolla mongolialainen buffet. No epäselväksi jäi taas mikä siinä oli mongolialaista. Itse sai kerätä lautaselle vihanneksia ja lihoja ja mitä kaikkea siinä olikaan. Kaveri sitten paisteli ne. Maistui niin hyvälle, että vedettiin kaksi kierrosta. Hinta oli n. 15 e per henkilö, joten ei paha.

Lauantai aamuna suuntasimme sitten Yacht Clubille. No paikkahan oli vain iltaisin auki, joten sekin clubi jäi nyt sitten katsastamatta. Puolessa välin matkaa vettä alkoi tulla taas kaatamalla, joten kastuttiin kerran taas totaalisesti. Ei kehdattu edes taksia ottaa matkalla, kun oltiin niin litimärkiä. Matka kesti pari tuntia. Kalatorikin oli siinä matkan varrella ja mielenkiintoista oli nähdä, miten hyvässä järjestyksessä kalat olivat tiskeillä.

Sunnuntai täällä olikin sitten hiljaista. Täällä sunnuntai on perhe päivä. Perheet ovat isoja ja sen lisäksi kaikki sukulaiset tulevat kylään. Jos esimerkiksi vaimo on toisesta kylästä, niin kaikki vaimon sukulaisetkin tulevat mukaan. Siinä sitä sitten saa laittaa sapuskaa. Kyläyhteisöissä on voimakas yhteenkuuluvaisuuden henki. Jokaisella kylällä on oma päällikkö ja yhteiseen tapaamiseen kokoonnutaan maanantaisin tai tilanteen niin vaatiessa. Päällikön sana on laki. Kylien koot vaihtelevat muutamasta talosta muutamaan sataan taloon.

Satamasta kaupungille on kohtuullinen kävelymatka, mutta se on vain hyvä asia, niin tulee vähän liikuttuakin. Kauppahallissa on aina kiva käväistä. Siellä ukot istuu ringissä ja juovat kavaa. Kava-malja mekin ostettiin, mutta itse kavaa ei olla maistettu. Se on juurikasvi, jolla on elimistöä turruttava/lamauttava/rentouttava vaikutus, siis jonkinasteinen huume. Suhteellisen hyvä ruokakauppakin, Farmer Joe, löydettiin. Se on ehkä kaupungin paras. Ainakin siellä on kattava viinivalikoima. Valitettavasti olutta saa ainoastaan pulloissa, mutta Valima olut on hyvää. Paikallisesta leipäkulttuurista olisin eri mieltä, leipä eri muodoissaan on vaaleata pehmoa.  Taksi kaupungilta marinaan maksaan alle kaksi euroa. Muutenkin täällä on vähän samanlainen taksikultturi kuin Panamassa, niitä on paljon ja ovat edullisia.

Maanantaina otimme sitten taas taksin alle ja ajoimme ensin kaasulaitokselle täyttämään kaasupulloa. Missään tähän asti toimitus ei ole tapahtunut niin ripeästi kuin täällä, aikaa meni kymmenisen minuuttia, kun useimmiten joudut jättämään pullon ja hakemaan sen sitten joku toinen päivä. Jatkoimme matkaamme Vailimalle, Robert Louis Stevessonin museolle. Kiipesimme myös läheiselle kukkulalle, jonne kirjailija on haudattu. Ja se olikin taas hevi matka. Siinä hikikarpalo jos toinenkin pääsi karahtamaan kainaloon. Illalla sitten söimme päivällistä italialaisessa Paddles ravintolassa. Täällä syömämme kala tunnetaan nimellä masi-masi, kun se aiemmin on ollut mahi-mahi. Hyvää oli.

Tiistaina saimme sitten uuden tuuliperäsimen. Se piti käydä hakemassa lentokentän vieressä sijaitevasta cargon toimipaikasta. Mutta taksillahan matka taittui reilussa tunnissa. Ähelsimme sen sitten paikalleen. Sekin oli pikkasen haasteellista, kun vene on vedessä, mutta siellä se nyt on veneen perässä. Päästään kohta testaamaan toimiiko. Illalla kävimme vieressä olevassa jäätelöbaarissa katsomassa tulitanssi-shown. Ihan hyvä esitys.

Keskiviikkona suuntasimme jälleen Aggie Grey's hotelliin, siellä oli paikallinen musiikki/tanssishow. Porukkaa oli kerääntynyt koko iso sali täyteen ja olihan niitä esiintyjiäkin varmaan kolmekymmentä. Lipun hintaan kuului myös buffet ja arvatenkin söimme paljon, koko rahan edestä.

Torstaina teimme sitten saaren ympäri kierroksen, senkin taksilla. Kylä kylän vieressä, paljon leipäpuita, taro viljelmiä, kookospalmuja, banaaneja. Hyvin rehevää ja siistiä. Ja pensaita ja kukkia jokapaikassa. Kävimme myös vilvoittautumassa meressä.

Tänään onkin sitten tehty yksi kauppareissu ja kirjottauduttu jo ulos maasta. Tarkoitus lähteä sunnuntai aamuna Tongalle. Nyt sitten ollaankin todella aikavyöhykkeen äärirajoilla. Samoalla kello on 14 tuntia Suomen aikaa jäljessä, mutta kun olemme Tongalle, olemmekin 10 tuntia Suomen aikaa edellä. Menetämme siis vajaan kahden vuorokauden matkan aikana yhden päivän.

Samoa on osoittaunut oikein kivaksi paikaksi. Vaikka ennen tänne tuloa jännäsin vähän, kun luin cruising kirjoista, että täällä lapset heittelevät kivillä, jos et anna rahaa ja koirat haukkuvat perään. Parempi näköjään olla uskomatta kaikkea painettua sanaa ja kokea itse asiat omin silmin.

24.7.-4.8.2011 Bora-Bora- Apia, Samoa

Maanantaina puolen päivän jälkeen lähdimme taas merelle. Tuuliennuste oli navakkaa tuulta, mutta pari ensimmäistä päivää olivat aika heikko tuulisia ja jouduimme osittain ajamaan koneellakin. Mutta sitten ennuste alkoi pitää paikkansa ja tuuli asettautui 20-30 knotsin väliin. Vauhti oli sen mukaista ja koska tuuli tuli takaa rullaus oli aikamoista. Pari ärräpäätäkin tuli lausuttua ruokaa laittaessa, kun mitkään tavarat eivät tahtoneet pysyä paikallansa. Ajoimme virsikirjaa. Varsinkin öisin tuli aika rankkojakin sadekuuroja, mutta "pappateltta" osoittautui jälleen kerran hyväksi. Ei muuta kuin rätit alas ja sade ei haitannut. Matkan aikana näimme kahtena iltana erittäin voimakkailla valonheittimillä varustettua kalastusalusta. Muuta liikennettä ei ollut. Alunperin meillä oli tarkoitus mennä Suwarowille, mutta tuuliolosuhteiden takia muutimme suunnitelmaa ja jatkoimme suoraan Samoalle. Aikaa kului yhdeksän vuorokautta, eli matkaa kertyi noin puolen Atlantin verran. Aika iso järvi tämä Pacific täytyy sanoa.

Perillä Apiassa vastaanotto oli todella ystävällistä. Amerikkalainen naapurivene varoitteli, että sisäänkirjautuminen on hidasta, mutta meidän osalta se sujui puolessatoista tunnissa. Ensin tulivat terveystarkastajat, kaksi miestä hameissaan. Toinen oli erittäin janoinen ja joi melkein yhden tuoremehupurkin, olisi halunnut cocista tai olutta, mutta niitä meillä ei ollut. Seuraavaksi saapuivat maatalousviranomaiset. Toinen kaveri tutki tarkkaan meidän limet ettei vaan ollut mitään elukoita. Sitten tuli immigration kaveri. Poika oli sen verran tuhtissa kunnossa ettei tullut hame päällä veneeseen  tai sitten ei olisi ehkä päässytkään vaaan jäi laiturille odottelemaan kun me täytimme kupongit. Tässä vaiheessa luulimme, että asiat ovat jo kunnossa ja läksimme satamakonttoriin. No siellähän sanoivat, että tullin pitäisi vielä käydä veneessä. Pongasimme tullikaverin konttorin ulkopuolella ja niinhän sitten paperit täytettiin tullin kuistilla.

Satama on todella hyvässä kunnossa, veneitä ei ole kuin kuusi meidän lisäksi tällähetkellä, vaikka tilaa olisi kuudellekymmenelle. Aisat ovat niin pitkiä, että kyljettäin mahtuu hyvin ja on helppo liikkua.

Sisäänkirjottautumisen jälkeen suuntasimme kaupungille. Pankkiautomaatti löytyi ja saimme paikallista valuuttaa. Poikkesimme myös olusilla ja yllätyimme hintaa, koska hanaolut tuoppi maksoi vain vähän toista euroa ja olut on todella hyvää. Kauppareissulla totesimme uudestaan, että hintataso on aivan toista luokkaa kuin se oli Ranskan Polynesiassa. Huomattavasti halvempaa. Ja viinivalikoima parempaa. Täällä on myynnissä australialaisia ja uusiseelantilaisia viinejä, sanoisin, että jopa halvempia kuin Suomessa.

Illalla menimme syömäänn ihan sataman vieressä olevaan Gourmet Seefood ravintolaan. Täytyy sanoa, että samallalailla kun söimme matkalla lohisoppaa, jota oli ostettu Suomesta, niin lohta ei ollut kuin nimessä. Niin tässäkin ravintolassa gourmet käsitteen kanssa oli. Ihan tavis ruokaa, mutta ei mitään courmeeta.

Tänään on sitten pesty suoloja pois veneen kannelta. Tarkoitus testata sitten ilalla laivaravintola , joka on tuossa vieressä. Ravintoloita tuntuu olevan niin monta, että jonkin aikaa saadaan täällä aika kulumaan. Ensi viikolla pitäisi sitten tulla tuuliperäsinkin. Lämpötila tuntuu täällä olevan aika korkea. Johtunee varmaan siitä, että tuuli on tyyntynyt lähes täysin ja veden lämpötilakin lähentelee 26 astetta.

13.-23.7.2011 Tahaa - Raiatea - Bora-Bora, Ranskan Polynesia

Huahinelta seilasimme Haamene Baylle Tahaan saarelle. Matkaa taittui koko päivän vaikka se ei ollut kuin 30 mailia. Lahti ulottui syvälle ja vesi oli sameaa. Illalla rannalla oli kovat tanssiharjoitukset menossa mutta varsinaisena Hiava-juhlapäivänä 14.7 kylä olikin harvinaisen hiljainen ja autio. Ei edes kiinalaisesta kaupasta löytynyt mitään ostettavaa.

Kierrettiin sitten veneellä koko Taheen saari ympäri. Etsittiin sopivaa ankkuripaikkaa. Sellainen löytyi vasta Baie Apun lahdelta, siellä oli mooring poijut. Poijut vain valitettavasti olivat niin lähellä toisiaan, että piti lähes koko yön olla vahtimassa, ettei kolahda. Aamusella eräästä vuokrakatista tuli jollalla amerikkalainen kaveri meidän veneelle ja kysyi kelpaisiko meille heidän loput ruokatavaransa, kun olivat luovuttamassa venettä jo samaisena päivänä. Ja kyllähän meille kelpasi. Saatiin pullo vodkaa, pullo rommia, pullo valkkaria, 15 litraa vettä, lavallinen tonic vettä, 5 litraa mehuja, olutta, pari kiloa riisiä ja saman verran pastoja, juustoja ja pateita ja ties mitä kaikkea muutakin siinä oli. Eikä suostunut ottamaan rahaa vastaan. Todella ystävällistä porukkaa. Jo rahassa mitattuna tavarat olivat arvokkaita, mutta kiitollisuudentunnetta lisää aina veneessä se, kun tietää miten monen mutkan takana tavaroiden raahaaminen veneeseen saattaa olla.

Tahaasta siirryimme Raiatean puolelle Marina Apooitiin. Siellä saatiin oikein kylkipaikka veneelle. Rannassa oli parikin ravintolaa ja molemmat yhtä huonoja. Veneessä sai parempaa ruokaa. Kävelimme kylille, matkaa oli 4 km sivu. Menomatkalla sattui useampi rankka sadekuuro, joten oltiin vähän kuin uitetut koirat, mutta paluumatkalla tuuli ja aurinko kuivattivat meidät. Seuraavana päivänä kävelimme toiseen suuntaa katsomaan telakoita. Olihan niitä kaksi vierekkäin, ei mitään palveluja lähellä, mutta jos tarvetta olisi ollut, kyllä siellä veneen olisi ylös saanut. Olimme vähän elätelleet toiveita, että saisimme Saksasta uuden tuuliperäsimen, mutta ei kuulema pystynyt lähettämään Raiatealle tai Bora-Boralle, liian painava paketti. Nyt sitten tilaus on tehty Samoalle, katsotaan miten käy.

Raiatealta suuntasimme kohti Bora-Boraa. Minä olin jo pitempään mielessäni ajatellut, miten kivaa on istua Bora-Boran Yacht Clubilla, nauttia aperitiivi drinksut ja syödä hyvin. Pettymys oli valtava kun perillä huomasimme, että koko Yacht Club oli remontissa, uusi omistaja oli aloittanut vasta kuun alussa. No saimme sentään pullolliset olutta ja näin pitkämatkalaisena sekin tuntui maistuvan hyvälle. Seuraavana päivänä menimme jollalla kylille. Sieltä löytyi ruokakauppa ja muutamia pieniä rätti/korukauppoja ja useita helmikauppoja. Postikortit saimme ostettua ja seuraavana päivänä teimmekin tikusta asiaa ja kävelimme kylille postittamaan ne kortit. Ravintoloita tuntui olevan harvassa ja kaikki hotellitkin ovat resort tyylisiä rantapaikkoja. Joten paikka ei ollenkaan näyttänyt sellaiselle turistimestalle, kuin olimme kuvitelleet. Paluumatkalla koimme toisen iloisen yllätyksen. Pysähdyimme ostamaan tomaatteja ja kurkkuja tienvieressä olevalta kauppiaalta. Hän kertoi, että rasia tomaatteja maksoi n. 5 euroa ja neljän kurkun nippu saman verran. Kun sitten ostimme ne, niin hän sulloi vielä tuplasti lisää tavaraa muovipussiin, joka tuli ihan täyteen ja kaikki maksoi vain sen n. 10 euroa. Nyt riittää vihanneksia vähäksi aikaa.

Siirryimme Clubin edustalta muutaman mailin ankkuriin tänne Toopuan saaren edustalle. Tässä on vieressä aika hieno Hiltonin Resort , paljon vedenpäällä olevia pieniä asuntoja. Baari on testattu, samoin lounas, oli tosi hyvää seefood tapasta. Ihan miellyttävä paikka.  Raakakypsytetty tonnikala oli todella tervetullutta vaihtelua meidän grillikanalle. Sitä on tullut syötyä jo niin paljon, että kohta alkaa jo itsekin kotkottaa.

Nyt olemme jälleen ankkurissa kylän edustalla. Huomenna bunkrausreissu ja sitten matka jatkuu kohti Samoaa aika navakasta tuuliennusteesta huolimatta.

12.6-12.7.2011 Tahiti Yacht Club- Suomi- Tahiti Yacht Club- Moorea- Huahine

Tahiti Yacht Club oli oikein hyvä paikka. Saimme jopa laituripaikan, mikä tuntui tosi kivalle ankkurikuukausien jälkeen. Poikkesimme siis Suomessakin. Minulta meni viisi vuorokautta allergiasairaalassa, mutta ehdimme sentään poiketa Vehmersalmella juhannuksena, NJK:lla ja Suomenlinnassa. Ja sääkin suosi meitä koko Suomessa olon ajan, ei tarvinnut paljoa takkatulia poltella.

Palasimme takaisin Tahitille heinäkuun alussa. Veneen bunkrausta jälleen. Genuan olimme saaneet jo ennen Suomeen lähtöä takaisin korjattuna. Raymarinen laitteet sensijaan temppuilivat taas, osa näytöistä toimii, osa ei. Kaikki tiedot kyllä saadaan näkyviin, mutta pitää katsoa eri mittareista.

Papeetessa kävimme tsekkaamassa itsemme ulos Ranskan Polynesialta. Immigrantissa oli taas se v-mäinen kaveri, tälläerää koputimme liian lujaa ikkunaan, edelliskerralla hän moitti meitä siitä, että koputus oli ollut liian heikko. Ei ilmeisesti halunnut tulla häirityksi. Saimme myös tankattua dieseliä tankit täyteen, sitä sai jopa ostettua ilman paikallista veroa.

Vietimme yhden yön ankkurissa Moorean lahdella, sitten teimme yönyli purjehduksen Huahinelle. Tälläerää muitakin veneitä oli liikenteessä. Huahinen Fare-kylän rannalla sitten olimme pari yötä ankkurissa. Kylä oli pieni ja siisti. Ja aivan valtava kauppa keskellä kylää, sieltä sai taas kaikkea mitä tarvitsi ja vähän enemmänkin.

Nyt olemme ankkurissa Avae Bayessa. Täällä on muitakin veneitä kymmenkunta kappaletta. Lahti on aivan Huahinen eteläkärjessä, reefin sisällä. Rantaan asti emme ole vielä päässeet, mutta tarkoitus lähteä ihan tuota pikaa. Ainakin näyttää, että ravintola siellä on. Ja hiekkarantaa. Sää täällä on ollut hieman pilvistä, sadekuurojakin on ollut öisin. Mutta lämmintä on edelleen. Täältä matkuu jatkuu sitten Raiatealle ja Bora Boralle. Sittenhän se alkaa Ranskan Polynesia olla koluttu.

28.5.-11.6.2011 Marina Taina, Tahiti - Cook's Bay, Moorea

Ihan kivastihan se aika Papeetessa meni. Ja kun sateet lakkasivat, kaupunkikin näytti ihan toisenlaiselta, paremmalta. Ison kaupungin ongelmat kyllä näkyivät katukuvassa, kova liikenne ja melu, kerjäläisiä, huumeenkäyttäjiä. Ei mikään Paratiisi enää. Perjantai-iltana menimme sataman rantaan syömään. Sinne oli pystytetty roulettes ruokaloita eli siis pyörillä liikkuvia ravintoloita. Uskomatonta miten nopeasti he saivat kojut ja pöydät paikoilleen. Varmaan 90 prosenttia ruokapaikoista oli kiinalaisten omistamia. Me valitsimme sellaisen paikan, jossa kokonainen pieni vasikka kypsyi grillillä. Ruoka oli hyvää ja itse tapahtumaa oli kiva seurata. Palvelu oli niin nopeaa, että tuskin asiakkaat ehtivät istua paikoilleen kun jo leivät ja ruokailuvälineet olivat pöydässä.

Lauantaina siirryimme sitten viitisen mailia Marina Tainan edustalle ankkuriin. Siellähän sitä oli venettä poikineen. Laitureihin mahtui kai jotain 500 venettä, kaikki paikat täynnä, ankkureissa ja mooring poijuissa varmaan oli saman verran. Pari tosi hyvää ruokakauppaa oli ihan kävelymatkan päässä ja rannassa oli kolme ravintolaa. Sunnuntaina kun yritimme mennä syömään kaikki kolme paikkaa olivat kylläkin ihan täynnä, täällä oli äitienpäivä silloin.

Marina Tainassa tapasimme myös Valentina veneen Helsingistä. Helinän ja Riston kanssa vietimme sitten muutaman illan. Oli taas kivaa kuulla omaa kieltä ja vaihtaa kuulumisia. Niin aika kului nopeasti, seitsemän vuorokautta meni että hurahti.

Olimme elätelleet toiveita, että saisimme uuden tuuliperäsimen tänne Tahitille, valmistaja kuitenkin muuttaa ohjauslavan akselin rakennetta havaittujen ongelmien poistamiseksi ja varaosien toimitus on viivästynyt, saapa nähdä saadaanko osat tänne vai siirtyykö homma Uuteen Seelantiin. Genuan korjauskin venyi hieman, mutta nyt sen pitäisi olla kunnossa, ensi viikon alussa näemme, onko näin.

Lauantaina siirryimme Moorea saarelle ankkuriin. Oli annettu kovan tuulen varoitus ja se piti paikkansa. Kovaa tuulta oli pari päivää ja vaihteli 30-40 knotsin välillä. Mutta ankkurimme piti kuin tauti. Ei ollut mitään ongelmia, muutamat naapuriveneet siirtelivät veneitään vähän väliä kun ankkuri alkoi luistaa.

Mooreaan on tullut tutustuttua nyt aika tarkasti. Yhden päivän ajelimme vuokrapyörillä. Kävimme Beldeveren näköalapaikalla. Oli aika rankkaa polkea/taluttaa pyörää ylös rinnettä, mutta alastulo sujui kuin tanssi. Eilen meillä oli auto vuokrattuna, ajelimme saaren kahteen kertaan ympäri. Mitään kovin erityistä tällä saarella ei ole, paljon viljelmiä, erilaisia hedelmiä. Ja kaikenkaikkiaan saari on siisti kuten kaikki Ranskan Polynesian saaret ovat olleet. Ja hyvää patonkia on tarjolla, sen ne osaa tehdä. Yhtenä iltana olimme Club Bali Haissa katsomassa tahitilaista tanssiesitystä. Liikkeet ovat aika rauhallisia ja lanne pyörii kivasti. Näytti siltä, että mitä tuhtimpi tyttö, sen paremmin kaislat heiluivat lanteilla. Heikkikin pääsi kokeilemaan ja opettelemaan paikallista tanssia.

Huomenna siirrymme sitten Tahiti Yacht Clubille. Olemme varanneet sieltä laituripaikan kolmeksi viikoksi. Ajattelimme nimittäin pitää pientä lomaa ja tulla juhannukseksi Suomeen. Pieni breikki on kyllä paikallaan, muutenhan tämä alkaa tuntua jo työnteolle. Siitä kun lähdimme Grenadasta viime marraskuussa, on nähty todella paljon ja purjehdittukin on. Laskin, että yöpurjehduksiakin on kertynyt yli 50. Joten pieni maissaolo tekee varmaan hyvää. Samalla saadaan vähän lisäaikaa siihen kolmeen kuukauteen, minkä täällä saa olla yhtäjaksoisesti. Muutama saari on vielä näkemättä Tahitillakin.

13.-27.5.2011 Fakarava, Toau Anse Amyot, Tuomotus -  Papeete, Tahiti

Fakaravassa päästiin sitten tutustumaan helmenkasvatusfarmiin. Korukauppiaasn mies Luis vei meidät farmilleen ja esitteli miten homma toimii. Fakaravassa on enää kaksi farmia kun muutamia vuosia sitten niitä oli kuulema vielä 40. Helmen kasvatus kestää 18 kk ja neljän kuukauden välein simpukat pitää nostaa ylös ja puhdistaa. Luisilla oli 400.000 simpukkaa meressä, 100.000 helmeä oli vuosittainen sato. Joten kyllä siinä töitä sai tehdä. Työntekijöitä hänellä oli 5-10 sesongin mukaan. Helmen hinnat vaihtelivat 20 eurosta 800 euroon ja löytyipä sieltä eräs yksilö, jolle hän sanoi, ettei ole hintaa, oli niin iso helmi. Paluumatkalla sitten poikkesimme vaimon kauppaan ja ostin itselleni rannekorun ja korvarenkaat. Jäipähän joku muisto helmisaarista.

Vietimme Fakaravassa aikaa kahdeksan vuorokautta. Jäimme nimittäin odottelemaan Polynesialaisia perinnealuksia. Ne olivat matkalla Uudesta Seelannista Havaijille. Piroques veneet tulivatkin tiistaina puoliltapäivin. Niitä oli seitsemän, jokaisessa noin viidentoista hengen miehistö ja mikä taas ihmeellistä, tukialuksessa oli turkulainen tyttö miehistössä. Miten meitä suomalaisia riittääkin jokapaikkaan.

Ja täytyy sanoa, että kannatti odottaa. Vastaanottoseremonia oli mitä mahtavin. Paikalliset olivat tietysti pukeutuneet tilanteen mukaan ja varmaan koko kylä oli paikalla. Veneiden miehistöt esittäytyivät jokainen kerrallaan ja heidän esityksensä olivat vallan mainioita. Heitä oli mm uudesta Seelannista, Tahitilta, Samoalta, Fidjistä. Nähtiin niin maorilaista uhoamista kuin cava seremoniakin. Ja pientä syötävää riitti kaikille.

Keskiviikkona jatkoimme sitten matkaa Toaun atollille. Saarella on kaikenkaikkiaan 23 asukasta, sikojakin on kuulema enemmän. Jäimme mooringpoijuun ihan passin suulle. Valentine ja Gaston asustavat siinä, vuokraavat mooringpoijuja ja laittavat ruokaa veneilijöille, aina vähän tilanteen ja fiiliksen mukaan. Heidän kanssaan vietimme viisi vuorokautta. Heikki auttoi Gastonia merkkipoijujen keräämisessä ja yhtenä päivänä kävimme heidän kanssaan osterinhaku retkellä läheiseltä molulta. Pari kertaa Valentine laittoi ruokaa ja se oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Lisäksi he antoivat ekana iltana meille tonnikalaa ja hummereita. No kyllähän mekin heille veimme tuliaisiksi kaikkea mahdollista tomaateista kahviin, mutta punaviini ja rommi olivat kaikista halutuimmat tuliaiset ja niitä sitten piti viedäkin heille joka ilta. Heidän asuntonsa oli osittain veden päällä ja akvaario oli siis ihan vieressä. Siinä kävi mm. päivittäin iso, todella komeat värit omaava Napoleon kala syömässä. Gaston antoi sille aina tonnikalaa, se kun söi vain kuollutta kalaa ei eläviä. Heidän laiturinsa yläpiolella asusti myös fregattilintu, joka aina tervehti kun tuli ja meni jollalla laiturille.

Toaulta jatkoimme sitten matkaa tänne Tahitille Papeteehen. Kaksi vuorokautta kesti kun piti taas hidastellen tulla. Matkaa oli nimittäin 225 mailia, joka on liian paljon yhdelle vuorokaudelle. Rantaa lähestyttäessä alkoi sataa kaatamalla. Huhuiltiin satamakapteenia, joka ilmoitti, että tervetuloa. Oletimme, että joku olisi ollut opastamassa laituriin, vaan eipä näkynyt ketään. Onneksi viereisessä "lounasveneessä" oli kaksi henkilöä, joten sain huudettua toisen heistä avuksi kiinnittämään venettä laituriin. Ja vesisade senkuin jatkui ja jatkui. Joten ensivaikutelmana Papeete ei näyttänyt parhaimpia puoliaan. Muutenkin tämä satama on aika pieni, eikä tässä ole kuin muutama chartervene ja me. Mutta onhan kaupunki vieressä ja hyvät ruokapaikat. Ja mikä hyvä juttu, me on saatu jo genuakin toimitettua korjaajalle. Ja vaikka laituri ei niin kovin häävi olekaan, niin onhan se kivaa olla laiturissa pitkästä aikaa. Viimeksi oltiin laiturikiinnityksessä Panamassa Shelter Bayssä ja siitä on jo neljä kuukautta.

1.5-12.5.2011 Tuamotus,  Kauehi ja Fakarava

Vapun jälkeen lähdimme kohti Tuamotus atollisaaria. Aluksi tuuli oli aika navakkaa ja matkavauhtia meillä oli 7,5-8 solmua pari ensimmäistä vuorokautta. Mutta sitten tuuli heikkeni ja vauhtikin hidastui. Aika tasan neljä vuorokautta matka kesti. Yöt olivat aika pimeitä, koska kuutamoa ei ollut, tähtiä kylläkin. Saimme muutaman kilon painoisen tonnarin. Meillä oli oikein perinneruokapäivät veneessä. Olin tehnyt makaroni- ja peruna/lihalaatikkoa ja sitten valmistimme paikallisen reseptin mukaan Poisson Cru´ta eli raakakypsytimme tonnikalaa limemehussa. Kelloaika meillä oli vähän hakusessa ja siirtelimme sitä edes sun taakse. Vasta Kauehilla saimme tarkistettua mitä se oikeastaan oli. Aikaeroa Suomeen on nyt 13 tuntia.

Vähän jännitti eka kerran ajaa sisään atolliin. Heikki oli laskenut, että kuudelta aamulla olisi laskuvesi, joten 1,5-2 tuntia siitä olisi hyvä hetki mennä sisään. Liekö johtunut siitä, että meillä ei kello ollut ihan hanskassa, koska vastavirtaa meillä oli kuitenkin sellaiset neljä solmua. No, pass oli leveä ja hyvin merkitty, joten ihan hyvin me siitä selvittiin. Tuntui aika jännälle ajaa sisällä atollissa. Tuli vähän sellainen järvimäinen olo. Tosi tyyntä, aallotonta ja ranta näkyvissä joka puolella. Atollin suulta oli vielä matkaa Tearavero kylälle 6-7 mailia, jonka edustalle me sitten laskimme ankkurin. Lahdella oli yksi ainoa vene meidän lisäksi.

Seuraavana päivänä tutustuttiin sitten saareen ja saarelaisiin. Paikka oli taas siisti, kuten kaikki nämä Ranskan Polynesia saaret ovat olleet. Muutama paikallinen mies vinkkasi meidät juttusille, tarjosivat kookokset juotaviksi. Olisivat tarjonneet omatekoista juomaakin, arvelimme sen olevan jotain kookoskiljua, joten kieltäydyimme. Miehet hoitelivat lapsia ja yksi kaveri pesi pyykkiä. Aikamme siinä kielimuurista huolimatta turistuamme, alkoivat tarjota meille helmiä. Täällähän lähes kaikki ovat helmen kasvattajia. Loppupeleissä vaihdoimme helmet kahteen puolikkaaseen rommipulloon. Me saimme 52 helmeä, kaikki enemmän tai vähemmän sekundaa, mutta loppupeleissä uskon, että molemmat osapuolet olivat tyytyväisiä.

Kylältä löytyi myös kauppa, jossa oli lähes kaikkea myynnissä. Tuoretta patonkia, viiniä, jäätelöä jne. Se hieman yllätti minut, koska olin lukenut aiempien veneilijöiden kertomuksia ja niistä sai kuvan, että mitään ei olisi saatavilla. Muutenkin kehitys on tullut näille saarille, kännykät toimivat, pikkulapsilla on kertakäyttövaipat ja tavaraa on ja visaa voi vinguttaa. Pieni lentokone kävi saarella pari kertaa viikossa ja isohko rahtilaivakin poikkesi siellä.

Toisena yönä Kauehilla alkoi tuulla kovasti ja Heikki meni tiputtamaan varalta toisen ankkurin sillä seurauksella, että teloi vasemman kätensä ja on nyt handicappinä. Eihän siinä sen vakavammin käynyt, mutta minulla on nyt tiskihuki joka päivä. Neljä yötä vierähti Kauehilla. Ankkurikin saatiin ylös aika kivuttomasti vaikka epäilimme, että se olisi tarttunut johonkin korallihediin.

Siirryimme päiväpurjehduksena Fakaravan atollille. Tämä onkin paljon isompi atolli kuin Kauehi. Ja nyt meillä osui ihan nappiin niin ulos-kuin sisäänajot. Tämä on tosiaan aika iso atolli, ei toista rantaa näy. Kauppoja on ainakin kolme ja pari helmikoruliikettäkin. Ja maksullinen netti toimii. Tänään täytyy lähteä katsastamaan, jos onnistuttaisiin pääsemään jollekin helmi viljelmälle. Olisi aika kiva tutustua niihin tarkemmin. Ja jos ei muuta, niin täytyy kai käydä katsastamassa nuo koruputiikit, jos sieltä vaikka jonkun muiston saisi mukaansa.

Sää täällä on ollut välillä aika pilvistäkin, vettäkin on tullut lähes joka päivä. Merivesi on sellaiset 25 astetta, ilma 30 astetta.

Pienenä yksityiskohtana pitää kertoa, että ainakin veneilijäthän tietää sen, miten kuulo kehittyy veneessä ollessa. Kaikkeen ei tavalliseen herää. Heikillä kuulo on kehittynyt siten, että vaikka se olisi kuinka syvässä unessa, niin kun minä avaan kaljatölkin , se herää. Club sodan avaaminen ei aiheuta samaa reaktioa. Jatkan Pavlovin kokeita:)

24.4.-30.4.2011 Nuku Hiva , Marquesas

Vietimme kolme yötä Taiohae lahdella. Koska oli pääsiäinen, paikka oli aika hiljainen ja kaikki paikat kiinni. Grillailimme kanaa veneessä ja katselimme vesiputouksia, joita laskettiin veneestä katsottuna olevan 15.

Maanantaina moottoripurjehdimme 26 mailia Ánaho lahdelle. Tuuli oli välillä aika reipastakin 25 solmua ja aallot aika korkeita. Jouduimme siis purjeiden lisäksi käyttämään konetta, että pääsimme yleensä etenemään saaren itäisen reunan vellovassa aallokossa. Itse lahti oli tosi suojaisa, eikä swellistä ollut tietoakaan, vaikka tuulta oli. Teimme patikkaretken vuoren yli Hatiheun kylään. Oli aika rankkaa. Lounastimme siellä ja mietin, että normaali puolen tunnin lounastauko ei olisi riittänyt. Meiltä meni viisi tuntia tuohon lounasmatkaan. Ja tilannetta ei yhtään helpottanut se, että osan aikaa satoi vettä ja polku oli savinen ja liukas. Paluumatkalla poimimme puoli kassillista mangoja, ne kun tuntuivat olevan ei kenenkään maalla ja niitä oli paljon.

Jollamatkalla takaisin veneelle näimme valtavan ison rauskun, mittaa sillä oli ainakin kaksi metriä joka suuntaan. Kaveri ei tykännyt kun ajettiin lähelle sitä, vaan räiskäytti oikein kunnolla vettä meidän päälle. Pari isoa kilpikonnaakin pyöri jatkuvasti rannassa ja bongasimmepa black tip hainkin uimassa rannan läheisyydessä.

Nyt olemme takaisin Taiohae lahdella. Eilen teimme varaston täydennysostoja. Tänään menimme jo seitsemältä rantaan, kun siellä piti olla lauantaimarkkinat. Niiden piti alkaa jo kello 4 aamulla, mutta eihän me niin aikasin jaksettu herätä. Ei siellä kuitenkaan ollut kuin muutama kalakauppias, liekö jo markkinat ohi kun me ehdimme rantaan. No kaupat oli jokatapauksessa auki ja saimme taas lisää tavaraa ostettua. Nyt pitää vielä tehdä yksi reissu, lounastaa rannassa ja ostaa loput tarvittavat eväät. Ajattelimme siirtyä huomenna läheiselle Daniels Bay lahdelle ja sieltä sitten jatkamme alkuviikosta kohti Tuomotu atollisaaria. Täytyy myöntää, että alkaa olla jo jännä kakka housussa, kun ajattelee sisään/ulosajoa niihin atollisaariin. Paikkaa on sanottu maailman vaarallisimmaksi purjehdusalueeksi johtuen juuri atollien mataluudesta ja sisäänmenoaukoista, jotka ovat virtaisia, kapeita, matalia ja korallihedejä on vaikea nähdä ja niihin muodostuu usein stoppariaaltoja. No toivottavasti kaikki sujuu hyvin.

Oikein hauskaa Vappua kaikille.

10.4-23.4.2011 Fatu Hiva, Hiva Oa, Tahuata, Ua Pou, Nuku Hiva, Marquesas

Pari viikkoa vierähtänyt jo Ranskan Polynesialla Marquesas saarilla. Fatu Hiva, johon ensimmäisenä tulimme, on ehkä ollut kaikista viehättävin paikka tähän mennessä. Siellä saimme tutustua ensimmäisen kerran myös vaihdantatalouteen. Koko make-up varasto tyhjeni melkein, huulipunat, hajuvedet, luomivärit olivat kovasti kysyttyä tavaraa. Vastineeksi saimme hedelmiä. Ja täytyy sanoa, että taisivat paikalliset olla ovelampia tuossa vaihtamisessa kuin mihin me ollaan totuttu.

Quicksilver vene, brittipariskunta saapui pari päivää meidän jälkeen Fatu Hivalle. Olimme tutustuneet heihin Galapagoksella. He toivat myös meidän fumigation todistuksen, joka unohtui meiltä Galapagokselle. Heidän ja yhden amerikkalaisen pariskunnan kanssa teimme sitten patikkaretken vesiputoukselle. Oli aika heviä kiivetä lähes umpirämeikössä. Hilde ja Mike olivat varanneet sellaiset pöperöt mukaan, että ihan hävetti, meillä kun ei ollut kuin kuivia rinkilöitä messissä. No söimme heidän eväänsä.

Fatu Hivalta siirryimme 45 mailia Hiva Oalle. Siellä kirjottauduimme sisään maahan. Oli aika löysä toimenpide. Hiva Oan ankkuripaikasta on aika pitkä kävelymatka kylille. Mutta sieltä löytyikin sitten kauppoja, pankki ja ravintoloita. Ja mikä ihaninta, pitkästä aikaa sai tuoretta salaattia, tomaatteja ja patonkia. Ja onneksi eräs ystävällinen nainen tarjosi meille kyydin takaisin rantaan, kun kannoimme raskaita ostoskasseja. Rannassa oli myös huoltoasema, josta haettiin muutama kanisteri dieseliä. Huoltiksen yhteydessä oli myös pieni kauppa ja sieltä löytyi sellaista arvokasta raaka-ainetta kuin tonic vettä.

Hiva Oalta matka jatkui Tahuatan saarelle Baie Hanamoenon lahteen. Tällä matkalla menetimme ison pallofendarin. Ihan itse olin tehnyt solmun. Onneksi jolla tulee laitettua huolellisemmin kiinni. Lahti oli todella upea, hiekkapohja, joten ankkuri piti hyvin. Illalla olimme nuotiolla rannassa erään nuoren hollantilaisparin kanssa. Heihin olimme tutustuneet jo Fatu Hivalla. Aamuisin meressä oli elämää, paljon delfiinejä ja sitten valtavan iso rausku. Maisema jylhää, kuten nämä saaret täällä ovat.

Tahuatalta jatkoimme matkaa takaisin Hiva Oan pohjoispuolelle, mutta sieltä ei löytynyt riittävän hyvää rantautumispaikkaa svellistä johtuen, joten aterioinnin jälkeen jatkoimme yöpurjehduksena Ua Palle. Nätti saari oli taas meitä vastassa. Paikanpäällä tutustuimme useaan ranskalaiseen, jotka olivat jossainvaiheessa elämäänsä sinne asettuneet. Myös eräs australialainen tuli moikkaamaan, kun kuuli, että puhuimme englantia.

Ylhäällä kukkulalla oli mahtavalla näköalapaikalla ravintola, jossa meidän oli tarkoitus nauttia minun syntymäpäivä illallinen, mutta valitettavasti siellä oli vain ranskalainen kaveri paikalla ja kertoi, että hänen vaimonsa on se kokki, mutta tällähetkellä Tahitilla käymässä. Joten tyydyimme pariin olueeseen. Tai itseasiassa meidän piti ostaa vielä pullo viiniä mukaan, kun sillä ei ollut vaihtorahaa antaa takaisin.  Itse kylässä on noin tuhat asukasta, joista varmaan yli puolet oli lapsia, ainakin niitä oli paljon. Lisäksi löytyi useita kauppoja, posti ja kaunis kirkko puuveistoksineen.

Eilen tulimme tänne Nuka Hivalle Bai Taiohae lahdelle. Maihin emme ole vielä päässeet, koska vettä tulee koko ajan kuin aisaa. Tässä on paljon veneitä ankkurissa, mutta tilaa on. Tarkoituksena on nyt olla täällä Nuka Hivassa jonkin aikaa, kierrellä eri satamissa.

Kaikenkaikkiaan Marquesas saaret vaikuttavat lähinnä maanpäällisiltä paratiiseiltä. Ruokaa, hedelmiä roikkuu puut notkollaan, ihmiset ovat ystävällisiä ja hyvinvoivan oloisia ja luulen, että rikollisuus on nolla prosenttia täällä. Kukaan ei näytä elävän puutteessa tai kerjäävän mitään. Hintatason sanotaan olevan kova, se on lähinnä Suomen tasoa, mutta ymmärrettävää, koska aika kaukana muusta maailmasta ollaan.

13.3-9.4.2011 Santa Cruz, Galapagos - Fatu Hiva, Marquesas, Ranskan Polynesia

Sami ja Hanna pääsivät viimein kahden päivän viiveellä matkalle koti Suomeen. Me tankkasimme vettä veneeseen ja haimme dieseliä. Zarpe saatiin ja käynti immigrantissa vielä oli ohjelmassa, sitten olimmekin valmiita pitkään matkaosuuteemme.

Keskiviikkona 16.3 pääsimme lähtemään. Ensimmäiset 8 vuorokautta olivat lähes tyyntä , joten jouduimme pääsääntöisesti ajamaan koneella. Purjeilla pääsimme sellaista 2-3 solmun nopeutta. Tuntui, että matka ei etene juuri lainkaan.Mutta sitten pääsimme sivumyötäiseen pasaatituuleen ja mailejakin alkoi kertyä mittariin ihan eri lailla, parhaimmillaan 177 mailia vuorokaudessa. Tätä hyvää kesti seuraavat 8 vuorokautta. Sitten tuuli alkoi heikentyä ja muuttui tasan myötätuuleksi. Vauhtimme tippui taas 5-6 solmuun, mutta koko loppumatkan pääsimme purjeilla virsikirjaa ajaen.

Tapahtumia matkan aikana ei olut paljoa. Sellainen ihme sattui taas, että onnistuimme ajamaan keskellä ei mitään kelluvaan verkkoköyteen. Ei auttanut muu kuin puukolla katkaista köysi. Toinen hassu juttu oli vieläkin keskemmällä Pacificia. Noin puolen mailin etäisyydellä" törmäsimme" melkein ranskalaiseen purjeveneeseen. Aika sattumaa, että niin läheltä kulki heidänkin reittinsä. Rahtilaivoja näimme ehkä kolme neljä. Ikäviä yllätyksiä oli se, että tuuliperäsimen ohjauslapa tippui veteen yhtäkkiä, syytä emme tiedä vieläkään ja toinen oli se, että genuan reuna repeytyi , ilmeisesti flatrauksesta johtuen joka taas aiheutui kevyestä tuulesta ja isohkosta aallokosta.

Kalastimme vain kerran, eka päivänä ja heti saimmekin muutaman kilon kokoisen tonnarin. Kalaa olisi varmaan tullut vaikka joka päivä, mutta meillä oli ruokaa varattuna niin paljon, että sitä riitti koko matkalle. Purkkiruokiin jouduimme turvautumaan  ainoastaan vihanneksissa ja hedelmissä.

Vahtivuorot toteutimme pimeän aikana kolmen tunnin rytmissä. Ja keli oli kaiken aikaa niin miellyttävää, toisinsanoen ei isoa rullausta, joten uni tuli ihan kevyesti ja sai nukkua oman vuoronsa aika hyvin. Täytyy kyllä myöntää, että välillä tuli laskettua päiviä, montako tultu, montako jäljellä , sitten tunteja, niin monta valoisaa vielä ja niin monta tuntia, että tulee valoisaa ja sitten loppupelissä vielä minuutteja, montako jäljellä, että pääsee nukkumaan.

Aikaa kulutimme kuuntelemalla äänikirjoja, lukemalla ja minä sudokujen ja ristisanojen parissa. Päivän kohokohta oli tietysti syöminen. Usein se tapahtui kuitenkin silleen keinuen, että piti koko ajan pitää lautasen reunasta kiinni, ettei soosit olisi valuneet maahan. Elämää meressä emme havainneet lainkaan. Matkan aikana nähtiin ainoastaan muutama lintu. Vasta vuorokausi ennen perille tuloa, iso parvi delfiinejä tuli meitä opastamaan ja ihmettelemään venettämme. Sää oli aika pilvistä ja muutaman kerran tuli vettäkin ihan kunnolla. Öisin oli jopa viileää, varmaan lämpötila meni alle 25 asteen, siinä on se raja nykyään, kun pitää pitkähihaista kaivella päälle.

Lauantaina 8.4 purjehdittuamme 24 vuorokautta saatoimme todeta, että maata näkyvissä. Toisaalta se tuntui vähän epätodelliseltakin, oli jo tottunut niin elämään täysin luonnon helmassa. Mutta toisaalta oli kivaa taas nähdä muita veneitä ja ihmisiä. Täytyy todeta, että loppupeleissä matka ei ollut ollenkaan niin hankala kuin olin vielä vuosi sitten pelännyt. Mitään traumoja ei syntynyt.

Olimme jo lähtiessä päättäneet, että aina kun on saavutettu jokin merkittävä merimatka tai on jokin muu merkittävä tapahtuma, niin avaamme shampanjapullon. Perusteltua oli, että avasimme eilen yhden, ensimmäinenhän tuli korkattua jo heti Porkkalan selän ylitettyä. Kaikki on suhteellista.

Tänään poikkesimme jo maihinkin. Todella siisti, kaunis saari. Täällä asuu muutama sata henkilöä. Luonto on todella vihreää, kukkia, pensaita, puita, puro virtaa kylän halki. Idyllistä, aivan eri luokkaa kuin Karibian saaret. Ja se täytyy ihmeeksi mainita, että ei keinuttanut yhtään, olisi luullut tuon matkan jälkeen jo tuntuvan jossain, mutta kaippa sitä on jo niin tottunut tuohon heilumiseen, ettei pientä edes huomaa.

Nyt on pari päivää tarkoitus pestä pyykkiä, siivota venettä niin sisältä kuin ulkoakin. Ihmeesti oli vaan kertynyt vesilinjaan kaikenlaista töhnää, vaikka luulisi, että vesi on puhdasta täällä. Veden lämpötila on vähän alle 25 astetta, päivälämpötila on sellaista 30 asteen luokkaa. Tästä eteenpäin aikataulu eteenee siten, että vietämme täällä Ranskan Polynesiassa ainakin sen kolme kuukautta, minkä saa olla ilman viisumia. Jos näyttää siltä, että tarvitsemme enemmän aikaa, niin sitten tarvii poistua alueelta, vaihtoehtoja tällähetkellä ovat Pääsiäissaaret tai Suomi. Muutama viikko vierähtää täällä Marquesas saaristossa, sitten siirrymme Tuomotu atollisaarille ja sieltä edelleen Tahitille.

28.2-12.3.2011 Santa Cruz, Galapagos - Risteily lähisaariin

Sami ja Hanna saapuivat tiistaina maaliskuun 1. päivänä puolenpäivän aikaan ja heti iltapäivällä teimme tutustumiskäynnin Darwin Instituuttiin. Siellä oli useita valtavan isoja maakilpikonnia ja muutamia leguaaneja, mutta ne olivat aidatuilla alueilla, joten paikka muistutti lähinnä Korkeasaarta.

Seuraavana päivänä teimme pari patikkamatkaa, aamupäivällä kävimme Tortuga Bayn uimarannalla ja iltapäivällä Las Grietas kanjonissa. Paikka oli todella upea, hieman vaikeakulkuinen, varsinkin kun rakko hiersi jalassa. Perjantaina nuoret lähtivät saaren pohjoisosaan sukellus/snorklausretkelle, me Heikin kanssa jäimme veneeseen huilimaan. Sattui hauska tapaus, kun yritimme mennä jollalla rantaan, niin iso uros merileijona oli vallannut laiturin nukkumapaikakseen ja eihän siitä sitten menty rantaan, urahdukset olivat niin pahaenteisiä.Seuraavana päivänä jaksoimme taas lähteä uintiretkelle El Garrapateron rannalle. Siellä näimme myös flamingoja.

Sitten olimmekin muutaman päivän "lomalla". Kolme yötä moottorilaivalla risteilyllä ja yksi yö hotellissa San Cristobalilla. Risteily oli todella antoisa. Ekapäivänä suuntasimme Santa Cruzin sisäosaan luonnossa olevia kilpikonnia katsomaan. Seuraavana päivänä olimme Floreana saarella. Uintia, snorklausta, isoja kalaparvia, merileijonia ja sinijalka suulia. Iltapäivällä kävimme Post Office Baylla. Paikka on tunnettu siitä, että sinne voi jättää postikortit ilman merkkiä, seuraavat tulijat käyvät lävitse kortit ja jos matka sattuu sinnepäin, mihin kortti on menossa, kävijä ottaa sen mukaansa ja toimittaa perille, välissä voi olla useampikin käsi. Jätimme muutaman kortin Suomeen osoitettuna, saas nähdä milloin tulevat perille. Illansuussa teimme myös Panga (kumivene)ajelun. Ja nyt nähtiin jo pingviinejäkin, vau!!!! Ja pari flamingoa ja sinijalkoja tietysti. Parasta noissa retkissä on, kun on opas mukana, niin saa paljon enemmän irti kuin ominpäin. Cormorant Pointin vastarannalla oli myös kilpikonnien pesimäalue, tuoreita "lanan"jälkiä nähtiin, mutta ei yhtään emoa, kuoppia oli kyllä valtavasti.

Sitten matka jatkui Espanolaan. Aamukävely rannalla noin sadan merileijonan seassa, upeaa. Eikä ne tuntuneet nyt yhtään pelottaville, päinvastoin, niiden touhuja oli kiva seurailla, emot opettivat poikasiaan uimataidoissa ja useimmat vaan löhöilivät ja nauttivat olostaan. Iltapäivä oli tosi kuumaa, 37 astetta lämmintä. Retkellä nähtiin satoja leguaaneja, urokset pinkki/vihreä väreissään odottelivat naaraita paikalle. Lisäksi nähtiin Nazca Boobies lintuja ja yksi Oyster catcher lintu. Blow holes nähtiin myös, vesi löi korkealle kivien välistä.

San Cristobalissa teimme automatkan El Juncolle, se on järvi tulivuorikraaterin keskellä merenpinnan yläpuolella. Lisäksi patikoimme Puerto Moranon lähistöllä ja Sami ja Hanna pääsivät uimaan aivan merileijonan vieressä. Tiistai aamuna paluumatka pikaveneellä Santa Cruzille. Mielenkiintoista oli, että laukut tarkastettiin ennen lähtöä, ettei mitään orgaanisia aineita siirry saarelta toiselle, aika tiukkaa.

Torstaiksi yritimme saada päiväretken saaren pohjoispuolella olevalle North Saymorille, mutta kukaan ei järjestänyt juuri sinä päivänä sinne reissuja, joten Sami ja Hanna päättivät poiketa Isabella saarella.

Perjantaiksi Samille ja Hannalle oli varattu paluulento Quitoon, mutta kenttä olikin suljettu tsunamiuhkan takia. Koko kaupunki evakuoitiin ja veneiden piti siirtyä syvemmille vesille. Olimmekin 10 tuntia evakkomatkalla, mutta merellä ei ollut mitään havaintoa tsunamista. Palattuamme ankkuriin Puerto Ayoran edustalle, meitä vastaan ajautui valtava määrä roinaa. Rantaan tullut aalto oli aiheuttanut jonkin verran aineellista vahinkoa, mutta ihmisille ei ollut sattunut mitään. Hyvä niin. Ihmettelimme vain, että kaikki asiaan liittyvä informaatio annettiin espanjan kielellä. Tosin yksi kumivene kävi kertomassa meille, että pitää poistua satamasta ennen kello kahtatoista ja ihan englanniksi.

Galapagos on kyllä osoittautunut ennakkoedotusten mukaiseksi paikaksi, voin suositella. Ja Santa Cruz on ollut paikkana ihan ok. Täällä on useita ravintoloita, todella hyvää ruokaa, paljon mahdollisuuksia lähteä muihin saariin ja mikä veneilijän kannalta hyvä, suht ok supermarket, saa vielä viimeisetkin bunkraukset siellä tehtyä.

Säännöstöjähän täällä on, mihinkään et pääse ilman opasta, mitään et saa viedä mennessäsi etkä tuoda tullessasi, bensan ja dieselin ostoon tarvitset ostoluvan jne. Mutta maassa maan tavalla.

Nyt sitten katseet alkavatkin suunnata jo eteenpäin, Marquesas ja kolme, neljä viikkoa purjehdusta, matkamme pisin legi on edessä.

19.-27.2.2011 Matkalla Galapagokselle, Santa Cruz Galapagos

Lauantaina 19.2 puolen päivän aikaan pääsimme matkaan. Piti odotella vuoroveden nousua, että saatiin ajettua tankkauslaiturille. Tankit täyteen vettä ja dieseliä ja eikun menoksi.

Kolme ekaa vuorokautta sujui hienosti purjeilla, vauhtia oli jopa 7-9 solmua, koska meillä oli myötävirtausta 2-3 solmua. Mutta sitten ihan ennusteiden mukaisesti tuuli tyyntyi ja välillä oli lähes rasvatyyntä. Joten sitten tultiin vaihtelevasti joko koneella tai välillä jopa purjeillakin. Aallokko täällä Pasificin puolella on aivan totaalisen erilaista kuin Atlantilla, täällä se on matalaa ja loivaa. Todella nautinnollista purjehtia.

Matkalla sattui sellainen outo tapaus, että n. 300 mailia Ecuadorin rannasta ja 250 mailia Galapagokselta meitä kohti tuli alus perässään 9 pienempää moottorivenettä hinauksessa. Me laitettiin äkkiä hanaa lisää ja ajettiin niiden edestä pois. Mitään ei sattunut, mutta sen verran säikähdettiin, että ajovaloja ei pariin tuntiin laitettu päälle. Voihan olla, että olivat ihan kunniallisissa asioissa liikkeellä.

Seuraavana iltana sattuikin sitten kivempi juttu. Auringon laskun aikaan delfiinit tulivat hyppelemään vasten ilta-aurinkoa. Heikki yritti saadaa kuvaa niistä, joten missasi green flashin. Minä näin sen eka kerran koko matkan aikana, vaikka niin monena iltana sitä on tuijottanut auringon laskua ja odottanut näkevänsä sen. Green Flash on pieni vihreä valonväläys juuri kun aurinko menee horisonttiin, kestää noin sekunnin ajan.

Sitten seuraavana yönä puolen yön maissa ylitettiin päiväntasaaja. Avattiin shampanjapullo sen kunniaksi. Heikki heitti jopa puoli lasillista meren jumalille sitä jaloa ainetta ja loitsui joitain turvallisesta matkasta eteläisellä pallonpuoliskolla. Koska olimme edenneet sen verran lujaa tai sen verran hitaasti, että kuudessa vuorokaudessa emme ehtisi päivänvalossa perille, sammutimme moottorin ja annoimme virran viedä venettä kuutisen tuntia. Ja eka kerran molemmat miehistön jäsenet nukkuivat yhtä aikaa. So, so. No laivoja näkyi todella harvoin koko matkan aikana.

Lauantai aamuna sitten saavuimme tänne Santa Cruziin. Agenttimme Tuomo, siis suomalainen kaveri täällä, huhuili jo ennen saapumistamme VHF:llä. Heti tultuamme ankkuriin, hän tulikin satamakapteenin ja jonkun valkoasuisen virkamiehen kanssa veneeseen ja eka muodollisuudet saatiin tehtyä. Immigrantissa ei olla vielä käyty, mutta se hoituu maanantaina. Jos sisääntulo oli noin helppoa, niin yllätyin, ennakkoluulo kun oli, että täällä syynättäisiin kaikki. No voihan olla, että vielä tulee myrkyttäjät veneeseen.

Ensi vaikutelma paikasta oli, super! Enkä usko, että lähempi tutustuminen muuttaa kovinkaan mielipidettä. Ainoa miinushan täällä on, että omalla veneellä saadaan olla vain tässä yhdessä ankkurissa ja korkeintaan 20 päivää. Edes jollalla ei saa liikkua pitkin rantaa kauemmaksi. Mutta täältä on mahdollisuus tehdä muihin saariin matkoja paikallisilla veneillä ja itse tässäkin saaressa on paljon nähtävää.

Eläimistöön saatiin jo matkalla ensi tuntuma. Hai tuli vastaan, sitten useita isoja kilpikonnia, erittäin suuria pelikaaneja ja tietysti merileijonia. Rannalla käyskentelee aika isoja leguaaneja. Varmaan tullaan näkemään vielä paljon, paljon erilaisia eläimiä, innolla odotamme sitä.

Nyt odottelemme Samin ja Hannan saapumista tiistaina ja sitten alamme oikein urakalla tutustua Galapagoksen ihmeelliseen maailmaan.

7.-18.2.2011 Balboa Yacht Club Marina, Panama

Niinhän sitä on pari viikkoa vierähtänyt BYC Marinassa ja lähes pari kuukautta Panamassa. Mutta nyt alkaa tilanne olla kutakuinkin hyvä. Ensinnäkin, kuuden huoltoreissun jälkeen, yht. kolme eri kaveria, generaattori saatiin kuntoon. Vika löytyi polttoainepumpusta, se otti ilmaa sisään. Pumppu vaihdettiin ja taas pelittää. Lisäksi saatiin kaasupullo täytettyä ja minun hammas paikattua. Bunkrausreissuja on tehty 8 niin Super99:iin kuin Ray markettiin. Tavaraa on nyt joka paikka täynnä, mutta tarkoitus onkin selvitä muutama kuukausi. Ongelma on vain siinä, että tuore muonaa, kuten lihaa ja hedelmiä, joissa on siemeniä, ei saa viedä Galapagokselle. No säilykkeitä löytyy sitäkin enemmän.

Lisäksi saatiin Fumigation Certification, eli todistus siitä, että hyönteiset ja kaikki ilmeisesti torakkaa pienemmät eliöt eivät temmellä meidän veneessä. Erik poika, joka oli meidän agentti kanavan läpimenossa, toi kupongin ja veloitti siitä 40 taalaa. Mitään myrkytyksiä ei tehty, joten saapa nähdä hyväksyykö Galapagoksen viranomaiset asian vai tuleeko siellä ihan oikeasti joku myrkyttelemään veneeseen.

Pari kertaa on tavattu Annea ja Aria. Heillä on auto vuokrattuna, joten pääsimme heidän mukaansa kaupungille. Matkaan tarttui uusi virveli ja paljon muuta enemmän tai vähemmän tarpeellista tavaraa, kuten mm. pippurisumutteet. Kivaa oli kuitenkin viettää aikaa Seilin porukan  kanssa ja puhua suomea.

Ennakkoasenteet Panamaa kohtaan ovat muuttuneet myönteisimmiksi. Missään vaiheessa ei ole ollut tunnetta, että pelottaisi, mitä nyt joskus taksin kyydillä. Ajelevat vähän reippaasti. Lisäksi kaupustelijoita tai hihassa riippujia ei ole, yhtään kerjäläistä tai humalaista ei myöskään ole tullut vastaan. Päinvastoin, useimmiten ihmiset ovat todella avuliaita ja ystävällisiä. Tänäänkin kun menimme hakemaan zarppea, todistusta , että poistumme maasta, niin taksikuski oli tosi avulias. Omin avuin olisi kestänyt huomattavasti kauemmin löytää se paikka, mistä luvan sai.

Hintataso on todella edullinen Suomeen verrattuna. Mainitakseni vain esim. minun hampaan paikkaus maksoi puolet siitä, mitä Masa kissan hammaskiven posto Suomessa. Taksi ottaa 5 taalaa sivu kaupunkiin, pyykinpesu maksaa 50 centtiä koneellinen. Ja ruokakaupasta saa kaksi täpötäyttä kärryllistä tavaraa kahteen sataan taalaan.

Joten voisihan sitä toki pidempäänkin täällä olla, mutta huomenna olisi tarkoitus suunnata kohti uusia haasteita ja seikkailuja. Enää puuttuu vesi ja polttoainetankkien täyttäminen. Viikon päästä sitä sitten pitäisikin olla jo Galapagosilla. Mielenkiinnolla odotamme.

22.1-6.2.2011 Shelter Bay Marina, Panaman kanava, Balboa, Las Perlas saaristo Panama

Vielä viimeinen tankkausreissu 4 Altoksen ostoskeskukseen. Köydet ja autonrenkaat saapuivat myös. Sunnuntaina läksimme hyvissä ajoin F-alueen ankkuriin. Meille oli annettu tieto, että lähtö olisi klo 15, mutta harvoimpa täällä aikataulut pitävät. Advisori tuli veneeseen vähän kuuden jälkeen, joten puoli seitsemän maissa pääsimme matkaan. Moni lukija turhaan tuijotti webbikamerakuvaa, olimme Gatun suluilla vasta n. kolmen aikaan yöllä Suomen aikaa.

Miehistönä meillä oli Seili veneestä Anne ja Ari ja sitten Myyrinmaat. Meitä oli kaikkiaan kolme purjevenettä. Kiinnittäydyimme suluissa kiinni toisiimme. Keskimmäinen vene pääsi vähimmällä työllä, laitimmaiset kiinnittyivät sulun reunoihin. Yön vietimme Gatun järvellä. Valitettavasti yhtään krokotiiliä emme nähneet. Maanantai aamuna aikataulu piti. Klo 6.30 uusi advisor astui veneeseen ja matka jatkui kohti Miraflores sulkuja. Sinne saavuimme noin kahdentoista aikaan paikallista aikaa, joten moni Suomessa ehti nähdäkin meidät webbikamerasta.

Kaikenkaikkiaan Panaman kanava sujui hyvin ilman mitään ongelmia. Advisoreiden kesken oli vähän nokitusta ja ristiriitaisia ohjeitakin saatiin, mutta mitään sen ihmeellisempää ei sattunut. Kiitos vielä kerran linehandlereille.

Maanantaina kolmen maissa saavuimme Balboaan. Myyrinmaat lähtivät veneestä kaupunkikierrokselle ja kotimatkalle, Seilin miehistö Coloniin valmistelemaan omaa kanavamatkaa ja Heikin veli Hannu tuli veneeseen.

Tiistaina kävimme Albrookissa ostoksilla. Paikka oli niin suuri, että kaikki Espoon ostoskeskukset saa laittaa yhteen. Vartijoitakin oli joka nurkalla, joten turvallista oli liikkua.

Balboasta menimme heti tiistaina ensin Taboca saarelle. Siellä meillä mooringpoiju lähti luistamaan. Onneksi oli vielä sen verran valoisaa, että huomasimme tilanteen ja siirryimme ankkuriin. Aamulla jatkoimme Las Perlasiin. Isla Contadoran saari oli tosi siisti. Siellä oli lentokenttäkin. Mutta oli myös paljon tyhjiä entisiä hotellihuoneita ranta täynnä. Tosi hyvää ravintolaruokaakin sai pitkästä aikaa. Isla Chaperan ( Survival kuvauspaikka) rannassa uiskentelimme ja snorklailimme.Venekin saatiin pestyä, kansi että kyljet.

Siirryimme Isla Viveros saaren edustalle. Paikasta ei ole paljoa kerrottavaa. Isla Bayoneta oli niinikään asumaton saari, uimaan siellä pääsi kyllä hyvin. Matkalla takaisin Chaperalle tärppäsi sitten kalaonnikin. 105 cm pitkä, n. 10 kg:n painoinen Dorada iski koukkuun ja ylöshän se saatiin vedettyä

Kaikenkaikkiaan saaret ovat täällä Perlaksen puolella aivan totaalisen erilaisia kuin mitä Blasin puolella. Lintuja on aivan uskomattomia määriä. Ja veneilijöitä tuskin ollenkaan. Kaloja polskii vedessä yhtenään,. Ja palmut ovat toistaiseksi taaksejäänyttä elämää, vihreää täällä kylläkin on ja lämmintä, tuskin tarvitsee edes mainita sitä.

Keskiviikkona sitten palasimme takaisin Balboaan, torstain vietimme kaupunkikierroksella ja Hannu sai ostettua aidon Panama hatun ja me toimivan puhelimen.

Generaattori on temppuillut. Saatiin perjantaina korjaajatkin paikalle. Aamupäivällä kävi kaksi kaveria, jotka ymmärsi laitteen päälle yhtä paljon kuin minä, mutta iltapäivällä tuli sitten kaveri, joka tuntui tietävänkin jotain. Ei kylläkään saanut generaattoria kuntoon, lupasi tulla seuraavana päivänä uudestaan, mutta eipä näkynyt. Unohti varmaan, että oli lauantai.

Kulkuyhteydet täältä poijuista rantaan toimivat hyvin. 24 h vuorokaudessa yhteysveneet hoitavat homman. Rantakuppiloihinkin on tutustuttu, vieressä on sekä Balboa Yacht Club että T.G.I.Friday, josta saa ihan kunnon amerikkalaisen hampurilaisen:).

Viikon päivät tässä olisi tarkoitus olla vielä. Hampaasta lähti paikka, joten se pitäisi saada kuntoon. Ja sitten on sellainen metrin mittainen ostoslista hoidettavana, seuraavaan bunkrauspaikkaan on pitkä matka.

18.-22.1.2011 Shelter Bay Marina, Colon, Panama

Viikko vierähtänyt täällä Shelter Bayn Marinassa. Pari kauppareissuakin on jo tehty 4 Altokseen. Eikä mitään ikävää ole sattunut. Täältä menee kaksi kertaa päivässä bussi ostoskeskukseen, joten matka on turvallinen. Kauppa on iso ja sieltä löytyy todella hyvin ruokatavaraa ja pankkiautomaattikin siellä on.

Mittamies kävi tosiaankin jo tiistaina veneessä, operaatio kesti noin kaksi minuuttia. Alustavasti meidän piti päästä kanavasta läpi jo torstaina, mutta agentti väitti, että ranskalaiset kiilasivat väliin. Tiedä häntä, mikä syy olikaan. Nyt meillä on uusi aika sunnuntaille eli huomiselle. Autonrenkaat roikkuvat jo kyljissä. Läpimeno tapahtuu suomalaisvoimin, sillä meillä on hihnamiehinä Arja, Kari, Anne ja Ari. Luotsi on sitten ainoa paikallinen henkilö. Agentin käyttö kanava-asiassa on ollut kiitettävää. Hintaa operaatiolle on tullut 909 taalaa.

Aika täällä on kulunut pieniä kävelyretkiä tehden. Yhtenä päivänä kylläkin käveltiin San Lorenzon linnakkeelta marinaan, matkaa oli 9 km. Matka taittui halki sademetsän, mutta asfaltilla. Matkalla bongasimme 5 laiskiaista, kolme mölyapinaa, kaksi vähän rottaa isompaa töpöhäntäistä otusta, papukaijoja ja muita lintuja. Joten kyllä kannatti se reissu. Olemme myös yrittäneet nähdä krokotiilin, mutta emme ole vielä onnistuneet siinä. Kerran jokivartta lähestyessämme vesi loiskahti ja epäilimme sitä krokoksi, mutta mitään emme nähneet.

Kanavaan menemme siis sunnuntaina 23.1 kello 16.00-17.00 paikallista aikaa (noin).  Aikaero Suomeen on 7 tuntia, joten taitaa olla keskiyö siellä kotosalla.Mikäli jotakin kiinnostaa, niin nettiosoitteesta  www.pancanal.com kohdasta WebCams tilannetta voi seurata. Vilkutamme sitten.

23.12.2010-17.1.2011 Joulu merellä - San Blas Panama, Portobello Panama, Colon Panama

Jouluaaton aattona läksimme ulapalle. Olimme lähtiessä vielä ostaneet 6 hummeria, jotka Heikki keitti, siitä riitti osa pakkaseenkin. Matkaa kertyi 580 mailia ja aikaa meni aika tasan neljä vuorokautta, olisimme tulleet hivenen nopeampaankin, mutta viimeinen vuorokausi piti taas hidastella, ettemme olisi pimeällä San Blasissa. Ja hyvä niin, koska perillä näimme useita karille ajaneita veneitä. San Blasissa lähes kaikki saaret ovat riuttojen ympäröimiä.

Aattoateriaksi nautimme poropyöryköitä, mutta joulupäiväksi saimme muutaman kilon painoisen mahi mahin ja sehän vasta maistuikin hyvälle paistettuna. Tuuli oli aika reipasta, välillä jopa yli 30 knotsia ja lähes täysin takatuulta. Keinuntaa siis riitti. Öisin valaisi täysikuu. San Blasia lähestyttäessä alkoi sataa ja Porveniriin tultaessa vettä tuli taivaan täydeltä.

Sisäänkirjoittautuminen Porvenirissa sujui vaivatta. Ei tarvinnut täytellä turhanpäiväisiä kuponkeja, vaan kaveri kirjoitti paperille tiedot meistä ja saimme vuoden purjehdusluvan Panaman alueille. Kävimme myös viereisessä saaressa, jossa oli kauppa. Ostettavaa sieltä löytyi lähinnä purkkitavaraa. Puhelimemme eivät ole toimineet täällä Panamassa ollenkaan, eikä nettiyhteyksiäkään ole ollut. Asukkaat näillä saarilla ovat Kuna intiaaneja, asuvat palmunlehdistä tehdyissä majoissa, useimmat ilman sähköä, muista mukavuuksista puhumattakaan. Naiset ovat pukeutuneet perinteisiin mola-asuihin. Joillakin saarilla on vain yksi maja, toiset taas on rakennettu ihan vieri viereen majoja, puusee veden päälle.

Kiertelimme viikon verran eri San Blasin saaria. Kävimme mm. Chichine Cays saarilla. Siellä tappoivat uudenvuoden juhlia varten kaksi sikaa hukuttamalla. Astiat pestiin hiekalla. Mutta rannasta löytyi toimiva jääkaappi ja kylmää olutta sai ostettua. Harvinainen baarilöytö näiltä saarilta.

Poikkesimme myös Coco Banderasissa ja Narganassa, missä piti olla pankkikin. No olihan siellä, mutta eivät vaihtaneet euroja eikä matkashekkejä, eikä luottokortilla pystynyt nostamaan rahaa, joten se siitä. Sitten koukkasimme vielä Salardupin kautta takaisin Porvenirin, koska Arja ja Kari saapuivat sinne lentämällä.

Nyt olemme kierrelleet heidän kanssaan toista viikkoa eri saarilla. Saaret muistuttavat kovin paljon toisiaan. Hiekkasaari, palmuja, koralliriutat lähellä saaria, kuna intiaaneja, mola kauppiaita ja kala/hummerikauppiaita kanooteillaan. Yksi mola ostettiin Mola-Lisalta, hän on kirjoissakin mainittu transvesiitti mola master maker, tosi naisellinen mies. Ihmiset ovat tosi ystävällisiä, antavat veneilijöiden vierailla saarillaan, eivätkä tuputa tavaroitaan tai suutu jos ei osta. Mainittakoon vielä, että jokainen maahanpudonnut kookospähkinä kuuluu jollekin ja sitä ei pidä ottaa luvatta.

Olemme snorklailleet (jopa minäkin jonkun verran) ja uineet. Isoja rauskuja on nähty, jopa niiden hyppäävän noin metrin korkealle. Sitten nähtiin aika iso pallokala veden kolossa, puhumattakaan pienemmistä kaloista ja koralleista.

Eilen purjehdimme 55 mailia aika kivassa tuulessa, keskinopeuden ollessa lähes seitsemän solmua, tänne lähemmäksi kanavan suuta Portobelloon. Maisema muuttui totaalisesti samoin ihmiset. Tämä vaikuttaa sellaiselta rähjäiseltä peräkylältä, osa taloista purkuvaiheessa. Ruokakauppoja täällä tosin on ja eilinen kala-ateria paikallisessa ravintolassa oli tosi hyvää ja edullista, neljältä hengeltä 24 taalaa. Jätehuolto täälläkin näyttää olevan ongelmallista, kaikki jää lojumaan paikallensa.

Portobellossa aikaa vierähtikin kolme yötä. Ja täytyy sanoa, että paikka parani koko ajan silmissä. Selitys romutaloihinkin löytyi, siellä oli ollut mutavyöryjä ja ihmisiäkin oli kuollut siinä myräkässä.

Nyt ollaan jo Colonissa laiturissa. Seilin porukkakin on täällä ja eilen vietettiin Arin 60-vuotis synttäreitä. Huomenna mittamiehet tulevat veneeseen ja voi olla että ylihuomenna jo päästään kanavaan. Haasteellista on vielä tehdä kauppa/pankkireissu. Kaikki varoittelevat, että täällä ei ole oikein turvallista liikkua. Sehän selviää kunhan ehditään baanalle.

17.-22.12.2010 Port Antonio, Jamaika, Errol Flynn Marina

Torstai aamuna sitten pääsimme matkaan. Tuuli oli kohtalaisen navakkaa, ainoa ongelma oli, että se tuli liian takaa ja meno oli aika keinuntaa. Mutta vauhtia riitti 7-8 solmua. Vähän puolen päivän jälkeen perjantaina saavuimme Port Antonioon ja vettä satoi reippaasti. Vähän jänskäsi tulla, kun olin luukenut miten tarkkaa touhu täällä on.

Maahantulo sujui kuitenkin ongelmitta. Lippuja ja lappuja kyllä piti täytellä keskimääräistä enemmän. Ja yksi nainen kävi tsekkaamassa läpi kaikki meidän ruokavarastot. Onhan meillä vorschmakkia, poronkäristystä, muikkuja jne. Selitä sitten niille, mitä ovat, No beef and fish riitti. Ja yksi kaveri tuli heti myymään Jamaikan lipunkin, se oli vähän kaivertanut mieltä, kun emme olleet mistään löytäneet sitä aiemmin. Täkäläiset kun ovat kovin ylpeitä itsenäisyydestään.

Lauantaina sade hellittikin jo sen verran, että uskaltauduimme kylille kävelemään. Yksi mies lyöttäytyi heti oppaaksi ja niinhän me sitten ravasimme hänen perässään kaupungin läpi. Vihannes-ja hedelmätori on valtava kuja, paljon tavaraa ja elämää. Ostimme katuköökistä jerk-maustettua kanaa, makkaraa, sikaa ja maksaa. Olihan ne tulisia mutta hyviä. Iso säkki appelsiineja maksoi alle kaksi euroa. Lihakauppias kyllä otti turistihinnan.

Eilen meillä oli auto kuljettajineen ja kiertelimme vähän saaren lähiympäristöä. Kävimme Blue Lagoonilla ja kukkuloilla, mm. katsomassa kuskin kanatarhaa. Poikkesimme myös sataman pomonkin suosittelemaan Bostoniin syömään. Luulin, että se olisi vähän parempikin ravintola, mutta osoittautui, että se oli lähinnä kioskia muistuttava avotila, missä ruoka tarjoiltiin paperinpalasilta ja syötiin käsin. Mutta parasta jerk- grilliruokaa kuulema koko Jamaikalla.

Tulimme Rio Grandea pitkin pari tuntia bambulautalla. Se oli kivaa, rauhallista, kauniita maisemia, rentouttavaa. Ja eiköhän vaan puolessa välin jokea mies kantaa kylmäboksia rantaan. Niinhän siinä saatiin puolimatka oluetkin nautittua.

Pot Antonio on suht pieni kaupunki mutta kuhisee elämää. Musiikki pauhaa niin , että korviin melkein sattuu. Ihmiset ovat ystävällisiä, eivät tuputa liikaa. Aika filosofisia tyyppejä, kunnioittavat luontoa , ihmisiä ja eläimiä. Pari poikkeustakin on tullut vastaan. Ei tiedä missä pölyssä ovat olleet.

Paikasta löytyy aika hyvä supermarketkin. Olemme nyt bunkranneet taas venettä. San Blasista kun ei tiedä, mitä siellä on tarjolla. Juomien kantaminen käy kyllä työstä. Onneksi sää on ollut suhteellisen "viileää". Ei ole sellainen hiostava keli kuin oli vielä Grenadalla.

Huomenna sitten ajattelimme jatkaa matkaa kohti Panamaa, San Blasia. Jouluaatto tulee olemaan erilainen kuin ennen. Kuusta ei ole, loimulohta löytyy. Ja toivottavasti täysikuu valaisee matkaamme.

Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille lukijoillemme.

12.-16.12.2010 Ile A Vache Haiti

Lauantaina puolen päivän aikaan olimme valmiita matkaan. Lähtö kesti noin kaksi tuntia, kun piti saada leimat passeihin ja sitten vielä neljä kaveria kävi tsekkaamassa veneen ennenkuin saatiin poistumislupa. Tippiä ei tällä erää tarvinnut antaa.

Tuuliennuste oli heikkoa tuulta, mutta sitä olikin aluksi ihan kivasti ja pääsimme ensimmäisen vuorokauden ajamaan purjeilla, toinen taittuikin sitten koneella ajaen. Yöllä oli valtavasti salamoita taivaalla, valaisi ihan kivasti. Matkalla sattui pari accidentiä, kaivelin hampaita niin innokkaasti hammastikulla, että osa katkesi hampaan koloon, melkein vuorokauden se siellä kaiverteli ja hankaloitti puremista. Sitten aloin pestä vessan pönttöä pesuaineella ja plums, korkki tippui pönttöön. Heikki joutui purkamaan pumpun, että sai korkin ulos. Ja sudokutkin meni päin peetä. Mutta aika pieniä nää murheet täällä veneessä on.

Heti tultuamme Ile a Vachen satamaan, alkoi ruuhivirta rannalta virrata kohti meidän venettä. Olimme kolmas vene tällä kaudella täällä. Parhaimmillaan kymmenen mustaa päätä kurkotteli kaiteen reunalla. Heidän ansiokseen on mainittava, että he käyttäytyivät erittäin kohteliaasti ja toivottivat ihan vilpittömästi meidät tervetulleiksi Haitiin.

Näiden kolmen päivän aikana vierailijoita onkin sitten riittänyt tasaisena virtana. Kaikki haluaisivat tehdä jotain, pestä pyykkiä, siivota venettä, opastaa kylille jne. Muutamilta heiltä olemme ostaneet vihanneksia, hedelmiä ja lobstereita. Ja sitten on suuri joukko niitä, jotka tarvitsevat vain jotain, ihan mitä hyvänsä. Aikamoinen läjä vihkoja ja kyniä on jaettu, pattereita, köysiä ja t-paitoja ja lääkkeitä. Mutta uskon, että kaikki on mennyt tarpeeseen ja pojat ovat olleet aidosti iloisia saamisistaan. Onpa pari tyttöäkin uskaltautunut meloa ruuhellaan veneellemme. Ja yksi pikkupoika oli piirtänyt hyvän kuvan KasteHelmestä. Mainittakoon vielä, että ruuhet, joilla pojat melovat, ovat kaiverrettu yhdestä puusta ja vuotavat niin, että yhden pitää lappaa vettä koko ajan, että paatti yleensä pysyy pinnalla.

Toissapäivänä tänne saapui amerikkalainen purjevene, se oli lastattu täyteen ruoka-apua. Tarpeeseen varmaan tuli. Ja eilen sitten pölähti suomalaisvene viereemme. Pallan Jukka tuli Kuubasta.

Eilen teimme patikointiretken saareen. David oli meillä oppaana. David opiskelee yliopistossa, mutta tällähetkellä ei ole opissa rahan puutteen takia. Saari vaikuttaa aika hedelmättömälle, tai sitten kaikki syötäväksi kelpaava oli jo kerätty talteen. Muutamia hevosia, vuohia ja lehmiä nähtiin kyllä. Ja paljon lapsia. Niitä tuli laumoittain meitä vastaan. Oli viimeinen päivä koulua ennen joulua. Kaikki olivat pukeutuneet siisteihin koulupukuihin ja jokaisella oli riisipussi kädessä, ilmeisesti niitä amerikkalaisilta saatuja avustuksia.

Poikkesimme Akabay hotelliin, valtavan iso ja hieno resortti hyvällä paikalla, mutta ei yhtään turistia. Ilmeisesti kolera on karkoittanut viimeisetkin turistit saarelta. Kuulimme eilen, että tälläkin saarella olisi jo 40 tapausta.

Ihmiset täällä ovat todella ystävällisiä. Ei ole ollut mitään pelkoa, että meille sattuisi jotain tai että tavaraa häviäisi. Jostain syystä Maslowin tarvehierarkia on putkahtanut mieleeni ja ihmettelenkin, että miten ihmiset, jotka ehkä ovat sillä kaikkein alimmalla tasolla, voivat olla niin onnellisia kuin nämä ihmiset täällä näyttävät olevan. Kun me länsimaalaiset ei saavuteta sitä tilaa ehkä vielä hierarkian huipullakaan.

Meidän oli tarkoitus jatkaa matkaa kohti Jamaikaa jo eilen, mutta tuuli yltyi turhan voimakkaaksi. Toivottavsti tänään päästään jatkamaan matkaa. Oli ihan hyvä asia poiketa tänne Haitiin, vaikka aluksi vähän olinkin sitä vastaan. Ehkä silmät ovat avautuneet taas vähän enemmän.

5.-11.12.2010 Casa De Campo - Boca Chica, Dominikaaninen Tasavalta

Casa de Campo oli kyllä melkoinen golffareiden paratiisi. Sieltä löytyi kaikkea, ampuratoja, tennis- ja poolokenttiä, upeita taloja useine tavallisine autoineen ja golf autoineen, curmee tason ruokapaikkoja. Puhumattakaan niistä golfkentistä. Turisteja vaan oli vähän.

Mekin vuokrasimme päiväksi golf auton ja sillähän oli ihan kiva huristella (pappamopollakin pääsee kovempaa) koko alueen päästä päähän. Kävimme Minitas Playalla, todella siisti uimaranta, hevosfarmilla, jossa oli varmaan satoja hevosia, osa kytketty lyhyeen liekaan osan juoksennellessa vapaana nurmikentillä. Poikkesimme myös Altos de Chavoniin, paikkaan, joka on rakennettu keskiaikaa muistuttavaksi kivikyläksi amfiteattereineen. Lounaaksi nautittu fajitas oli hyvää.

Joulu se näyttää tulevan tännekin, tutut joululaulut soivat ja koristeltuja kuusia näkyy siellä täällä sekä kaikenlaista muovikrääsää.

Itsenäisyyspäivän jälkeisenä päivänä siirryimme Boca Chicaan, matkaa oli n. 40 mailia, minkä tulimme koneella, koska tuulta ei ollut juuri nimeksikään. Ulosajettaessa meille sattui pieni haveri ja saimme pohjakosketuksen, vettä oli kolme metriä, mutta niin siellä sattui vaan kivi olemaan. Tekivät ruoppaustöitä sataman edustalla ja pollukat ohjasivat, minne piti ajaa, loppupeleissä piti pyytää dinghy opastamaan meidät ulos satamasta.

 Myös täällä Marina ZarParissa oli todella ystävällinen vastaanotto. Ja laiturit täynnä moottoriveneitä. Ja mikä parasta, pitkästä aikaa satama-altaassa on niin kirkasta vettä, että pohja näkyy.

Tutustuminen lähiseutuun onkin sitten antanut maasta hieman erikuvan kuin ensivaikutelma oli. Tässä on pitkä rantakaistale erilaisene hökkeleineen ja rantatuoleineen ja pöytineen, jotka ovat jo parhaat päivänsä nähneet.

Toissapäivänä istahdimme rantakuppilaan ja joimme kalliit oluet. Ensiksikin siihen tuli paikalle musikantit, lauloivat ja soittivat kyllä tosiaan hyvin, kapakan pitäjälle piti ostaa Cuba Libre, jonka hän sitten nautti seurassamme ja vielä lopuksi hän pyysi tippiä. No lähes 50 taalaahan ne oluet sitten maksoivat, mutta sanottakoon, että ne oli isot pullot:) Lounastimme sitten takaisin tullessa lähikuppilassa ja se ateria viineineen maksoi vähemmän. Ehkä sitä joskus oppii vielä.

Muutenkin tämä paikka vilisee kaikenmaailman kauppiaita, lähinnä koruja, mutta myös mustekaloja, katkarapuja ja manikyyriä ja pedikyyriä ja hierontaa ja vaikka mitä. Ja tippi on jokapäiväinen käsite. Niitä katkarapuja tuli ostettuakin, samoin yksi leidi hieroi minun hartiat ja kädet todella hyvin.

Eilen teimme matkan pääkaupunkiin Santo Diegoon. Ja siellä sitä vasta kuhinaa olikin. Siellä asuu 3 miljoonaa ihmistä, koko saarella 9 miljoonaa. Tutustuimme Los Tres Ojos luoliin, National Mausoleumiin, Kolumbuksen majakkaan, 1500-luvulla rakennettuun katedraaliin ja ohitimme myös presidentin virka-asunnon, joka loisti kirkkaudessaan upeasti. Myös parissa shoppailupaikassa pysähdyttiin. Meitä oli matkalla ranskalaisia, saksalaisia, brasilialaisia ja amerikkalaisia. Opas puhui kaikkien muiden kieliä, paitsi suomea. Poislähtiessä kello oli jo yli kuusi illalla ja liikenteessä täysi kaaos päällä. En kyllä omalla tai vuokra-autolla menisi sekaan.

Nyt olemme siirtymässä eteenpäin kohti Jamaikaa. Joko poikkeamme Haitissa tai sitten ei, siellä kun on se kolera epidemia. Sattuisi vaan olemaan puolessa välissä matkaa ja ihan reitin varrella.

30.11.2010 - 4.12.2010 BVI - Dominical Rebublic

Tiistai aamuna siirryimme takaisin Road Townin edustalle ankkuriin. Illalla kävimme Batman paikassa syömässä. Ruoka oli todella hyvää, äyriäisiä ja pastaa.

Keskiviikkona 1.12 Lindet sitten lähtivätkin koto Suomeen. Me tullasimme itsemme ulos, maksoi kokonaista 1 taalaa. Noin yhden aikaan pääsimme matkaan kohti Dominikaanista Tasavaltaa. Ensimmäinen vuorokausi sujui hienosti purjehtien. Käytännössä ajoimme joko genualla tai fokalla ja vauhtia riitti 6-7 solmua. Seuraavana päivänä tuuli tyyntyi sen verran, että jouduimme motoroimaan kuutisen tuntia. Näimme myös valaan, jonka otaksuimme olevan Sperm ( valaskirjasta tsekattuna), mutta varmoja emme ole. Muoto oli sama, mutta koko ja evä eivät ihan täsmänneet.

Yöt olivat aika pimeitä. Toki upea tähtitaivas oli koko ajan, kuun sirppi ilmaantui vasta aamun pikku tunneilla, mutta Puerto Ricon valot kajastivat lähes koko ajan. Toinen yö oli aika keinuvaa menoa, tuuli tuli lähes takaa ja aallokko oli kuitenkin kohtalaista.

Kahden vuorokauden purjehduksen jälkeen saavuimme Casa de Campon edustalle. Olimme yrittäneet tehdä varausta jo etukäteen netin kautta, mutta ilman vastausta. Heikki huhuili sitten VHF:n kautta ja sai aikamoisen espanjankielisen molotuksen vastaukseksi. Lopulta saimme selville, että dighy tulee meitä vastaan. Ja niinhän se tulikin ja poika puhui vallan hyvää englantiakin.

Vastaanotto oli mitä ystävällisin. Kuusi kaveria oli kiinnittämässä venettä, joten itse sai seista lähes tumput suorina ja katsoa touhua. Yksi kaveri palasi vielä hetken päästä takaisin ja sanoi, että yksi asia unohtui: Terveutuloa Dominikaaniseen Tasavaltaan. Sitten jäimme odottelemaan tullin saapumista paikalle. Jonkun ajan kuluttua golf auto ajoikin laiturille. Kaksi kaveria istui autossa, heille riitti, että ottivat passitiedot ylös ja kirjasivat ne tietokoneelle. Se maksoi 20 taalaa. Sitten kolme kaveria tuli veneeseen. He poikkesivat jopa sisälle asti, mutta eivät aukoneet mitään kaappeja tai luukkuja. Ihastelivat vaan, että ompa hieno vene. Henkilötietopaperit täytettiin ja se maksoi taas 20 taalaa ja tippiä pojat pyysivät, joten annoimme heille yhteensä 20 taalaa. Vähän ajan kuluttua tuli kaksi uutta kaveria veneeseen. Täytettiin taas henkilötietopaperit, toinen otti meidän jätepussin mukaansa (international carbage). Lysti maksoi 63 taalaa, jonka lisäksi toiselle piti antaa tippiä 10 taalaa. Kuitteja koko operaatiosta saatiin ihan jostain muista summista. Tullia ei kiinnostanut oliko meillä veneessä miten paljon tupakkaa, viinaa tai muita huumeita. Huvintavinta oli kun yksi kaveri kehui minua kauniiksi. Jälkikäteen ajattelin, että olisi pitänyt antaa pojalle Tiimarin lasit tipiksi.

Ensi vaikutelma oli jotain muuta kuin mitä oltiin ajateltu. Mielessä oli, että tultaisiin hieman Suomea köyhempään maahan. No tämä paikka, missä olemme onkin täynnä isoja moottoriveneitä, valtavan iso alue kaikkine palveluineen, toimii golf resortina. Täällä ajellaan golf autoilla, mekin ajattelimme vuokrata sellaisen yhdeksi päiväksi. Joten emme ehkä ole vielä saaneet oikeaa kuvaa Dominikaanisesta Tasavallasta.

17.11.2010 - 29.11.2010 Matka Grenadalta British Virgin Islandsille, BVI

Keskiviikkoaamuna pääsimme sitten matkaan. Alkumatka olikin varsinaista purjesulkeista. Tuuli tuli ja tuuli meni. Purjeet ylös ja purjeet alas. Kone päälle ja kone pois. Matka kesti neljä vuorokautta ja vasta pari viimeistä saatiin purjehtia enemmän kuin moottoroida. Koin ensimmäisen lievän kauhuhetkenkin veneessä, kun keskellä yötä iso aalto iski perälautaan. Se oli kuin valtava seinä olisi kaatunut päälle, tuuliperäsimeltäkin meni pallo hukkaan joksikin aikaa ja tietysti saatiin vettäkin sisään, kun pikku ikkuna oli auki. Ja Heikki ei tiennyt tapahtumasta mitään, kun kuorsasi niin ankarasti. Muilta osin matka meni hyvin.

BVI :lla saavuimme Tortolaan Road Towniin. Matti ja Riitta odottelivatkin meitä jo laiturilla. Ilman lämpötila laski Grenadaan verrattuna useita asteita ja vedenkin pari astetta. BVI:lla lämpötila onkin pysynyt miellyttävänä koko ajan, ei ole sellainen jatkuva hiki pinnassa koko aikaa.

Maanantaina siirryimme reiluhkossa 20-25 knotsin vastatuulessa Cooper Islandin edustalle ankkuriin. Kävimme rannalla uimassa ja muut kuin minä snorklaamassa. Illalla grillailimme veneessä ja pelasimme Pitturia. Sää oli koko yön ajan erittäin puuskaista. Seuraavana päivänä siirryimme sitten Bathsin edustalle Virgin Gordalla. Jollalla ei saanut mennä rantaan asti vaan niille oli varattu oma mooringpoiju. Paikka oli sinällään erittäin mielenkiintoinen. Sinne oli tehty n. 20 minuutin kestävä matkareitti, joka kulki graniittikallioiden väleissä ja onkaloissa.

Matka jatkui sitten saariston entiseen pääkaupunkiin Spanish Towniin. Kyläpahainen se oikeammin oli. Pieniä päiväpurjehduksia, lyhyitä matkoja. Yhden yön olimme Marina Cayssa, siellä oli hyviä uimarantoja. Sitten koukkasimme Diamond Cayhin Jost van Dyke saarelle. Pienen kävelymatkan päässä oli luonnon muovaama uima-allas, Bubbles Pool. Siellä oli kiva kelliä ja ottaa isoja aaltoja ja pärskeitä vastaan. Diamond Caysta siirryimme Great Harbouriin. Sekin oli aika pieni kyläpahanen, kaikki kojut samalla viivalla rannan suunnassa. Testasimme woodoo juicea, hyväähän se oli mutta aika vahvaa. Illalla kävimme Foxyssa bbq-aterialla. Tunnelma oli hyvä, eräs paikallinen mies esitti hurmaavaa tanko tanssia itsekseen.

Lauantai aamuna siirryimme sitten Norman Island saarelle. Poikien mielestä paikka oli tähänastisista paras snorklausmesta, todella kirkasta vettä. Ensimmäinen venekauppiaskin osui paikalle, ostimme mangoja, ananasta, viiniä ja muffinsseja.

Tällä hetkellä olemme Nanny Cayssa. Tänne piti tulla lähinnä siksi, että täällä pitäisi olla Budget Marine kauppa. Pääsi pikku kaasupullot loppumaan grillailtaessa. Jokin varaosa vesikoneeseenkin pitäisi saada, ihan siltä varalta jos sitä joskus sattuisi tarvitsemaan. Lähikuppilan ruoka oli hyvää, kaikille meille ei kuitenkaan kalaa riittänyt, vaan kahden piti tyytyä katkarapuihin.

Viikko BVI:lla on vierähtänyt. Ihan tutustumisen arvoinen paikka tämä on. Pari päivää vielä kierrellään ja palataan lähtöruutuun Tortolaan. Sieltä voi sitten tsekata ulos maasta ja/tai lähteä lentokentälle, jos pitää palata Suomeen, niinkuin meidän vieraat meinaa tehdä.

Pitturi pelitilanne viikon urakoinnin jälkeen on se, että tytöt johtaa 7-3. Hyvä me.

16.11.2010 Grenada Marine

Vene saatu vihdoin veteen. Näytti jo pikkasen epätoivoiselle tilanne, kun perjantai iltapäivään mennessä ei ollut tapahtunut mitään. Mutta sitten kuin ihmeen voimalla pojat teki lauantain ja sunnuntain töitä ja saivat pohjan ja kyljet kuntoon ja niin vene saatiin eilen veteen. Myös Raymarinen autopilotti instrumentti vaihdettiin kertaalleen, edellinen kerkesi ollakin jopa kuukauden käytössä. Joten nyt tuntuu, että kaikki toistaiseksi pelittäisi. Tänään pitäisi vielä ählätä purjeet paikalleen, mutta aamulla tuuli sen verran paljon, että projekti siirtyi iltapäivään. No silloinhan sitä ainakin on lämpimämpää.

Istuskellaan rantakuppilassa ja odotellaan, että tulli tulisi paikalle, jotta saataisiin tsekattua itsemme ulos maasta. Pitäisi tulla kuulema piakkoin, mikä täällä tarkoittaa, että ehtii nauttia toisenkin oluen.

Purjemaakari teki meille oikein hyvät aurinkosuojat sitlooraan. Kyllä nyt kelpaa istuskella ja nauttia olosta. Jos nyt kaikki menee putkeen, niin ehkä huomenna päästään jatkamaan matkaa kohti British Virgin Islandia. Se tietää ainakin kolmen vuorokauden purjehdusta, ehkä menee enemmänkin kun ennusteena on tasan vastaista tuulta. Mutta mieli on korkealla, unikin on ihan toisenlaista siinä kivassa keinutuksessa.

7.11.2010 Grenada Marine

Takaisin täällä taas. Suomessa kesä oli aivan mahtava, mutta vaikka hellettä riitti siellä ihan kivasti, eroa tähän lämpötilaan on kuitenkin huimasti. Sanoisin kuin yöllä ja päivällä.

Viikko vierähtänyt venettä putsattaessa. Sisätilat olivat ihan ok, mutta ulkona olemme joutuneet putsaamaan kantta ihan tosissaan. Pölyä ja likaa, pientä sientä ja mäntysaippuaa apuna käyttäen aikaa on tuhrautunut neljä päivää. Johtuu siitä, että kun aloittaa aamulla seitsemän aikaan, niin kymmenen yhdentoista aikaan on pakko luovuttaa ettei pökräisi. Mutta nyt on kansi puhdas ja tuuliperäsinkin on paikallaan.

Aikaero tuntuu vievän oman aikansa. Sitä herää viimeistään puoli kuusi aamulla ja on valmis untenmaille jo kuuden seitsemän välillä illalla. Ja ihmeesti tuntuu tuota unta tarvitsevan. Välillä pitää ottaa pienet päikkäritkin.

Kesä on ollut täällä kuulema erittäin sateinen ja vielä nytkin täällä on rankkoja sadekuuroja öisin. Hyttysiä on myös, mutta ei niin paljoa kuin kesäkuussa.

Telakalla on kova tohina päällä, veneitä lasketaan veteen joka päivä. Meidän vuoro on 15.11. Sitten vielä purjeet paikalleen ja viimeinen tsekkaus, että kaikki pelittää. Ja sen jälkeen suunta kohti British Virgin Islandia.

Muuten paikka näyttää ihan samalle kuin lähtiessä, samat tutut naamatkin ja tuttavamme nuori pari Italiastakin on saapunut. Joten kaikki hyvin. Viikon punnerrus ja sitten pääsemme jatkamaan matkaa.

21.5-9.6.2010 Carriacou - Grenada Marine, Grenada

Täytyy ensiksi todeta, että osterit olivat todella hyviä, vaikka ulkomuoto niissä oli vähän epäilyttävän näköinen. Ostettiin kaksi tusinaa. Mutta kalastajan tusinassa oli noin kaksikymmentä kappaletta ja kun olimme vielä tarjonneet hänelle pari olutta, niin hän availi meille vielä yhden tusinan verran lisää ostereita. Joten riittävästi niitä tuli ainakin syötyä.

Carriacoulta tulimme suoraan tänne Grenada Marineen. Ja täytyy nyt jälkikäteen todeta, että turhan aikaisin tulimme. Paikka on aika kuollut, lukuunottamatta telakkatoimintaa. Siihen löytyy kaikki mahdollinen. Onhan tuossa yksi resort ravintoloineen ja minimarketteineen ja sitten on rahvaanomaisempi hangaround baari rannassa. Supermarket on automatkan päässä ja hyvä market olikin kun siellä taksilla oikein poikkesimme. Taksimatka odotusaikoineen , yhteensä noin pari tuntia, maksoi 30 euroa. Sillä rahalla Suomessa tuskin käynnistyy edes auton moottori.

Aika on vierähtänyt erinäköisissä veneen putsaus ja kiilloitus operaatioissa. Haasteellinen ponnistus oli myös saada purjeet viikattua veneen kannella, varsinkin genuan pyörittely tuotti monta hikipisaraa. Ja ihmeen monta koloa ja vaikeasti pääseviä paikkoja veneestä löytyykin. Välillä pitää turvautua hammasharjaan ja topsyihin, välillä riittää vesiletku. Canvas kaveri kävi ottamassa mitat veneestä, ajateltiin teettää suoja kannelle, kun vene kuitenkin on täällä auringon paisteessa useamman kuukauden. Täällä saadaan ilmeisesti myös dieseltankki putsattua, sinne kun on päässyt jostain likaa menemään. Samoin täältä löytyy kaikki mahdollinen vahaus ja pohjan hionta/myrkkyvärien laittopalvelut.

Ensimmäinen kunnon trooppinen sadekin saatiin lahdella ankkurissa ollessa. Vettä tuli ja kovaa ja ukkosti. Ja sehän tiesi taas sitä, että Heikki oli yövahdissa kannella. Kaikki mooringit kuitenkin pitivät, joten mitään vahinkoa ei syntynyt. Nyt kun vene on ylhäällä kiusaavat moskiitot iltaisin. Savukiekuroita joutuu polttelemaan jo ilta viidestä lähtien. Muuten täällä pystyy elelemään veneessä aika kivasti. Vettä ja sähköä tulee ja kylmälaitekin on vielä päällä. Ainoa pikku harmi on, että vessamatka on tikapuiden varassa.

Vuokrasimme auton viikoksi. Päästään vähän kiertelemään saarta ennen kotimatkaa. Pitää vaan taas miettiä liikenteessä miten päin se liikenneympyrä oikein kierretäänkään. Täällä kun on vasemmanpuoleinen liikenne. Ja paikallinen ajokorttikin piti hommata. Eka matka olikin aika pelottava. Käytiin supermarketissa. Täällä tiet ovat aika kapeita ja paikalliset ohittelevat miten sattuu ja ajavat keskellä tietä. Nyt on sitten jo uskaltauduttu kiertää saari ympäri ja eilen käytiin Seven Sisters Waterfalls seikkailulla. Tiheää viidakkoa, todella vaikeakulkuista maastoa ja vettä tuli taivaan täydeltä, ainoastaan hyttyset puuttuivat. Nyt pitäisi vielä tutustua paremmin paikan pääkaupunkiin St Georgesiin, siellä vaan on pikkasen hankalaa tuo liikenne ja useita yksisuuntaisia katuja, joiden merkintä on vaillinaista. Muutenkin eivät ole kovin hyvin merkinneet näitä teitä ja paikkoja, joten välillä pitää ajaa vaan summanmutikassa. Aina on perille kuitenkin päästy.

Tässä nyt pikkuhiljaa totutellaan Suomeen tuloon. Kivaahan se on palata Suomen suveen, mutta varmaan ihan yhtä kivaa tulla sitten takaisin tänne, kun pimeys ja sateet alkavat ahdistaa. Muutettiin muuten viimeiseksi viikoksi bungalow-majoitukseen, kivaa kun on ilmastointi:)

7.5-21.5.2010 Bequia-Tobaco Cays-Mayreau-Union Island-Carriacou, Grenada

Rodnay Baysta teimme yönyli purjehduksen Bequialle, eräälle St Vincentille kuuluvalle saarelle. Paikka oli tosi kiva. Jos halusi, veneeseen sai tankattua ankkurissa niin polttoainetta, vettä kuin leipää ja vihanneksiakin. Kävimme mm. Mac´sin ravintolassa, sieltä sai lobster pizzaa. Venetarvikekaupassa meitä palveli isohko nainen, jonka liikkeet olivat jopa vieläkin hitaampia kuin Speden sketseissä rautakauppiaana. Mutta kaikki mitä kysyttiin löytyi. Lisäksi saatiin jollan perämoottori huollettua ja löytyi myös aika hyvin varustettu ruokakauppa, josta löytyi jopa halloumi juustoa grillattavaksi.

Päiväpurjehdus Tobaco Cays saarille, luonnonsuojelualueelle. Siellä oli oikein erityinen aitaus kilpikonnia varten. Heikki snorklaili ja pongasikin useita kilppareita. Ostimme venekauppiaalta doradoa ja Fågel Blån Merja ja Olli poikkesivat grillikalalle. Paikka oli aika tuulinen, ajoittain jopa 35 knotsia, mutta mooring poiju piti, eikä aallokkoakaan päässyt syntymään reefeistä johtuen. Myös vettä satoi ajoittain aika paljon.

St Vincentin puolella poikkesimme myös Mayreaun saarelle, siellä yövyimme Salt Whistle Bay ja Saline Bay lahdilla ankkurissa. Molemmissa paikoissa oli aika vähän veneitä enää liikkeellä. Kalastajilta ostimme red snapperin ja grillattunahan se maistui oikein hyvälle. Viimeinen paikka St Vincentin puolella oli Union Island. Siellä oli tulli ja immigrant, joten sieltä pääsi tsekkaamaan ulos maasta. Union Islandista jäi mieleen monenkirjavat hedelmäkojut. Myös ranskalaisen pitämä gourment ruokakauppa löytyi. Lahdella oli useita veneitä ankkurissa. Ja tuuli yltyi taas verran isoksi, että Heikin piti nukkua sitloorassa yö ja vahtia, että ankkuri sekä oma että naapurien piti. Riuttaa oli sekä edessä että takana. Ja mikä täällä on kaikkein ihmeellisintä, niin se, että veneet tuppaavat ankkuroitumaan aivan kylkeen, vaikka tilaa olisi vähän kauempanakin.

Nyt ollaan oltu pari yötä jo Grenadan puolella, Carriacou-nimisellä saarella. Hillsborough oli aika hiljainen mesta, ei ollut montakaan venettä ankkurissa. Täällä Tyrrel Bayssa on huomattavasti enemmän liikennettä. Täällä tuo venekauppa on myös kiitettävää. Eilen ostimme punaviiniä ja kun hänellä ei ollut valkkaria mukana, niin lupasi tuoda tänään aamulla pari valkkaripulloa meille. No vähän yli seitsemän hän sitten päryyttelikin jo veneen kylkeen. Illalla saamme Mangrove ostereita. Saapas nähdä miltä ne maistuvat. Kalastaja lupasi avatakin ne meille valmiiksi, Eilen poikkesimme Lazy Turtle nimiseen baariin olusille. Tarjoilija oli paikan nimen veroinen. Liikkui jopa vieläkin hitaammin kuin se venetarvikemyyjä. Oli ihan sääli herättää hänet kesken päiväunien kun halusimme toiset oluet ja maksaa laskun.

Tästä on enää yksi päiväpurjehdus Grenadan pääsaarelle, minne olemme ajatelleet nostaa veneen telakalle hurrikaanikauden ajaksi. Kohtahan tuo selviää, onko paikka riittävän turvallinen.

20.4-6.5.2010 St Lucia Rodney Bay Marina

Eilen sitten saatiin viimeinkin Raymarinen viimeinen mittari vaihdettua. Eihän siihen mennytkään kuin vähän yli kuukausi, että saivat homman tehtyä. Toivottavasti nyt pelittää.

Aika on kulunut miten milloinkin. Välillä on kävelty kauppakeskukseen, välillä menty jollalla. Grillailtu on myös veneessä aika useasti. Suomalaisia veneilijöitä on myös tapailtu. Täällä on ollut Merja ja Olli Fågel Blåsta, he jatkoivat jo matkaa etelään. Sitten Markulla on Pauliina vene tuossa viereisessä laiturissa ja Leifin Amadea on ollut lahdessa ankkurissa. Perämoottorikauppaakin on käyty, me ostettiin Leifiltä 9,9 heppanen moottori ja myytiin oma vanha 5 heppanen Markulle. Lisäksi Leifiltä löytyi moskiittoverkkoja, niitä ehkä tarvitaan jatkossa.

Sää on ollut täällä lähes tuskastuttavan kuumaa, koska sadekuuroja on tullut lähes päivittäin ja ilman kosteus on siksi korkea. Eikä tähän laituriin oikein tuulikaan ota.

Nyt olisi tarkoitus lähteä ankkuriin putsaamaan veneen pohjaa. Yllättävää miten paljon töhnää ja näkkejä tulee kuukaudessa kun vene on paikallaan. Yötä vasten tai sitten huomenna jatkamme kohti Grenadiineja.

Täällä muuten nostellaan nyt veneitä kovaa vauhtia telakalle. Se on niin erilaista kuin Suomessa, jossa niitä vasta laitetaan veteen:)

9.-19.4.2010 St Lucia Rodney Bay edelleen

Pari viikkoa on taas vierähtänyt. Ollaan odoteltu, että Raymarine saisi hoidettua hommansa. No vaiheessahan se vielä on.  Onneksi saatiin vesikoneen pieni vuoto jo korjautettua.Ja paikallinen apuri kiillotti teräsosat veneestä. Nyt vain odotellaan, että uudet mittarit tulisivat USA:sta, eivät keksineet muuta kuin että jos vaihtamalla paranisi.

Aika on kulunut elokuvia katsellen ja äänikirjoja kuunnellen. Nyt on menossa Täällä Pohjan tähden alla. Sinisaloa on ihan mielenkiintoista kuunnella.

Paistoin yksi päivä lettujakin. No eihän niistä niin hääppösiä tullut, kun ei ollut kuin rouheisia sämpyläjauhoja, mutta söihän niitä. Hyvä ruokapaikka Edge, ruotsalaisen pitämä löytyi myös. Todella hyvää mahi-mahia.

Puhelin on häirinnyt parina yönä. Paikallista aikaa 3-4 välillä se soi. Todennäköisesti joku lehtikauppias. Arvatkaa vaan huvittaako silloin tilata jotain Katso-lehteä.

Vettäkin on satanut aika useana päivänä. Ja muutenkin on ollut aika pilvistä, lämmintähän se kyllä on. Eräs päivä nähtiin taivaalla ihmeellisen näköinen sateenkaarenväreissä oleva rinkula auringon ympärillä. Kiteytynyttä jäähilettä ilmeisesti eikä tulivuoren tuhkasta johtuvaa.

Rodnay Bay on aika kuollut paikka täytyy myöntää. Veneitä kyllä on, mutta liekö niissä asukkaita. Ja rantamusiikki ei paljoa häiritse. Se tarkoittaakin sitä, että kymmenen tunnin yöunet on ihan helppo kiskaista.

Painoa on tainnut tulla minulle 10 kiloa, Heikiltä on lähtenyt saman verran, joten tasan on kupit tälläerää:)

24.3-8.4.2010 St Lucia - St Vincent - St Lucia

Rodnay Bayssa kävimme jollalla supermarketissa ja rantaravintolassa Bosunissa syömässä. Liisa, Greger ja Hannu saapuivat Suomesta. Siirryimme marinan ulkopuolelle ankkuriin kirkkaaseen veteen ja sunnuntaina jatkoimme kymmenkunta mailia Marigot Bayhin. Paikka oli aika pieni ja pankkikaan ei suostunut vaihtamaan matkashekkiä, koska oli kuulema liian byrokraattista. Paikalla oli myös banaaninmyyjä suomenlipulla varustetussa poropipossaan, banaanit olivat hyviä.

Matka jatkui taas kymmenkunta mailia Soufriereen. Pari nuorta poikaa oli jo taas kaukana vastassa ja he auttoivat kiinnittymisessä. Mooring poijut olivat kuitenkin niin lähekkäin toisiaan, että jouduimme vielä pariin otteeseen vaihtamaan paikkaa. Pojat kuljettivat meidät rantaan ja takaisin ulostullausta varten. Siitä lystistä saimmekin maksaa ihan tuntuvasti. Taisivat pojat huijata meitä. Paikalla oli myös useita eri yrittäjiä, tuntui, että vähän väliä soutuvene oli kyljessä kiinni ja joku myymässä mitä milloinkin.

Tullasimme itsemme ulos ja suuntasimme kohti St Vincentiä. Matkaa oli n. 40 mailia. Toiset veneilijät olivat jo varoitelleet meitä agressiivisistä myyjistä. Ja tuskin olimme saaneet veneen kiinni  Wallilaboussa kun 4-5 myyjää oli jo rynnännyt kimppuumme. Poistuivat kuitenkin kiltisti kun sanoimme, että emme tarvitse mitään. Hedelmiä tuli kyllä ostettua. Paikallinen ravintolan pitäjäkin kävi varoittelemassa pahoista pojista, samasta paikkaa jossa olimme, oli hiljattain viety jolla moottoreineen. Mitään ei kuitenkaan sattunut. Siirryimme niemen taakse privaattiin Rock Side Cafen poijuun. Paikan omistivat saksalaissyntyinen Rosi ja paikallinen  Orlando. Palvelu oli todella henkilökohtaista ja ruokaa hyvää. Myös parhaat rommipunchit saatiin siellä. Kävimme myös Rosin kyydillä pääkaupungissa Kingstownissa. Paikka kuhisi ihmisiä, pääsiäinen oli tulossa ja ihmiset hamstrasivat ruokaa samalla tavalla kuin Suomessakin. Wallilabou on paikka, jossa Karibian merirosvojen I-osa on kuvattu. Osa kulisseista oli vielä paikallaan.

Siirryttäessä etelään huomaa, että maat ovat aina köyhempiä ja köyhempiä. Sekä St Lucia että St Vincent ovat itsenäisiä valtioita ja EU:n tukirahat eivät tule tänne. Lisäksi vedestä on pulaa. Esimerkiksi Rodnay Bayssä veden käyttäminen turhaan kuten veneen pesuun saattaa maksaa 3000 us dollaria.

Päätimme tehdä yöpurjehduksen takaisin St Lucialle. Tuuli oli kevyttä ja kuutamo loisti, miellyttävää, rauhallista menoa. Marigot Bayssa meitä oli vastassa tuttavamme Herman. Hän oli erittäin miellyttävä poika ja opetimme myös hänelle mölkyn pelaamista. Saas nähdä tekeekö poika omat pelikapulat. Kalastajalta ostimme myös hummereita. Hän jopa keitti ne meille valmiiksi. Grillasimme niitä vähän ja valkosipulivoin kanssa ne olivat lähes taivaallisen makuisia.

Paluumatkalla Rodnay Bayhin poikkesimme Pigeon Islandilla. Se on luonnonsuojelualuetta, ilmeisen suosittu perheiden vapaa-ajanviettopaikka. Nytkin siellä oli picknick varusteineen useita perheitä lapsineen viettämässä pääsiäissunnuntaita. Jambo de Bois ravintolassa Heikin seefood lasagneen hyppäsi keskenkaiken sisilisko. Siitä huolimatta ruoka oli hyvää.

Vieraat lähtivät Suomeen tiistaina. Me Heikin kanssa odottelemme täällä Rodnay Bayssa, että Raymarinen laitteet saataisiin vihdoinkin kuntoon. Toiveita on jonkin verran. Kaveri on osaava, mutta Raymarinen pääpaikastakin on todettu, että tällainen ongelma kuin meidän laitteissa on, on ainutkertainen. Joten voi olla, että joudutaan vielä muutama tovi olemaan täällä. Eihän se haittaa, täällä on useita hyviä ruokapaikkoja. Lisäksi tämä on niitä harvoja paikkoja, joissa saadaan kaasupullo täytettyä:)

Viime päivinä on satanut lähes joka päivä. Se tekee hyvää kuivalle luonnolle. Ja omakin iho tykkää, kun ei ole koko ajan hiki pinnassa. Mikäs täällä on ollessa.

8.3-23.3.2010 Martinique - St Lucia

Pari kuukautta vierähtänyt jo Karibian vesillä. Netin kanssa on ollut vähän ongelmia, minkä takia sivusto ei aina ole ajantasalla.

Dominicassa vietimme vielä BBQ-illan. Menu + juomat ( rommia) maksoivat 20 taalaa per henkilö. Syödä ja juoda sai niin paljon kuin halusi. Juominen jäi vähän vähemmälle, kun piti spennata, miten pääsee takaisin veneelle. Olimme nimittäin paikallisten kuljettajien armoilla ja aika useat heistä nauttivat myös illan antimista. Liikuttavaa oli myös miten maassamakaavalle ikäloppu koirallekin tarjoiltiin lautaselta grilliantimia, Dominica jäi mieleen positiivisena paikkana, siellä olisi ehkä kulunut aikaa enemmänkin.

Mutta matka jatkui kohti Martiniqueta. Ankkuroimme St. Pierren rantaan. Paikka oli aika haasteellinen, ankkurointi kaista oli erittäin kapea, tuntui kuin olisimme olleet lähes rannassa. Seuraava ankkurilahti löytyi Fort de Francesta. Aallokkoa oli aika reippaasti ja varsinkin jollalla maihin meno oli hivenen kosteaa. Päivällä kiertelimme kaupunkia ristiin rastiin ja illalla saapuivatkin Marjo-Riitta ja Matti. Poikkeuksellisesti valvoimme yli puolen yön kuulumisia vaihdettaessa.

Matka jatkui lyhyin etapein, Ile Trois, Anse Mitan, Grande D´Arlet. Kaikki paikat olivat hyvin ranskalaisia, mutta erilaisia. Kukko jaksoi kiekua aamusta iltaan joka paikassa. Iles Troisissa satoi lähes koko päivän, joten aika kului katoksen alla istuen ja toisia ihmisiä seuraten.  Grande D Àrletissa nautimme lobster menun.

Matkan jatkuessa koukkasimme Anses D Àrletin kautta, mutta totesimme, että tuonne ei mennä. Kohtalo puuttui kuitenkin peliin ja muutaman mailin jälkeen kone lakkasi toimimasta. Eihän siinä auttanut muu kuin kääntyä takaisin ja purjehtia Anses D Árletiiin. Kun odottelimme moottorin jäähtymistä, jotta pääsi vaihtamaan suodattimet (töhnää oli ja paljon dieselin seassa), huomasimme erään miehen ajelehtivan omatekoisella surffilaudallaan yhä kauemmaksi merelle. Aikamme seurattua tapahtumaa, totesimme, että kaveri ei taida omin avuin päästä takaisin rantaan. Heikki ja Matti lähtivät kumijollalla apuun. Avusta kiittollisena Jacques kutsui meidät kotiinsa. Hän oli ranskalainen jo eläkkeellä oleva kaveri, vaimo oli paikallinen ja he asustivat pari kuukautta vuodesta Martiniquella. Pieniä kielivaikeuksia oli, koska kaveri puhui hyvin vähän englantia, vaimo ei ollenkaan, eikä mekään tuota ranskaa taideta. Mutta niinpä vaan pari tuntia vierähti ja aika paljon tuli asioita selville.

Matka jatkui St Anneen ankkuriin ja sieltä Le Marinin satamaan, mistä saimme laituripaikan. Satama oli iso, 680 laituripaikkaa ja ankkuripaikkoja varmaan saman verran. Vierailijamäärä huomioiden saniteettitilat olivat todella pienet , kaksi vessaa ja kaksi suihkua. Le Marinissa vuokrasimme auton päiväksi ja kiersimme saareen ympäri. Jylhiä maisemia, laajoja banaani- ja sokeriruokoviljelmiä ja rommimuseo maistiaisineen.

Marjo-Riitta ja Matti lähtivät lauantaina Suomeen ja me siirryimme ankkuriin ja sieltä maanantaina parikymmentä mailia St. Lucian puolelle Rodnay Bayhen. Vettä satoi lähes koko matkan ajan, tuuli oli välillä lähes 40 solmua ja matkanopeuskin kävi 9,8 solmussa, joten vauhdikasta tuloa oli. Perillä huhuilusta huolimatta jouduttiin etsimään laituripaikkaa, kukaan ei tullut vastaan , vaan opastivat VHF:n kautta sokkona. Lopulta paikka löytyi ts. menimme vaan yhteen tyhjään väliin. Vastaanotto Marinan toimistossa oli töykeää. Paikkana Rodnay Bay on pieni, mutta kaikki tarpeellinen löytyy sataman läheltä. Jopa Raymarinen edustaja, jonka kanssa olemme jo vaihtaneet muutaman sanan. Ei hyväksy maksutositetta todisteeksi siitä, että takuu on voimassa. Odottelemme Ruotsista lisädokumentteja.

Ps. Martiniquelta löysimme viimein riippumaton:)

24.2.-7.3.2010 Deep Bay, Antigua- Terre de Hout, Iles Saintes- Portsmouth, Dominica

St Maartenilla vierähti enemmän aikaa kuin olimme ajatelleet. Odottelimme, että Raymarinen kaverit olisivat saaneet bukit korjattua, mutta niin ei sitten käynytkään. Eivät ole vielä tähän mennessä edes palanneet asiaan.

Vuokrasimme auton pariksi päivää ja siinähän se saari tuli koluttua aika hyvin läpi. Siirtymisen Hollannin puolelta Ranskan puolelle huomasi siitä, että valuutta vaihtui. Hollannin puolella se oli US dollarit ja Ranskan puolella eurot. Ehkä pieniä ilmapiirierojakin oli havaittavissa.

Tapasimme myös lisää suomalaisia,  s/y Tavino ja s/y Elaine veneiden miehistöt. Myös kuunari Helena oli siellä, joten suomalaisia riitti yllättävän paljon samaan paikkaan, mikä on ollut aika harvinaista.

St Maartenilta suuntasimme kohti Guadaloupea. Ajattelimme, että yksi yönyli purjehdus riittää. Mutta toisin kävi. Kun olimme seilanneet ja välillä ajaneet koneellakin 27 tuntia, päätimme stopata Deep Bay lahteen Antiqualla. Tuuli oli tasan vastaista koko välin ja eteneminen sekalaisessa aallokossa tosi hidasta. .

Antiqualta pääsimme yhdellä halssilla Guadelopen eteläpuolella oleville Les Saintes saarille. Siellä ajattelimme taas olla lainkuuliaisia ja menimme poliisilaitokselle ilmoittautumaan. Osoittautui, että paikka oli ranskalaisempi kuin emämaa. Virkailijat eivät puhuneet muuta kuin ranskaa, mutta selvittiinhän siitäkin. Faksasivat paperit pääsaarelle ja kahdenkymmenen minuutin kuluttua asia oli kunnossa. Eivät edes passeja kyselleet.

Matka jatkui kohti Dominicaa. Jo kaukana lahden poukamassa meitä oli vastassa Lawrenze of Arabia veneellään. Hän ohjasi meidät vapaaseen poijuun ja auttoi kiinnittymisessä. Ja täytyy sanoa, että siinä tuulessa ja aallokossa olisi jäänyt minulta tekemättä. Ohjelmaa riitti koko iltapäivän, kun katselimme toisten touhuja. Yhdeltä veneeltä petti poijuköysi ja yksi vene , joka oli ankkurissa, lähestyi viereistä venettä uhkaavasti, kun tuulen suunta muuttui. Veneessä ei ollut ketään paikalla, mutta ystävälliset muut veneilijät auttoivat ao. veneen poijuun.

Lawrenze on nyt kuljetellut meitä veneellään, ensin menimme tulliin . Ei sielläkään niin kova hyvä vastaanotto ollut, koska oli sunnuntai ja lainvartija oli ilmeisesti vielä nukkumassa.  Selviydyttyämme sieltä teimme jokimatkan. Kävimme mm. paikassa, jossa Pirates of Karibia II:sta on kuvattu. Se kohta, jossa tytöt asuvat puussa olevassa majassa. Jokimatka oli muutenkin kiva. Näki monenlaisia kasveja ja eläimiä.

14.-23.2.2010 Simpson Bay Marina, St Maarten - St Barts

Hankintoja on tullut tehtyä. Kumivene löytyi, Caribe merkkinen, samaten saatiin grilli hankittua. Riippumatto jäi edelleen listalle. Lisäksi täällä on kaksi suomalaisvenettä, Seili on tuossa ihan naapurissa ja aiemmin Fågel Blån miehistö kävi moikkaamassa kumiveneellä.

Tiina ja Eija saapuivat myös Karibialle. Heidän kanssaan teimme koneella-ajomatkan, koska ei tuullut,  St Bartsin puolelle. Tällä erää kävimme oikein ilmoittautumassa tullissa. Gustaviassa oli aika hiljaista, mutta sen verran tuli nähtyä, että aika merkkitietoisten paikka tuntuu olevan, hintataso sen mukainen. Grillikin tuli sillä matkalla testattua ja hyväksi todettua. Kilpikonnia oli tällä kertaa yllättävän vähän liikenteessä.

Simpson Baystä on löytynyt taas kantakapakka. Tuossa ihan rannassa on meksikolaistyylinen Jimbo's kuppila. Siellä on tullut syötyä jo monta ateriaa ja aina yhtä hyvää. Happy hourit on myös hyödynnetty. Eräs ilta jäimme tanskalaisten kanssa rupattelemaan ja sehän tuntui vielä seuraavana päivänäkin.

St Maartenilla näyttää asukkaiden ihonväri selvästi vaaleammalle kuin muissa aiemmissa saarissa. Vaikea sanoa, ovatko paikallisia vai turisteja. Amerikkalaisia täällä tuntuu olevan kuitenkin aika paljon.

Nyt täytyy antaa Simpson Bay Marinalle 10+ pistettä. Kun tulimme viikonloppureissulta St Bartsin puolelta, niin nyt meitä oltiin vastassa jo sillan toisella puolella. Lisäksi olivat käyneet sanomassa Seilin porukalle, että saavat viereen veneen 11.30 sillanavauksen jälkeen. Ja lisäksi vielä pomo kävi oikein käsipäivää toivottamassa tervetulleeksi.

Tarkoituksemme on olla täällä ainakin ylihuomiseen, silloin pitäisi taas Raymarinen kaverin tulla tsekkaamaan laitteita. Pientä säätöä pitäisi tehdä. Sitten matka jatkuukin kohti Guadalupea, yksi yön yli purjehdus.

Aika on kulunut täällä lämmössä tosi nopeasti. Kuukausi jo vierähtänyt. Ja rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että kun näkee ja kuulee niistä lumimääristä, mitä Suomessa on tällähetkellä, niin ei ihan hirveästi ole ikävä.

Pieni ongelma täällä on puhelin/tekstariliikenne. Aina ei näe kuka soittaa, osa puheluista tulee ilmeisesti jonkun vaihteen kautta. Tekstiviestit eivät kaikki tule perille, joten jos ei olla vastailtu, niin siinä syy.

8.-13.2.2010 Anse du Colombier, Ile Fourchue St. Barts - Simpson Bay Marina, St Marteen

Maanantaina 8.2 ajelimme tyynessä säässä 45 mailia St Bartsiin. Ajoimme sovinnolla Gustavian ohi Anse du Colombieriin ankkuriin, tai itseasiassa siellä oli myös moorings poijut. Ja nyt kiinnittyminen sujui kuin vettä vaan. Eka kerran syyllistyimme myös siihen, ettemme käyneet ilmoittautumassa missään, vaan nostimme ranskan lipun kylmän rauhallisesti ylös. Ja eipä ole kukaan kysellyt nyt jälkeenpäinkään mitään.

Paikka oli tosi rauhallinen ja veneen perästä oli hyvä mennä uimaan. Veden lämpötila oli 28,2 astetta, joten kelpasihan siellä kellua. Veneiden välissä uiskenteli muutama aika iso kilpikonna, mutta valokuvaan ne ei suostuneet oikein tulemaan.

Keskiviikkona poikkesimme sitten Gustavian rannassa katsomassa olisiko siellä tilaa, mutta eihän sitä ollut. Paikka kuhisi veneitä, muutama kuva saatiin sentään otettua. Joten jatkoimme poijuun vieläkin rauhallisemmalle poukamalle, eli Ile Fourshuesiin. Ja kiinnittyminen sujui taas ilman häslinkiä. Sitävastoin Heikki joutui auttamaan yhtä amerikkalaisparia kiinnittymisessä ja saikin palkaksi pari kylmää Heineken olutta, joten kannattihan sellainen hyväntekeväisyys. Katselimme myös toista amerikkalaisvenettä, jossa oli porukkaa ainakin kahdeksan henkilöä. Ei ihan ongelmitta sujunut heidänkään kiinnittymisensä, kaksi kertaa puoshaka oli meressä, mutta viimein saivat veneen kiinni. Ehkä alkoholilla oli tällä kertaa osuutta asiassa.

Perjantai aamuna 12.2 suuntasimme sitten kohti St Marteenia ja Simpson Bay satamaa. Olimme jo edeltäkäsin tehneet viikoksi varauksen. Tänne pitää tulla avattavan sillan läpi, klo 11.30 silta sitten avautui sisäänajajille. Jouduimme kuitenkin odottelemaan toista tuntia, että saimme paikan. Aika täynnähän tämäkin satama tuntuu olevan ja isoja aluksia on enemmän kuin pieniä. Täällä sitten olimme taas kuuliaisia ja kävimme ilmoittautumassa sekä marinan toimistossa että poliisilaitoksella.

Se hyvä puoli saaressa on, että liikenne on oikeanpuoleista, huonoa taas se, että jalkakäytäviä ei ole, joten joutuu henkensä kaupalla loikkimaan autojen seassa. Paljon näyttää myös olevan ravintoloita, kasinoja ja elävää musiikkia tarjolla. Lähes joka paikka mainostaa myös elävillä hummereilla. Täytyyhän niitä houkutuksia olla, kun miljoona turistia käy täällä vuosittain. Lentokenttä onkin tuossa ihan marinan vieressä hiekkarannalla lähes.

Tänään lähdemme shoppailukierrokselle Budget Marineen ja Island Water Worldiin. Tiedä mitä kivaa löytyy. Tarvelistalla olisi ainakin uusi jolla, grilli ja riipumatto (edelleenkin).

Eilen Heikki joutui tulkin virkaankin. Tuossa meidän vieressä on Antiquan lipun alla vuoden 83 Swan 46:n. Heillä oli joku alkuperäinen piirustus ja sanoivat, että se on suomeksi, eivätkä ymmärrä siitä mitään. No osoittautui, että dokumentti oli ruotsia ja kaippa sitä toista kotimaistakin Heikki sen verran osasi, että asia tuli selvitettyä.

1.-7.2.2010 Nevis, St Kitts

Maanantaina 1.2 päästiin liikenteeseen klo 9.30. Tuuli tuli takaa välillä yli 20 knotsiakin ja pelkällä genualla purjehdittiin vähän yli 40 mailia Nevisiin. Charlestownin rannassa oli noin 50 moorings poijua, joista käytössä oli vain kymmenkunta, ihme! Hiukka hankalaa oli saada vene kiinni, kun tuuli painoi ja massaa on sentään 16 tonnia. No onnistuihan se kuitenkin.

Tiistai aamuna lähdimme sitten rantaan jollalla ilmoittautumaan. Operaatio kesti kaikenkaikkiaan vähän yli kaksi tuntia. Ensin menimme satamakonttoriin, sieltä neuvoivat menemään ensin tulliin. Tullista sitten kehoitettiin menemään poliisilaitokselle immigrant osastolle, sieltä taas sitten satamatoimistoon ja viimeksi taas satamatoimistosta takaisin tulliin. Joten johan se ympyrä viimein sulkeutui ja saatiin lupa olla maassa haluamamme kaksi viikkoa.

Uurastuksen jälkeen yritimme löytää jotain kivaa lounaspaikkaa, mutta turhaan kiertelimme. Lopulta palasimme takaisin rantalaiturille ja siellä lounastimme paikassa, jossa oli jopa kaksi pöytää asiakkaita varten. Paikallinen Carib olut sentään oli hyvää ja kylmää...

Nevisissä aika kului lähinnä uidessa ja jollaillessa. Parin tunnin ajelu pitkin rantaa osoitti, että monet hotellit ammottivat tyhjyyttä. Rannoilla ei juurikaan ollut ihmisiä. Jokin lama se varmaan näkyy täälläkin. Paluumatkalla poikkesimme Pinneys Beachillä syömässä krapuja. Heikki otti jälkiruuaksi Killer Been, minäkin maistoin siitä pari hörppyä ja tulin ihan humalaan, ihme ainetta, kun viina ei maistunut yhtään::)

Torstaina sitten ajelimme kymmenkunta mailia St Kittsin puolelle. Täällä sitten onkin toinen meininki kuin Nevisissä. Tänne tulee päivittäin useita isoja risteilyaluksia ja paikka kuhisee turisteja. Kauppojakin on sen mukaisesti.

Törmäsimme täällä myös pitkästä aikaa suomalaisveneeseen S/Y Margaritaan. Pirjon, Matin ja Tertun kanssa sitten kiersimmekin saaren perjantaina ympäri. Pakun kuski oli asiantunteva matkaopas ja saimme hyvän kuvan saaren historiasta.

Perjantai-iltana uskaltauduimme Heikin kanssa kaupungille, kun alkoi kuulua kovaa musikkia. Paikallisethan siellä juhli, meteli oli niin kova, että maa tärisi jalkojen alla. Olimme muuten ainoat turistit paikalla. Täytyy sanoa, että vaistomaisesti puristin normaalia tiukemmin reppua. Paluumatkalla ostimme eräältä ulkogrillimyyjältä kanaa ja sehän olikin todella hyvää ja todella kypsäksi paistettua.

Hyttysiä täällä tuntuu olevan paljon. Vaikka kuinka yrittää suojautua, niin joka paikka on pahkuroilla. Ei pidä valittaman. Sitä on olosuhteiden armoilla. Totesin saman kun katselin päivällä valvontakameraa Suomesta ja siellä tehtiin kovasti lumitöitä. Lunta näyttää riittävän Suomessa.

23.1-31.1.2010 Antigua, English Harbour, Five Islands Harbour , Jolly Harbour

English Harbourissa vietimme aikaa neljä vuorokautta. Siinä ajassa ehti hyvin tutustua paikkaan ja läheiseen Falmouthin satamaan. Pari hyvää ravintolaa tuli bongattua, olivat vierekkäin ja niihin pääsi jollalla laituriin. Toinen oli italialainen ja toinen ranskalainen. Ankkurissa olevasta etelä-afrikkalaisesta katista kävi poika aina aamuisin myymässä tuoreita donitseja. Leipoivat kuulema isän ja siskon kanssa joka aamu. Hyvä business.

Kiipesimme myös saaren korkeimmalle kukkulalle Shirley Height´sille. Oli aika rankkaa siinä kuumuudessa, vaikka matkaa ei niin kovin pitkästi ollut. Perillä sai otettua kivasti kuvia ja kyllähän se straberry daiguerykin maistui hyvälle ja riittävän kylmälle:)

Lauantaina siirryimme heikossa tuulessa 12 mailia Five Islands Harbouriin ankkuriin. Sunnuntaina pelasimme rannalla mölkkyä ja Heikki voitti suvereenisesti kaikki kolme erää. Illalla yritimme mennä rannalla olevaan resorttiin syömään, mutta ilmoitti päivällisen hinnaksi 150 US dollaria per henkilö, niin nälkä lähti yllättäen saman tein. Täällä kaikki resortit tuntuvat olevan all included, joten ne ei halua yhtään ylimääräistä turistia vieraakseen. No veneessä Heikki teki Kallelta saadun reseptin mukaan makaroni-sardiini-musseli söpötystä ja hinta jäi varmaan alle 10 US dollaria per kolme ateriaa. Yöllä alkoi sataa ja tuulla, aamulla piti lähteä svelliä pakoon Jolly Harbouriin.

Matkaa oli kokonaista neljä mailia. Jolly Harbour on aika syvällä suntissa, todella suojaisa paikka. Ja mikä parasta, pääsi pitkästä aikaa taas laituriin. Paikka on hyvin kompakti, muutama pieni kauppa ja muutama ravintola ihan vieressä ja todella iso ja hyvä super market ihan satamassa.

Matti lähti tiistaina 26 päivä paluumatkalle Suomeen. Me poikkesimme keskiviikkona saaren pääkaupugissa St John´s:ssa. Siellä oli neljä valtavan suurta risteilijää rannassa ja turisteja sen mukaisesti kuhisi kaikkialla. Belgialainen nainen piti Wine Housea, johon jostain syystä satuttiin istahtamaan. Katkaravut ja kanan siivet olivat hyviä.

Eilen lauantaina poikettiin vielä uudemman kerran Falmouth Harbourissa. Siellä oli nimittäin todella hyvä kirjakauppa, niin piti palata ostoksille. Sitten istuskeltiinkin Yaht Clubilla ja syötiin lounaaksi salaatit. Harvoin tulee salaatista niin täysinäinen olo.

Kaikenkaikkiaan täällä olo on ollut miellyttävää, ihmiset ovat ystävällisiä, ehkä enemmän amerikkalaistyylisiä kuin eurooppalaisia. Ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi. Kurjuutta ei ole paljoa nähty ympärillä. En tiedä johtuuko siitä, että lähes kaikki satamat ja hotellit on vartioituja.

Sää on ollut hyvinkin vaihtelevaa. Useaan otteeseen on tullut sadekuuroja ja välillä on ollut koviakin tuulen puuskia. Pitänee pikkuhiljaa valmistautua lähtöön eteenpäin. Monta saarta on vielä näkemättä.

Lähes sunnuntaipurjehdusta Atlantin yli 5.1.-22.1.2010, Antigua, English Harbour

Viimeiset ruokaostokset tehtiin maanantaina ja vielä tiistaiaamuna 5.1 Matti kävi ostamassa viimeisillä paikallisilla rovoilla porkkanoita ja tomaatteja. Edellisiltana olimme myös löytäneet kaupungin parhaan ruokapaikan. Ranskalainen Madam piti sellaista ravintolaa kuin Gaudi, kannattaa poiketa jos Mindelossa sattuu olemaan.

Tiistaina 5.1 klo 11.00 starttasimme sitten kohti Karibiaa. Alkumatka oli aika tuulista, sitten tuuli lakkasi kokonaan, jäi vain heilunta ja aallokko, kunnes se sitten aika äkkiä tasaantui ja asettui siihen 15- 25 solmuun. Tuulen suunta oli koko ajan E/NE, joten hirveästi manooverejä ei tarvinnut tehdä. Olisikon ollut 3 kertaa kun piti suorittaa halssin vaihto, välillä kyllä suurennettiin tai pienennettiin purjepinta-alaa. Tuuliperäsin hoiti ohjauksen lähes kokonaan.

Alussa matkavauhti oli hyvä, sellaista keskimäärin 7 solmua, mutta sekin tasaantui sitten ja keskivauhdiksi taisi jäädä jotain 6 solmua tunnissa.

Vahtivuorot toimivat hyvin. Meillä oli aina kolmen tunnin vahtijakso ja sitten kuusi tuntia vapaata. Nukuttua sai ihan riittävästi.

Saimme matkan aikana myös ihan kivasti kalaa, kolme kultamakrilliä, yhden wahoon ja yhden tonnarin. Ja kuinka monta kalaa karkasikaan, kolme viehettäkin meni sen siliän tein.

Miksi lähes sunnuntaipurjehdusta tulee siitä, että sunnuntaina 17.1 satoi lähes koko päivän. Eihän se menoa haitannut, päinvastoin saatiin taas tuulta lisää, mutta yleensä sade ei kuulu sunnuntaipurjehdus käsitteeseen. Joten kaiken kaikkiaan matka sujui todella leppoisasti auringon paistaessa päivällä ja tähtien valaistessa yöllä.

Kaiken kaikkiaan matka kesti 15 vuorokautta. Ihan loppupeleissä, n. 20 mailia ennen Antiguaa klo kolme yöllä vene pysähtyi kuin seinään, onneksi nopeus oli sellainen 2 solmua. Olimme ajaneet verkkoon. Puukolla köydet poikki, mutta silti perään jäi roikkumaan köysi ja joku kanisteri. Jouduimme siis ajamaan purjeella sisään satamaan ja ankkuriin. Vähänhän se jännitti kun ankkurissa oli jo muutama kymmenen venettä meidän lisäksi, että osutaan  tyhjään väliin. No hyvinhän kaikki meni.

Nyt ollaan oltu pari yötä jo perillä. Satamassa tuntuu olevan todella suuria purje/moottoriveneitä, brittejä suurin osa. Meidän KasteHelmi tuntuu lähes jollalle niihin verrattuna. Ilmeisesti omistajat eivät elä ihan peruspäivärahan turvin:) Kivahan niitä on katella.

Joulu ja uusivuosi Kap Verdellä 24.12.09-3.1.10

Jouluaattona illastettiin viereisessä vasta avatussa ravintolassa. Oli oikein hyvää ruokaa, joulubuffettia ei ollut, mutta tropical salad ja paikallinen kalavuoka maistuivat.

Sami ja Hannakin saapuivat joulupäivänä. Joulupäivä tuntui täällä olevan se tärkein perhepäivä. Kaduilla vilisi kansaa ja lapsilla uudet lelut mukana. Perinteisiä meille tuttuja joululauluja ei kuulunut, kerran olin kuulevinani kilisee, kilisee kulkunen.

Kävimme taas sunnuntaina lounasbuffetilla Calhaussa  ensin oltuamme Grande Prailla muutama tunti. Ihana hiekkaranta, matala ja vähän ihmisiä.

Tiistaina 29.12 teimme päivämatkan Armaksella Sao Antao saarelle. Meillä oli kuski ja avolavalla matka taittui ripeästi, välillä jopa pelottavasti. Ihmeellistä taas miten saaren korkeimmilla kohdilla oli vihreyttä ja kasvillisuutta, vaikka muuten satamasta käsin saari vaikuttaa aika karulle. Myös korkeuserot olivat päätä huimaavia. Mahtavia maisemia. Vierailimme myös paikallisessa viinatehtaassa. Siellä kaksi sonnia toimi työjuhtana sokeriruokoa jalostettaessa. Muutenkin ympäristö oli maalaismainen, kanoineen ja lantakasoineen. Maistiaisena nautittu paikallinen rommi maistui vielä kaksi päivää käynnin jälkeenkin suussa.

Uudesta vuodesta paikalliset vouhottivat jo monta päivää etukäteen, että se on vuoden isoin juhlinta päivä täällä. No me valmistauduimme noin yhdeksän aikaan kylille ja se oli täysin tyhjä. Ehdimme juuri mennä kantakapakkaamme Club Nauticoon sisälle ja pam, ovet lyötiin kiinni. Yhdet lasilliset saimme kyllä tilattua. Ihmettelimme menoa jonkin aikaa ja palasimme takaisin veneelle odottelemaan. Ja kun kello lähestyi kahtatoista, koko ranta kuhisi ihmisiä, en tiedä mistä tyhjästä ilmestyivät. Ja ilotulitus oli mahtavaa ja sitä kesti. Ja paikalliset ryntäsivät joukolla uimaan. Musiikkia riitti sitten aamu kahdeksaan saakka.

Nuorisolla oli lento 1.1 klo 7.25 . Edellinen päivä menikin siihen, että yritimme saada taksia aamuksi, mutta eihän täällä taksit liiku uutena vuonna, he juhlivat. Sitten yritimme saada vuokra-auton, mutta yhtään vapaata ei ollut saarella tai sitten vuokraamot olivat sulkeneet jo ovensa. Viimein asia järjestyi paikallisen jo tutuksi tulleen kaverin kautta. Hänellä kun tuntui riittävän tuttuja joka paikassa. Loppupeleissä kävi kuitenkin niin, että avolava tuli pikkasen myöhässä aamulla sovittuun paikkaan ja porukka oli jo saanut kyydin yhdeltä turistilta kentälle.

Matti tuli 1.1 aamupäivällä gastiksi Atlantin ylitykselle. Kiertely kaupungilla osoitti, että väsyneitä kadunmiehiä makoili siellä täällä ja lähes kaikki ravintolat ja kaupat oli kiinni.

Nyt on pari päivää kannettu tavaraa taas veneeseen ja veneen pesu on menossa. Tarkoitus päästä maanantaina taipaleelle, kunhan saadaan paperiasiat kuntoon.

Yli kolme viikkoa vierähtänyt siis täällä Capo Verdellä. Monta uutta tuttavuutta on syntynyt ja liikkuminen kaupungillakin tuntuu jo suht turvalliselta. Mielenkiintoinen havainto on se, että kaupoissa vahtivat meitä valkoihoisia samalla tavalla kuin me Suomessa tummaihoisia. Luottamus on siis molemminpuolista.

Mindelo 13.-24.12

Puolitoista viikkoa vierähtänyt täällä Mindelossa. Nyt paikka alkaa tuntua jo kotoisalta. Alku säikähdyksestä selviydyttyä kaikki on sujunut tosi hienosti. Nyt oppaat jo tuntee meidät, eivätkä enää niin hanakasti tarjoa apujaan. Riittää kun kättelee mennen tullen ja heittää pari sanaa niiden kanssa. Itseasiassa ihmiset ovat todella ystävällisiä ja aidon oloisia. Sosiaalihuolto ei ilmeisesti ole Suomen luokkaa, joten monet yrittävät saada vaikka pienenkin työn tehtäväksi, jotta saisivat rahaa. Usean äiti tuntuu olevan pyykkäri. Pitänee sitäkin palvelua käyttää vielä.

Sunnuntaina kävimme Calhaussa syömässä lounasbuffetin. Erään pensionaatin pitäjä siirtää koko henkilöstön saaren toiselle puolelle jossa he valmistavat buffetin. Tieto asiasta tuntui olevan monella, koskapa useita autoja tuli paikalle ja paikka oli lähes täynnä. Tapahtuma sinällään oli todella kiva kokemus. Ruokaa oli neljä pitkää pöydällistä, jos vaikka mitä. Kuusihenkinen orkesteri soitti ja lauloi, enkä ollut erottavinani yhtään mollisointua. Paikan omistaja n. 70 vuotias nainen haki ja houkutteli ihmisiä tanssimaan ruokailun ohessa. Tulihan siinä parit pyörähdykset otettua, vaikka meiltä se taisi mennä enemmän humpan tahtiin. Kivaa oli .

Pari kertaa ollaan käyty myös Sao Pedron uimarannalla. Siellä on miellyttävää rentoutua, kun paikalla ei ole kuin muutama ihminen, joten saa olla ihan omissa oloissaan. Ja tyrskyt lyö rantaan niin, että välillä jää ihan upoksiin niihin. Veden lämpötila lienee noin 26 astetta.

Tiina tuli keskiviikkoa vasten yöllä. Eilen kävimme Club Nauticassa illallisella. Siellä oli elävää musiikkia ja meno oli todella hauskaa. Kitaristi soitti välillä hampaillaan ja kaikki paikalliset halusivat esiintyä ja laulaa. Jopa yksi hollantilainen kaverikin lauloi muutaman biisin, lienee varkain opetellut jossain, koska oli ollut täällä vasta kaksi päivää. Kun läksimme, soittajat olivat soittaneet taukoamatta jo kolme ja puoli tuntia ja meno tuntui vaan jatkuvan ja tunnelma paranevan. Hauskaa nämä ihmiset osaavat todella pitää.

Samin ja Hannakin piti tulla samalla koneella kuin Tiina, mutta juuttuivat jo eka kerran Amsterdamin kentälle, mistä seurauksena jatkolento Praialle siirtyi vuorokaudella ja sieltä jatko tänne Mindeloon kahdella päivällä, koska kaikki lennot oli buukattu täyteen. No huomen aamulla heidän pitäisi olla täällä. Aikataulut tuntuvat kuitenkin olevan täällä vähän niin ja näin.

Joulua kyllä vietetään täälläkin. Näyttää aika hyvälle kun tummaihoisella on tonttulakki , jossa paksu karvareunus  päässä. Kuusiakin on koristeltu ja valoja lisätty joka paikkaan.

Tähän marinan viereen avattiin viime viikolla todella upea keskus ravintoloineen, kauppoineen ja uima-altaineen.  Ympäristöön se sopii yhtä hyvin kuin hajuvesi lihapulliin, mutta ihan kiva siellä on nauttia kylmää olutta lepotuoleissa. Ruokakin oli ihan hyvää, mitä ei kaikista paikoista voi sanoa. Kala on kyllä ok, mutta liha on tuontitavaraa ja ilmeisesti pakastettua.

Pitää taas illalla lähteä testaamaan joku mesta, mielellään sellainen missä on live musiikkia. Tällä kansalla on rytmi veressä:)

Gomera - Mindelo, Sao Vicente, Capo Verde 5.12- 12.12.

Lauantaina 5.12 klo 11.00 starttasimme matkan kohti Kap Verdeä. Kaksi ensimmäistä vuorokautta olivat todella heikkotuulisia ja matkasimme koneella. Matkavauhtina pidimme n. 5 solmua. Parin vuorokauden päästä tuuli hivenen yltyi ja saimme nostettua purjeet ylös. Matkavauhtikin parani keskimäärin 6 solmuun. Tätä iloa riittikin sitten pariksi vuorokaudeksi ja loput kaksi vuorokautta tulimme sitten taas koneavuin.

Se hyvä puoli tuossa heikossa kelissä on, että tulee nukuttua keskimääräistä paremmin. Välillä lipsahti neljän tunninkin pätkä untenmailla. Päivät kuluivat aika nopeasti, yöt olivat pidempiä, vaikka ajallisesti ne ovatkin yhtä pitkiä. Pimeys tulee ilta seitsemältä ja aamu valkenee sitten taas seitsemän maissa. Kuu ilmestyi taivaalle joka yö, mutta aina tuntia myöhemmin. Tähtiä riitti kyllä ihailtaviksi.

Havaintoja matkan aikana oli vähän. Neljä rahtialusta, yksi purjevene, muutama lintu, yksi perhonen, delffareita lauma kun lähestyimme jo Kap Verdeä. Lentokaloja oli runsaasti ja 7 niistä päätyi veneen kannelle. Ja sitten tietty se kultamakakrilli, joka tarttui koukkuun torstaina. Kaunis kala, mutta heti kun elämä alkoi siitä hiipua, alkoivat väritkin kadota. On muuten aika hyvänmakuistakin tuo dorado.

Huomasi lämpötilasta kun ohitettiin Kravun kääntöpiiri. Ilma oli suhteellisen kosteaa, yölläkin lämpötila oli lähes Suomen hellelukemissa, eli 24 astetta. Merivesi lähenteli 26 astetta.

Eilen sitten saavuimme puolen päivän aikaan tänne Mindeloon. Laitureissa oli runsaasti tilaa. Odotellessa satamakonttorin aukeamista korkkasimme pullon shampanjaa. Olihan taas yksi merkittävä merimatka takana. Satama on erittäin siisti ja turvallisen oloinen. Saniteettitilat siisteimpiä mitä matkalla on ollut.

Mutta ulos portista meno oli pienoinen shokki. Emme olleet aavistaneetkaan, miten paljon paikallisia "oppaita" oli vastassa tarjoamassa palvelujaan. Yksi sinnikäs saattelikin meidät sitten poliisiasemalle, jossa piti tehdä tuloilmoitus. Paikka oli rautaportin ja lukkojen takana, ulkopuolella lisää oppaita turisteja vaanimassa. Olisi vielä pitänyt saada passeihin leimat, eri paikasta tietysti. Paikalla oli kyllä henkilö, mutta ilmeiseti hän ei omistanut leimasinta, koska käski tulla maanantaina uudestaan. No oman tulkinnan mukaan ollaan tultu maahan ja otettiin keltainen lippu pois.

Oppaamme johdolla sitten kiertelimme hivenen kaupunkia. Maksoimme hänelle n. 10 euroa avusta ja ehkä siitä helpotuksestakin, että pääsi hänestä eroon. Kaveri höpötteli koko ajan ja painotti, että no stress, no stress. Ja ilmeisesti tämä on paikka, missä ei niin hirveästi stressikäsitettä tunnetakaan. Oli kuitenkin huojentavaa, kun pääsi sataman portin sisäpuolelle. Tänään yritetään sitten omin avuin kiertää kaupunkia, kunhan ensin keksitään sopiva keino sanoa ei oppaille niin, että hekin ymmärtävät sen.

Aikaero täällä on -3 tuntia Suomeen nähden.

Las Palmas - Puerto Rico - Mogan - San Sebastian 26.11 - 3.12.

Las Palmas oli liian suuri city tai sitten siellä ei tullut vietettyä riittävästi aikaa. Kävimme vanhassa kaupungissakin, mutta se oli lievä pettymys. Rakennustöitä joka paikassa. Onneksi sentään löytyi taas hyvä ruokapaikka.

Perjantai aamuna 27.11 starttasimme kohti Mogania. Perille päästyä totesimme, että satama oli täynnä, joten meidän piti palata muutama maili takaisinpäin Puerto Ricoon. On se hyvä, että ihminen on apinan sukua, vaati nimittäin kiipeilytaitoa, että pääsi respan laiturille. Onneksi sieltä kuitenkin löytyi paikka yöksi. Seuraavana aamuna sitten menimmekin Moganiin ja nyt siellä oli vapaita paikkoja. Mogan oli edelleenkin yhtä viehättävä paikka kuin joskus vuosia sitten vieraillessa siellä. Suomalaisia turisteja paikka tuntui kuhisevan.

Sunnuntai-iltana lähdimme sitten kohti Gomeraa. Matkaa oli laskettu olevan 72 mailia. Alussa tuulta ei ollut kuin nimeksi, mutta sitten yhtäkkiä tuuli yltyikin ja tulimme aika-ajoin aika haipakkaa. Piti taas jarrutella loppupäästä ettei olisi oltu pimeällä perillä. San Sebastian tuntuu olevan enemmän kanarialaisten paikka kuin aiemmat saaret, turisteja ei ole läheskään niin paljoa. Täällä olemme vierailleet paikallisessa marketissa tiuhaan. On lastattu pakastin täyteen ja juomaakin on tarttunut muutamia kymmeniä litroja mukaan, osa siitä vettäkin:)

Sää Kanarian saarilla on ollut aika-ajoin pilvistä, eikä läheskään niin helteistä kuin se oli Portugalin rannikolla, mutta hyvä näin. Iltaisin on jopa viileää. Tuulet ovat aika reippaita ja tuulitunneleita saarten välissä.

Nyt sitten täytyy asennoitua siihen, että Eurooppa ja se tuttu kulttuuri loppuu tähän. Lauantaina on tarkoitus suunnata kohti Kap Verdeä, Dengue kuumetta uhmaten. Viime tietojen mukaan tilanne siellä on jo hivenen helpottunut ja pohjoisosan saarilla tautia ei ole pahemmin ilmennytkään. Saas nähdä sitten perillä mikä tilanne on. Ainakin siihen pitää varautua, että kaikki se irtotavara mikä kannella on, on kaikkien yhteistä. Joten pitää muistaa olla huolellinen ja pitää huolta tavaroistaan.

Santa Cruz, Teneriffa - Las Palmas, Gran Canaria 10. - 25.11

Teneriffalla aikaa vierähtikin lähes kolme viikkoa. Siinä ajassa ehtii jo tutustua paikkaan aika hyvin. Hyviä ruokapaikkoja löytyi meidän kutsumalta " taiteilijakadulta". Lähibaari Atlantico, jossa oli myös ilmainen netti tuli hyvin tutuksi, samoin italialaisen kaverin pitämä pizzapaikka kuin myös omistaja itse, joka kertoi lähes koko  elämän tarinansa alkoivat tuntua vanhoilta tutuilta. Minä ehdin poiketa välillä Suomessakin.

Sunnuntaina 22 päivä kävimme Armas laivalla päiväreissun Las Palmasissa katsomassa Arc veneiden lähtöä Karibialle. Ilmassa oli suuren juhlan tuntua. Vähän yli kaksi sataa venettä purkautui ulos pienestä aukosta merelle torvien törähdellessä ja ihmisten hurratessa. Paikalle oli saapunut valtavasti ihmisiä katsomaan tapahtumaa. Voi vain kuvitella, mikä tunteen myllerrys vallitsi lähtevissä venekunnissa.

Maanantaina tulimme sitten omalla veneellä tänne Las Palmasiin. Tämä on todella iso satama, edullinen, mutta esim. saniteettitilat eivät nyt ole kovin kummoisia. Matkaa Teneriffalta tänne oli 52 mailia etukäteen mitattuna, mutta todellisuudessa matkaa taittui 72 mailia. Meillä oli nimittäin aika kova vastatuuli. Joten pimeähän siinä ehti tulla ennenkuin pääsimme perille. Onneksi olimme käyneet edellispäivänä tsekkaamassa jo respalaiturin, niin mitään ongelmia ei ollut.

Eilinen päivä menikin sitten venettä pestessä. Tänään alkaa lähempi tutustuminen paikkaan ja lopputavaroiden bunkraus. Nestepitoiset tuotteet saatiin bunkrattua jo Teneriffalla. Kaupunkina Las Palmas on iso, asukkaita on 350.000 + 200.000 ulkomaalaista asunnon omistajaa. Vanha kaupunki on kuulema tutustumisen arvoinen.
 

Lanzarote- Santa Cruz, Teneriffa 4. -9.11

Keskiviikkona suuntasimme kohti Teneriffaa. Ennen lähtöä teimme vielä muutaman ostoksen rantakojuista. Matkaan tarttui parit valkoiset shortsit, sandaalit ja Aloe Vera geeliä.

Purjehdusmatka sujui oikein miellyttävästi. Tuulta riitti sopivasti, jopa hivenen liikaakin, koska loppumatkasta piti jarrutella ettei oltaisi oltu liian aikaisin, pimeän aikaan perillä. Matkalla bongasimme kolme pilottivalasta.

Ensi vaikutelma Santa Cruzista oli, että ompa sekava ja vähän nuhruinenkin kaupunki. Mutta annas olla, kun ilta ehti, niin koko kaupunki sai uuden ilmeen. Vilinää ja valoja ja kauppojen ovet auki. Satamassa ei ole omaa nettiä, mutta tuossa lähellä on ns. nettipuisto. Siellä ihmiset istuvat kivikaiteella läppärit sylissä kaupungin infokojun tuntumassa. Me ollaan käytetty McDonaldsin nettiä, se on myös ilmainen ja pelittää hyvin.

Vuokrasimme auton pariksi päiväksi ja tutuistuimme saareen. Ensimmäisenä päivänä etsimme lähinnä muita satamapaikkoja, mutta ei tuntunut löytyvän sellaista, mihin pääsisi menemään. Eilen kävimme Teiden huipulla ja paluumatkalla viimeinkin onnistuimme löytämään San Miguelin sataman. Siellä tuntui jo olevan vierasveneitäkin. Matkalla kävimme myös vanhassa pääkaupungissa La Lagunassa. Tutustumisen arvoinen paikka. Poikkesimme siellä myös paikalliseen kahvilaan, johon oikein piti jonottaa. Kaikki söivät chorroseja, joten mekin otimme niitä. Ainoa virhe taisi tulla siinä, että ne olisi pitänyt kastella kaakaoon eikä kahviin. Kartanlukijana  meillä oli mukana Saarisen Kalle Immigrant veneestä.

Sää täällä on ollut aika lailla pilvistä ja välillä on pari pisaraakin ripsauttanut. Tuulikin on ollut suhteellisen kovaa. Ennuste on, että puolessa välin viikkoa sitten muuttuisi hiukan aurinkoisemmaksi.

Nyt pitää lähteä etsimään paikkaa, missä saisi täytettyä kaasupullon. Hinnoista puheenollen, pitkästä aikaa paikka, missä bensa maksaa alle 80 centtiä litra:)

Isla de la Graciosa- Playa Blanca, Marina Rubicon, Lanzarote 30.10.-3.11

Matka Madeiralta Graciosaan kesti hivenen vajaat kaksi vuorokautta. Suurimman osan ajasta pääsimme purjeilla. Meno oli oikein miellyttävää ja sopiva tuulista. Vaikka meillä oli 2-3 reiviä isossa ja genuakaan ei ollut täysin auki, matkavauhtia oli silti 6-8 solmua. Onneksi saimme taas kuu-ukon öisin vieraaksi. Yövahdissa on paljon kivempaa olla kun ei ole säkkipimeää. Eläin havaintoja matkalla oli ainoastaan yksi kuollut lentokala kannella.

Isla de la Graciosan pieni satama oli aivan täynnä, joten jäimme yöksi ankkuriin. Paikkaan jäi siis tutustumatta tarkemmin.

Sunnuntaina 1.11 jatkoimme matkaa Lanzaroten eteläosaan. Matkan aikana tuulta oli ihan reippaasti, onneksi takaa, mutta kun saavuimme Rubiconin satamaan tuuli lakkasi lähes olemattomiin ja hirveä helleaalto pukkasi päälle. Ensivaikutelma satamasta oli cool. Kaikki näytti olevan viimeisen päälle tehtyä. Ja lähempi tutustuminen paikkaan vahvisti asian. Paikka on täysin turisteille tehty, paljon kauppoja ja ravintoloita, hoidettu siististi. Satamasta löytyy myös uima-allas.

Maanantaina teimme pyöräretken saaren päähän. Tänään on pyykkipäivä taas. Ongelmana tulee olemaan, mihin ripustaa ne kuivumaan, kun täällä ei saa riepuja levitellä kaiteisiin. Tuntuu ihmeelliselle kiellolle, kun kaikki satamassa olevat veneet ovat pitkänmatkan purjehtijoita ja kai heidänkin joskus pitää saada pestä kalsarinsa.

Ilmeisesti huomenna jatkamme Teneriffalle. On lähdettävä hyvän sään aikaan, mikä ei tarkoita aurinkoa vaan tuuliolosuhteita.

Quinta do Lorde 27.- 29.10

Palasimme kuitenkin Quinta do Lordeen, koska Funchalin satama oli täynnä. Pelattiin korttia, me opetimme Samille ja Hannalle Pitturia ja he meille papujen istutusta. Illalla kävimme sataman alkerran kuppilassa syömässä. Nyt löytyi taas hyvää Cecar salaattia.

Keskiviikko vierähtikin pyykkiä pestessä ja kauppareissulla Machicoon. Sataman poika kuskasi sinne pari kertaa päivässä satamavieraita. Tällä kertaa meillä oli aikaa kolme tuntia, joten ehdimme hyvin käydä beachillä, jonne hiekka on tuotu Saharasta ja nauttia lounaankin. Ruokaostosten lisäksi löytyi kalannostokoukku. Nyt kun vielä pääsisi testaamaan sitä.

Torstaina n. klo 11.00 lähdimme kohti Kanarian saaria.

Madeiraa ympäriinsä ja Porto Santoa 20.10-25.10

Tiistai päivän satoi lähes kaatamalla. Muutenkin Madeiralla vallitsi lähes pilvinen sää koko viikon. Sami ja Hanna saapuivat ja kiertelimme autolla ympäri saarta. Oikeastaan pilvinen sää oli siihen tosi sopiva. Kyllä oli mahtavia maisemia ajella niitä pikkuteitä ylös ja alas. Muutama pieni patikkamatkakin tehtiin ja poikettiin tietysti Funchalissa. Ja tulihan se rekiretki tehtyä taas. Nyt se ei tuntunut niin pahalle, kun edellä meni vähän huonommin liikkuva kelkka ja se jarrutteli niin, että kunnon vauhtiin ei päässyt. Mutta hauskaa se oli silti.

Perjantaina juhlistimme hivenen Heikin synttäreitä. Lauantai aamuna suuntasimme kohti Porto Santoa auringon toivossa. Matkan aikana bongasimme yhden kilpikonnan, muutamia delffareita ja kaksi valasta. Ja mikä parasta, vähän ennen satamaan tuloa aurinkokin tuli näkyviin. Hanna ja Sami pääsivät vihdoinkin vähän rannalle ja uimaan.

Illalla kävelimme kylille ja ruokalistalta löytyi lihaa kuumalla kivellä. Siinä kokki pääsee vähän helpommalla kun asiakkaat itse paistavat lihansa. Tänään sunnuntaina aurinko tuntuu jatkavan hyväilyjään joten hyvä näin. Huomenna palaamme takaisin Madeiralle ja yritämme päästä Funchalin satamaan. Aika täydelle se näytti mutta ankkuriin ainakin mahtuu. Loppuviikosta sitten kohti Lanzarotea, mikäli sää ei tee esteitä.

Quinta do Lorde, Madeira 15.-19.10

Porto Santosta ajelimme koneella Madeiran pääsaaren puolelle, Quinta do Lorden satamaan. Satama oli aika täynnä, koska siellä oli 34 regattaan menevää venettä, lähtivät lauantaina kohti Kanariaa. Yleisvaikutelma satamasta on kuitenkin positiivinen, pikkuisen rakennushanke ( tekevät kokonaista kylää tänne) aiheuttaa melua, mutta siihenkin on jo tottunut. Satamassa ei ole kuin yksi ravintola, tai ylä-ja alakerta, mutta varsinkin yläkerta on todella laadukas ja ruoka hyvää.

Lauantaina teimme ensimmäisen patikkaretken tänne karuimpaan osaa saarta. Matkaa oli viitan mukaan 4 kilometriä, mutta tuli mieleen, että samat mittamiehet ilmeisesti olleet asialla, jotka tekee latuja Lappiin. Tuntui välillä niin pitkälle tuo matka. Erohan hiihtoreissuun on siinä, että täällä matka taittuu 30 asteen lämmössä, Lapissa se taitaa olla miinuksella saman vearran.

Eilen poikkesimme Funchalissa. Koska oli sunnuntai, niin lähes kaikki kaupat olivat kiinni, mutta virvokkeita sai kyllä ostettua. Illalla herkuttelimme taas yläkerran ravintolassa.

Tarkoitus on vuokrata auto ja ajella saari ympäriinsä. Täällä sitä on silmälle ruokaa. Ja pitänee kait taas käydä laskemassa se iso rinne reellä alas, vaikka pelottaakin, niin hauskaahan se on:)

Nyt odottelemme innolla Hannan ja Samin saapumista huomen illalla:)

Porto Santo 11.-15.10

Porto Santon satama on sen verran kaukana kylän keskustasta, että pyörät osoittautuivat taas hyviksi apuvälineiksi. Muutaman kerran sinne tuli poljettuakin kauppareissulle.

Teimme myös parin tunnin bussiajelun saaren ympäri. Meillä oli oikein kiva kuski oppaana. Saimme mm. tietää, että saarella on enemmän kaneja kuin ihmisiä ( lisääntyvät ilmeisesti nopeammin). Ja, että rannan hiekka on niin mineraalipitoista, että kun sinne kaivautuu 20 cm:n syvyyteen ja makoilee 20 min, niin elimistöön on imeytynyt kalsiumia yhtä paljon kuin 30 litrassa maitoa on:) Jäi meiltä kyllä kokeilematta. Lisäksi saimme maistaa kaktuksen hedelmää, en ollut ennen tiennytkään sitä syötäväksi. Hedelmän liha oli hyvää, muistutti lähinnä kiiwiä. Hedelmiä käsiteltäessä täytyy vaan olla tarkkana, koska pinnalla on punkin kaltaisia pieniä elukoita, jotka imeytyvät ihon alle. Lisäksi kuski opasti, että hedelmiä ei saa syödä liikaa, koska silloin boltsit lakkaa toimimasta. Vai olisiko se syy siihen, että kaneja on enemmän.

Kävimme myös uiskentelemassa, rantahietikkoahan Porto Santossa riittää 9 km:n verran. Vesi oli siinä 25 asteista ja todella kirkasta.

Portimao - Porto Santo 8.10.-13.10

Viimeinkin tortai aamuna 8.10 pääsimme matkaan. Sääennusteet näyttivät siltä, että nyt jos koskaan kannattaa lähteä. Eivätkä ne ennusteet pieleen mennetkään. Matkasimme 3,5 vuorokautta aika kivassa kelissä Porto Santoon. Öisin meitä valaisi kuu, joten ihan pilkko pimeää ei ollut missään vaiheessa. Takatuuli teki vähän heijausta, mutta olo ei ollut missään vaiheessa epämiellyttävää.

Veden lämpötilakin muuttui. Keskellä Atlantin valtamerta se kohosi jo 24 asteeseen ja täällä Porto Santossa laiturissa mittari näyttää 25 astetta. Sää on muutenkin ollut aurinkoista ja lämmintä. Matkalla näimme myös ensimmäistä kertaa kilpikonnia. Ne oli ihan kivoja katseltavia.

Yritimme myös eka kerran kalastaa, mutta tällä erää Ahti ei suonut antejaan, joten turvauduimme paistettuihin nakkeihin ja kananmuniin.

Aika jännää on, että suomalaisia veneitä on matkan aikana näkynyt harvakseltaan. Mutta täällä oli jo kaksi venettä laiturissa, vaikka satama on todella pieni. Tapasimme Seilin ja Immigrantin miehistön.

Odottelua ja kärsivällisyyttä Portimaossa 17.9-8.10

Ihmeellistä miten aika menee vaikkei mitään tekisikään. Portugalissa tuli vietettyä lähes kaksi kuukautta. Alunperin tarkoitus olikin, että etenemme Portugalin rannikkoa hitaasti, mutta että näin hitaasti, oli odottamatonta. Ajatusta tietysti häiritsi se, ettei itse voinut päättää milloin pääsee jatkamaan matkaa. Ja ensimmäinen syyhän oli se vesikone. Syyskuun alussa se alkoi. Huoltokaveri kävi paikalla ja totesi, että joku osa oli rikki, joten täytyi tilata varaosa USA:sta. Viikon päästä mentiin kyselemään, että missähän vaiheessa tilaus oli. No, eihän se ollut vielä lähtenytkään matkaan. Syytä ei tiedä, olivatko unohtaneet tilata, vai oliko Amerikan päässä ongelma. Toinen viikko sitten odoteltiin ja osa tuli. Se asennettiin paikalle ja kaikki näytti olevan ok, kun vene oli ylhäällä. Mutta sitten kun vene saatiin takaisin veteen, niin eipä kone toiminutkaan. Ja eikun taas huoltomies paikalle, joka totesi, että toinenkin osa oli kärähtänyt. Sitten vaan tilaamaan uusi osa, tällä erää se tuli Italiasta, eikä aikaa mennyt kuin reilu puoli viikkoa. Osa tuli ja kaveri asensi sen ja johan alkoi pelittää. Kaikenkaikkiaan lähes kuukausi meni tuohon hommaan. Kysyi kärsivällisyyttä. Ehkä opetus oli, että kaikki ei mene aina niinkuin käsikirjoitettu on.

Kun kaikki näytti olevan kunnossa ja olimme aikeissa jatkaa matkaa, tuuliolosuhteet kääntyivätkin meitä vastaan ja niin vierähti vielä yksi viikko Portimaossa. Biskajan ylityksestä olimme oppineet, että ei kannata väkisin lähteä vastatuuleen puskemaan.

Tulihan ainakin tutustuttua Algaren alueeseen kunnolla. Yksi päivä pyöräilimme parikymmentä kilometria. Olimme löytäneet netistä, että Alvorissa pitäisi olla iso huonekalukauppa ja aikomus oli ostaa riippumatto. No eipä sitä kauppaa löytynyt ja riippukeinu jäi ostamatta.

Bussimatkailua ja beachwalkia Algarvessa 10.-17.9

Niin se aika on vaan vierähtänyt täällä Lagosissa. Oltu jo yli kaksi viikkoa. Vesikoneen osahan se on meitä pidätellyt. Nyt ilmeisesti osa saapunut, kunhan saadaan asentaja vielä paikalle. Se asentaja, jonka piti se homma tehdä, on sattumoisin lomalla:). No saatiin kuitenkin aurinkosuoja teetätettyä ja se tuntuisi toimivan.

Ajankuluksi olemme tehneet bussimatkoja lähiympäristöön. Ensin kävimme Sagresissa ja sieltä poikkesimme pikavisiitille Capo de Sao Vicentelle. Tulihan muutamia kuvia napsittua, varsinaisesti siellä ei ollut muuta katseltavaa kuin maisemat, sisätiloihin ei päässyt. Sitten seuraavana päivänä poikkesimme Portimaoon. Siellä satama oli monen kilometrin päässä kylästä, mutta sinnehän me köpöttelimme. Itse satamassa löytyi kyllä sitten ruokapaikkoja, mutta mitään kaupan näköistä ei osunut silmään.

Parin bussimatkapäivän jälkeen lähdimme rantakävelylle. Sitähän riittikin, aikaa meni yli kolme tuntia, tulihan siinä kyllä pulahdettua välillä veteenkin. Jalkapohjat saivat kunnon terapiaa.

Sunnuntaina 13.9 teimme jälleen bussimatkan. Tällä erää Albufeiraan. Siellä bussiasema oli rakennettu kauas kaupungista, joten ei kun taas jalat liikkeelle. Ensin suunnistimme keskustaan ja sitten vielä kävelimme rannalle satamaan. Olimme katsoneet, että bussi takaisin lähtisi klo 17.00. Odottelimme satamassa taksia, kunnes siihen tulikin "harmaa" sellainen ja vei meidät bussiterminaaliin. No, seuraava bussihan olikin lähdössä vasta klo 18.00, joten otimme taksin takaisin Lagosiin, matkavauhti reipasta 180 km/t.

Yleisilmeenä Algarvesta voisi todeta, että täällä on brittejä enemmän kuin paikallista väestöä. Ovat ilmeisesti vallanneet koko alueen. Omistavat ilmeisesti suurimman osan liikkeistäkin täällä, ainakin niitä on melkein joka putiikissa töissä.

Sines-Lagos-Vilamoura-Lagos 29.8.-9.9

Päivän koneella ajamista ja saavuimme Sinesiin, joka on Vasco da Gaman synnyinkaupunki. Paikka oli pieni, kuten satamakin, mutta hiekkarantaa sitä riitti.

Elokuun viimeinen päivä saavuimme Capo de Sao Vicenten kohdalle, käänne etelärannalle ja veden lämpötila nousi heti 23,3 asteeseen. Matkalla näimme taas delfiinejä ja Heikki onnistui jopa saamaan kuvia niistä.

Lagos antoi turisti-ilmeen heti ensi silmäyksellä ja on ensimmäinen satama, jossa on oma uima-allas. Tiina saapui torstaina, se oli kivaa. Vietimme iltapäivän altaalla ja seuraavan uimarannalla. Teimme myös pienveneellä matkan kallioluolille. Jokaisella oli oma nimensä, sen mukaan mitä ne sattuivat muistuttamaan ja venekuski oli kiva ja huuteli ja tööttäili kuin kelju koo kojootti:)

Lauantaina ajelimme Vilamouraan, siitä on enää 12 km Faron lentäkentälle, josta Tiinalla oli paluulento. Vilamoura olikin sitten kaikista turistein mesta. Ehdimme kuitenkin vielä sunnuntai aamuna rannalle ottamaan aaltoja ja se olikin tosi kivaa, tuli ihan lapsellinen olo.

Maanantaina palasimme takaisin Lagosiin ja nyt odottelemme, että vesikone saadaan kuntoon. Tästä matka jatkuukin Maderaille jos ei nyt sitä ennen poiketa vielä Portimaossa aurinkosuojaa teetättämässä, hellettä on nimittäin ollut, eikä se taida tästä vähentyä.

Baiona-Leixoes-Figueira da Foz-Penische-Cascais 16.8.-26.8

Baionassa olessamme sumua oli joka päivä. Pyöräilimme rantareittiä , pyörätie oli hyvä, ainoa hidaste oli ihmispaljous. Kävimme myös Virgen de la Roca muistomerkillä. Meikäläistä kyllä huimasi seisoa veneessä, jota patsas pitelee oikeassa kädessään, oli se sen verran korkealla.

18.8 aamulla sitten päätimme vaihtaa maata ja suunnata kohti Portugalia. Leixoes oli jo hiljentynyt kun saavuimme sinne, mutta aamulla sitten kaikista venepapereista ja passeista otettiin kopiot. Vastaanotto oli kuitenkin kaikinpuolin ystävällistä ja portugalilaisten englanninkielentaito on todella hyvä. Menimme bussilla läheiseen Porton kaupunkiin. Todella kivanoloinen paikka portaikkoineen ja kaakeliseinineen. Vierailimme Calem portviinitehtaassa ja tutustuimme paikan tuotteisiin. Juodessamme kahvia joen varrella alkoi tapahtua. Paikalle tuli pari ambulanssia ja sukeltajat. Joku oli hypännyt alas viereiseltä korkealta sillalta ja arvaahan sen miten siinä kävi. Muovipussiin ja vetoketjulla kiinni.

20.8 jatkoimme Figueira da Foziin. Paikka ei sinällään jäänyt mistään erityisestä mieleen. Vähän ränsistymään päässyt kylä. Ainoa mikä tuli kirjattua ylös oli iso kauppahalli, jossa kalat ja rätit olivat sulassa sovussa. Ja hiilillä grillattu kana oli parasta antia. Penischen kohdalla stoppasimme ja olimme yötä ankkurissa. Aika keinuntaahan se oli ja useita herätyksiä joutui kokemaan yön aikana.

Sunnuntaina jatkoimme taas matkaa ja jopa pääsimme purjehtimaankin suurimman osan matkasta. Merivesi pysytteli edelleen kylmänä eli 16 asteisena. Cascais antoi heti ensisilmäyksellä siistin ja vauraan kuvan itsestään. Ja sehän näkyi myös hinnassa, eli 53 e/yö. Cascaisissa alkoi kuitenkin tapahtua. Asiat, jotka olivat työn alla saatiin vauhtiin. Vielä pitää odottaa perjantaihin asti, että Harkenin osa tulee Lissaboniin ja saadaan keulapurjekin taas kuntoon. Täällä on jotenkin erilainen ote asioihin kuin esim. Espanjassa ja sardiinit ovat hyviä:)

Tänään 26.8 poikkesimme Lissaboniin. Matka sujui nopeasti junalla ja pari haitarinsoittajaa viihdytti osan matkan aikaa. Kaupunki sinällään vaikutti hivenen epäsiistille, useita todella huonossa kunnossa olevia ulkona yönsä viettäviä oli myös. Kävimme Castelo De Sao Jorgessa, siellä ainakin riitti turisteja. Helle on tullut, varjossakin lämpö tahtoo kohota 30 asteen pintaan. Kyllähän tähänkin tottuu, luulisin:)

Oleskelua Espanjassa, La Coruna - Sada - Corme - Muros - Sanxenxo - Baiona 1.8.-16.8.2009

La Corunassa oli hyvä vastaanotto. Tervetuliaisiksi antoivat heti kolme viinipulloa ja sehän lämmittää suomalaisen mieltä. Saimme myös sukeltajan paikalle, joku narun pätkä oli jäänyt keulapotkuriin. Lyhyellä espanjan oppimäärällä homma tuli hoidettua. La Coruna oli erittäin vilkas kaupunki. Ihmisiä riitti kaduilla iltamyöhään asti, pienet lapset sipsipusseineen mukana. Ja katukauppiaat olivat yötäkin tummempia. La Corunassa saimme moottorin huollettua, mutta muut korjauskohteet jäivätkin sitten vaiheeseen. Kävimme parin päivän visiitillä Sadassa. Siellä piti tehdä vesikone huolto, mutta haaveeksi jäi. Epäilinkin jo vähän asiaa, kun huoltokaveri halusi puhelimessa tietää, tekeekö se kone makeasta vedestä suolaista vai päinvastoin. Vietimme myös eka kertaa matkan aikana jopa neljä yötä ankkurissa. Sehän oli vaihteeksi ihan kivaa. Lopulta saimme helteenkin. mikä tuntui vaihteeksi ihan mukavalle, kun oli vielä jokin aikaa sitten saanut pukeutua pitkähihaisiin. Sanxenxossa menimme maihin ja yllätykseksi se olikin tähän asti kallein satamapaikka, 50 e yö. Olisi luullut, että hinnat halpenee kun tulee etelämmäksi, mutta eipä vain. Eilen saavuimme Baionaan ja uskokaa tai älkää, mutta rantalaturin osa odotti meitä täällä. Satamavahti oli ensin kieltäytynyt ottamasta sitä vastaan, kun epäili, että siellä oli pommi, kuten muutama vuosi sitten oli kuulema tullut sellainenkin lähetys tänne. Satamavahti oli selvästi ilahtunut suomalaisuudestamme ja otti vain 12 metrin mukaan satamamaksun. Säästöähän se on kymmenen euroakin:)

Biskajan ylitys - ei mikään sunnuntaipurjehdus 28.7-1.8

Alku näytti lupaavalle, kunnes se sitten muuttuikin hivenen epämiellyttäväksi. Ensimmäinen vuorokausi oli yhtä vuoristorataa, ylös, alas, sivulle jne. Tukeva lounas ei ollut enää hyvä ajatus ja koko matka menikin aika kevyellä ruokavaliolla. Pari vuorokautta oli aika kivaa menoa, osittain tyyntä ja koneella ajamista, mutta ei ollut huono olla. Puolessa välin Biskajaa tulivat noin pari metriset delfiinit esittelemään hyppyjään. Niitä oli kiva katsella. Viimeinen vuorokausi olikin sitten taas aika aallokkoista menoa. Ja sitten se tapahtui, Kutteripurje romahti alas, hela petti. Saimme purjeen ongittua merestä ja jatkoimme matkaa. Aamulla sitten ajoimme verkkoon. Hirveä kolina alkoi kuulua ja kuusi pompulaa oli kyljessä kiinni. Oma aikansa meni siihenkin kun sai ne irti. Pääsimme kuitenkin onnellisesti Espanjaan La Corunaan. Laiturissa huomasimme, että ylimääräinen narun pätkä roikkui vielä veneen pohjassa. Sukeltaja kävi irroittamassa sen, mistä lie tarttunut keulapotkuriin, verkon köysiä se ei ollut. Tapsimme myös ruotsalaisveneen Me Too, heiltä oli mennyt masto lähes samassa paikkaa kuin meiltä tuli purje alas. Biskaja on aika kova paikka tulla yli ja turha kai mainita, että vastatuulta oli koko ajan. Muuta liikennettä siellä oli aika vähän, meni toista vuorokauttakin ennenkuin näki rahti tai muita aluksia.

Guernsey Kanaalisaaret 23.7.-28.7

Lähdimme pari tuntia aiemmin kuin oli tarkoitus, ehkä siksi, että taas oli rajavartioston ihmiset laiturilla. Ei jaksa moneen kertaan selvittää keitä ollaan. No sehän tarkoitti sitä, että Beaucetten sataman suulla olimme turhan aikaisin eli matalan veden aikaan ja ei puhettakaan, että satamaan olisi päässyt sisälle. Muutaman tunnin norkuilun jälkeen poijussa, satamapoika tuli kumiveneellä ja ohjasi meidät sisälle satamaan. Pienin aukko, mistä on Malolla tullut mentyä. Paikka antoi heti positiivisen kuvan itsestään. Siisti, hyvin hoidettu pienehkö satama. Pyöräilimme seuraavana päivänä kaupunkiin St Peters Portiin ja täytyy sanoa, että se oli lähes hengenvaarallista touhua. Ei pyöräteitä vaan kapeita ja mutkaisia katuja ja vielä lisäksi se vääränpuoleinen liikenne. Mutta hengissä selvittiin. Lähes viikko vierähti saarella. Tutkimme sääennusteita, milloin voisi lähteä Biskajan yli. Aina oli pari päivää hyvää ja päivä huonoa tai päinvastoin. Torstaina sitten päätimme kuitenkin lähteä. Tukeva lounas paikallisessa ravintolassa ja menoksi:) Hintataso saarella ei ollut niin alhainen kuin olettaa saattaa, Suomen tasoa, että se siitä verovapaudesta.

Ensimmäinen kuukausi  Espoo- Cherbourg, Ranska

Sääennusteet pitivät paikkansa! Pääsimme matkaan todella hyvässä kelissä, hellelukemissa ja takatuulessa. Maanantaina 22.6.2009 klo 14.00 irroitimme siis köydet EPS:n laiturista. Merivesi oli kuitenkin vielä kylmää +13 asteista, joten yövuorossa joutui laittamaan fleeceä päälle. Ensimmäinen pysähdyksemme oli jo Barosundissa. Piti tankata dieseliä. Yövyimme kaupan laiturissa ja tiistai aamuna jatkoimme matkaa. Ensimmäinen viikko meni oikeastaan opetteluun. Ihme kun sitä talven aikana aina unohtaa, mistä köydestä pitää milloinkin vetää:) Kahden vuorokauden päästä rantauduimme Oolannin pohjoiskärkeen, Byxelkrokiin ja yllätykseksemme huomasimme, että kylkikiinnityspaikatkin oli muutettu poijupaikoiksi. Ja eka töppöhän siinä tuli. En saanut koukkua kiinni, joten ajauduimme kuitenkin kylki edellä laituriin, ns. taskuparkkeeraus. Tilaa oli juuri sen verran, että mahduimme. Jäimme siis siihen yöksi. Seuraavana päivänä jatkoimme Oolannin eteläkärkeen, Grönhögeniin. Pitää tunnustaa, että tapahtui toinenkin töppäys. Olin kelannut ison outhoulin niin juntturaan vinssille, että tarvittiin puukko sen irroittamiseen. Onneksi keli oli suht tyyntä ja oli aikaa äheltää. Selvittiin parilla voimasanalla. Kaksi yötä jälleen merillä ja Kiel oli edessämme. Kielissä tapasimme Arjan ja Karin ja vietimme heidän kanssan pari päivää. Yksi päivä meni venetarvikekaupan etsimiseen. Ei ollutkaan enää Eros Centerin vieressä, vaan aivan toisessa reunaa kaupunkia. Lukuisten kyselyjen  ja n. 10 km:n kävelyn jälkeen, otimme taksin ja ajoimme sillä noin kilometrin ja siellähän se kauppa olikin. Oleskelu Saksassa jäi positiivisena mieleen. Se välitön ystävällisyys ja auttamishalu oli minullekin uutta vaikka olen parikymmentä vuotta työskennellyt saksalaisyrityksessä. Ja ruoka oli todella hyvää. Heinäkuun eka päivä jatkoimme Kielin kanavaan. Oikeastaan kanava sinällään on vähän tylsä paikka, mutta Rendsburg matkan varrella osoittautui lähes helmeksi. Yövyimme siellä. Seuraavana aamuna oli aikainen herätys klo 3.00. Piti ehtiä kanavan toiseen päähän korkean veden aikaan. Muutenkin olo oli hieman odottava, mitä ne vuorovedet ja virtaukset oikein ovat ja tarkoittavat. Suomessa kun niistä ei ole paljon haittaa. Elben virtaukset auttoivat meitä noin kolme solmua nopeudessa, tyynessä koneella ajettaessa. 3.7.2009 saavuimme sitten ensimmäiseen hollantilaiseen satamaan, Den Helderiin 40 tuntia purjehdusta/koneellaajoa takana. Satama oli pieni kuten koko paikkakin, mutta viihtyisä. Jostain syystä nuo pienet paikat tuntuvat ystävällisemmille kuin isot. 5.7.2009 jatkoimme matkaa kohti IjMuidenia. Olimme käyneet siellä muutama vuosi aiemminkin venenäyttelyssä. Satama on tosi iso, hyvin opastettu, mutta ei henkilökuntaa rannalla. Itse paikkana IjMuiden ei ole mielestäni näkemisen arvoinen paikka. Sunnuntaina, kun saavuimme ranta oli täynnä ihmisiä ja myyntikojuja, mutta kun maanantai koitti, kaikki oli suurta hiljaisuutta. Kaupunkikaan ei tarjonnut oikeastaan mitään  mieltä ylentävää tai muisteltavaa. Olimme Suomessa jättäneet venepyörät pois, koska ne eivät mukamas mahtuneet veneeseen. Den Helderissä ostimme uudet tilalle, ja jostain syystä ne mahtuivatkin kaiteeseen. Hollanti on kyllä pyöräily-ystävällinen maa. Kolme yötä IjMuidenissa riitti, jatkoimme Scheveningeniin. Siellä vierähti jopa neljä yötä, johtuen siitä, että tuuli oli aika kovaa ja meille vastaista, joten emme pitäneet kiirettä etenemisen kanssa. Scheveningen oli taas kiva paikka, lähellä Den Haagia, jonne pyöräilimmekin parina päivänä. Alunperin olimme ajatelleet sivuutta koko Belgian, mutta kysely satamiin osoitti, että Blankenbergiin pääsi nousuveden aikaan, joten suuntasimme siis sinne. Ystävällinen vastaanotto, pieni, viihtyisä paikka. Satamapoika mainosti jo tullessa Oesterput äyriäisravintolaa, joten odotusarvot korkealla suuntasimme sinne. Mutta lievä pettymys se oli. Ei sinällään, että ruoka olisi ollut huonoa, ja se tarjoiltiin shampanjan kera, mutta Hollannissa Den Helderissä olimme saaneet parempaa. 13.7.2009 jatkoimme matkaa kohti Ranskan maata, Bolougnea. Tuuli oli tyyntynyt lähes täysin ja moottoroimme 65-70 mailia. Askarrutti vähän olisiko satamassa tilaa, koska 14.7 on Ranskan kansallispäivä ja kaikki kynnelle kykenevät ovat liikkeellä. No löytyihän meille paikka ja ihan hyvä sellainen. Ranta kuhisi ihmisä ja illalla oli ilotulistusta. Hintaerosta Suomen ja Ranskan välillä voi todeta, että pönikkä viiniä Ranskassa maksaa alle 10 euroa, kun se Suomessa on 24/25 euroa. Mutta määräänsä enempää ei voi juoda vaikka halvalla saisi:) Seuraava satama oli Dieppe Ranskassa edelleen. Kiva pikkukaupunki. Teimme tuttavuutta myös ranskalaisten päivittäiseen ruokaan, eli kattilallinen musseleita ja ranskanperunoita. Ja täytyy sanoa, että hyvää oli, se soosi, se soosi ja rose viiniä kyytipojaksi. Dieppe on muuten paikka, jossa vierähtäisi enemmän kuin kuukausi ja saisit syödä joka päivä eri rantaravintolassa. Mistähän niihinkin riittää asiakkaita. Dieppestä jatkoimme Cherbourgiin 20.7. Tarkoitus oli lähteä sen verran myöhään illalla, että perillä olisimme valoisaan aikaan. No pitihän meidän pikkasen jarrutella sitten kuitenkin matkalla. Cherbourgin satama on todella iso, aikalailla ranskalainen vastaanotto eikä vartioituja koodiovia.

Yhteenvetona Saksa-Hollanti-Belgia-Ranska: Rajavartiosto/poliisi oli kiinnostunut meistä niin Hollannissa, Belgiassa kuin Ranskassakin, mutta ei Saksassa. Siellä ei kukaan kysellyt keitä me ollaan ja mistä tullaan. Yleisilme ihmisistä oli, että kaikkialla oikeastaan oli todella ystävällistä ja ruoka oli kaikissa paikoissa hyvää. Hyvä ettei vaaka tullut mukaan. Ja mitenkähän ne kolesteroli lukematkin, niin paljon syöty äyriäisiä. Hollannista voi mainita, että muovirahalla ei ollut käyttöä, vain cash kelpasi. Ranskassa ruoka oli odotusarvoa alhaisempaa ja ranskalainen tuhkakuppi on tosiasia.